lauantai 2. kesäkuuta 2012

Kotimaa24: Nuoret haluavat uskontodialogin pois kabineteista

Kotimaa24: Nuoret haluavat uskontodialogin pois kabineteista 2.6.2012
Nuoret uskonnonvapauden ja dialogin puolesta: Oikeus uskoa, vapaus keskustella

Joukko nuoria kristittyjä ja muslimeja on perustanut vapaamuotoisen Nuorten uskontodialogiryhmän vastaukseksi syksyn 2011 vihapuhekeskusteluun. Ryhmän tarkoitus on vähentää ennakkoluuloja ja lisätä ymmärrystä uskontoja kohtaan.

– Haluamme tuoda uskontojen välisen vuoropuhelun kabineteista kadulle, kertoo ryhmää ideoinut Marjo Tuovinen Suomen Kristillisestä Ylioppilasliitosta.

Vuoropuhelulle on luotu paikkoja Suomen Sosiaalifoorumissa ja Maailma kylässä –festivaaleilla, jossa ryhmä piti dialogikahvilaa. Sosiaalifoorumissa nuoret julkaisivat kannanoton uskonnonvapauden ja nuorten uskontodialogin puolesta.

–Nuoret tulee ottaa tärkeäksi osaksi kansallista ja kansainvälistä uskontodialogia. Uskontodialogiin ryhtyäkseen ei tarvitse olla uskonoppinut: se edellyttää vain uteliaisuutta toista uskontoa ja uskovaa kohtaan, kannanotossa sanotaan.

Suurlähettiläs Ilari Rantakari iloitsee nuorten aktivoitumisesta uskontojen välisinä toimijoina.

– Panen toivoni erityisesti nuoriin muslimeihin, Rantakari sanoo. Hän on Intiassa ja Tansaniassa nähnyt, miten uskonnot ovat tukeneet yhteiskuntarauhaa, kun ovat suhtautuneet toisiinsa kunnioittavasti. Siksi Rantakari on rakentanut uskontodialogiyhteyksiä myös Suomessa.

_______________________________________

Nuoret uskonnonvapauden ja dialogin puolesta: Oikeus uskoa, vapaus keskustella

Maailma on muuttunut pieneksi kyläksi. Suurissa kaupungeissa eri uskontojen edustajat kohtaavat päivittäin eläen yhteistä arkea kouluissa ja työpaikoilla. Nyt, kun samassa yhteiskunnassa elää monen eri uskontokunnan edustajia, kuten myös ihmisiä, jotka eivät edusta mitään uskontoa, on todella tärkeätä, että he käyvät dialogia keskenään. Uskonnon roolia monen ihmisen elämän keskeisenä sisältönä ei voi sivuuttaa.

Uskonnonvapaus on yksi ihmisoikeuksista. Jotkut Euroopan maat korostavat negatiivista uskonnonvapautta, joka ei johda rauhaan, vaan ennakkoluulojen ja väärinymmärryksen lisääntymiseen. Suomen tulee valita toisenlainen linja, jotta nämä ongelmat vältetään. Suomen hyvän ihmisoikeustilanteen säilyttäminen vaatii aktiivista työtä ihmisoikeuksien puolesta. Uskonnonvapaudesta pitää jatkuvasti muistuttaa, jottei taannuta tilaan, jossa vain tietynlainen uskonnollisuus tai uskonnottomuus sallitaan. Ihmisellä tulee olla oikeus harjoittaa ja tuoda esille uskontoaan myös julkisessa tilassa, sillä uskonto on yhteisöllinen asia.

Uskontodialogi vahvistaa rauhaa ja tasa-arvoa yhteiskunnassamme. Useimmat uskonnot tunnustavat ihmisarvon merkityksen kaikille ihmisille. Käymällä uskontodialogia löydämme eri uskonnoista samanlaisia perusteluja tasa-arvon ja rauhan puolesta ja voimme ratkoa ongelmia omissa yhteisöissämme sekä yhteiskunnassa laajemminkin. Uskontodialogi auttaa myös ymmärtämään uskonnon ja kulttuurin eron paremmin. Näin uskontoa ei syytetä asioista, joita ihmisarvon vastaiset kulttuuriset käytännöt aiheuttavat.

Ennakkoluulot uskontoja kohtaan katoavat vain, jos kohtaamme toisiamme. Monesti käsityksemme toisista uskonnoista perustuvat kuulopuheisiin. Me haastamme ihmisiä kohtaamaan heitä, jotka herättävät eniten ennakkoluuloja. Vain kohtaamisten kautta voi todeta, että ihmisyys tekee meistä toistemme kanssa enemmän samanlaisia kuin erilaisia ja että toisen tavat ja usko eivät olekaan pelottavia. Uskontodialogi vahvistaa siihen osallistuvien omaa uskonnollista identiteettiä, koska sen avulla tietämys myös omasta uskonnosta laajenee.

Me, kristityt ja muslimit, luotamme Jumalan viisauteen ja hyvään tahtoon. Lupaamme olla luottamuksen ja turvan lähde toisille ja vahvistaa kaikkea mikä parantaa turvallisuutta, rauhaa ja yhteiskunnan eheyttä. Tämä on hengellinen velvollisuutemme.

Olemme iloisia siitä, että Suomen uskontojohtajat ovat käyneet korkean tason dialogia keskenään. Tarvitsemme silti enemmän koko kansalle avoimia dialogin mahdollisuuksia. Vetoamme uskontojohtajia rohkaisemaan kaikkia ihmisiä, erityisesti nuoria, käymään uskontodialogia ja tekemään ruohonjuuritason yhteistyötä toisin uskovien kanssa. Nuoret tulee ottaa tärkeäksi osaksi kansallista ja kansainvälistä uskontodialogia. Kannustamme nuoria tutustumaan eri tavalla uskoviin nuoriin ja kysymään rohkeasti toisen uskonnosta. Uskontodialogiin ryhtyäkseen ei tarvitse olla uskonoppinut: se edellyttää vain uteliaisuutta toista uskontoa ja uskovaa kohtaan. Tavalliset ihmiset ovat yhtä tärkeitä uskontodialogin tekijöitä kuin uskontojohtajat.

Nuorten uskontodialogiryhmä