perjantai 20. huhtikuuta 2012

Yle: Vanhamäki taistelee pakolaisten perheryhmäkodista

Yle Savo: Vanhamäki taistelee pakolaisten perheryhmäkodista 20.4.2012

Alaikäisten pakolaisten sijoituspaikkojen on vaikea vakiinnuttaa toimintaansa. Suomeen tulevien alaikäisten määrä on tällä hetkellä vähentymässä, mutta tilanne voi muuttua nopeasti. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa Kontiolahdella alaikäisille pakolaisille tarkoitettua perheryhmäkotia on suunniteltu laajennettavaksi, kun taas Savon puolella Suonenjoella toiminta uhkaa loppua kokonaan.

Somalialainen Hassan Daahir tuli Suomeen kolme vuotta sitten alaikäisenä ilman perhettään. Kun oleskelulupa oli saatu, tukikohta löytyi sydän-Savosta Suonenjoelta, alaikäisten pakolaisten perheryhmäkodista.

Vanhamäessä Hassan pääsi kotoutumisen alkuun, ja vuosi sitten hän sai peruskoulun päästötodistuksen liki kympin keskiarvolla.

- Ohjaajat ovat auttaneet minua todella paljon. Ilman heitä arvosanani eivät olisi tällaiset, Hassan Daahir kiittelee.

Suomessa on tällä hetkellä kolmisenkymmentä oleskeluluvan saanutta alaikäistä odottamassa jatkosijoituspaikkaa, jossa päästä kotoutumisen alkuun. Vanhamäen kaltaisia paikkoja on kymmenkunta.

Vanhamäessä toiminta uhkaa loppua elokuussa, kun Suonenjoen kaupunki vetäytyy sivuun toiminnasta. Kaupungin rooli on ratkaiseva, sillä perheryhmäkotien rahoitus tulee valtiolta kuntien kautta.

- Kyllähän se vähän harmittaa, sillä valtakunnallisesti muihin yksiköihin verrattuna voimme ylpeänä sanoa, ettei tämä ole ainakaan häntäpäästä. Olemme vähän syrjässä, joten täällä on pakko oppia suomen kieli ja sitä kautta kotoutuminen on helpompaa. Meillä on todella ahkeria ja nopeasti oppivia nuoria, sanoo Vanhamäen perheryhmäkodin johtaja Ilkka Puomilahti.

Tulevaisuutta vaikea ennustaa

Vanhamäessä toivotaan, että naapurikaupunki auttaisi toiminnan siipiensä suojaan, mutta Kuopiolla tällaisia aikeita ei ole. Tilannetta vaikeuttaa sekin, että valtakunnallisesti alaikäisten pakolaisten määrä on viime vuodet ollut vähenemään päin.

- Tilanne voi muuttua hyvinkin äkkiä ja yllättäen; yhtäkkiä onkin enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Pakolaisten tulo on sellaista aaltoliikettä, kuvailee perheryhmäkodin johtaja Ilkka Puomilahti.

Aaltoliikkeestä kertoo sekin, että Pohjois-Karjalan puolella Kontiolahdessa pienryhmäkotia on suunniteltu laajennettavaksi.

Hassanilla joka tapauksessa haaveissa on jonakin päivänä Suomen kansalaisuus ja työpaikka terveydenhuollossa. Jyväskylässä lukiota käyvä mies vierailee yhä usein Suonenjoella.

- Suoraan sanottuna tämä on minun kotini nyt. Tämä paikka on auttanut meitä sopeutumaan Suomeen niin hyvin, että minä ainakin olen kiitollinen siitä, Hassan Daahir sanoo.