perjantai 1. kesäkuuta 2012

Yle: Paperittomille maahanmuuttajille terveyspalvelut Ouluun

Yle Oulu: Paperittomille maahanmuuttajille terveyspalvelut Ouluun 1.6.2012

Oulun Diakonissalaitoksen vapaaehtoistoiminta on käynnistänyt paperittomille tarkoitetun terveyspalvelun. Tarjolla on ilman henkilöpapereita tai suomalaista kelakorttia oleville tarkoitettu lääkärin ja hoitajien vastaanotto.

Oulussa terveyspalveluja tarjoaa neljä vapaaehtoista lääkäriä ja kaksi hoitajaa sekä yksi juristi. Lääkärit ottavat potilaita vastaan joka toinen viikko. Sairaanhoitajia antavat neuvontaa kerran viikossa. Samankaltainen paperittomien klinikka on toiminut pääkaupunkiseudulla reilun vuoden ajan.

Toiminta on käynnistynyt matalalla profiililla ja pienimuotoisesti, kertoo toiminnan käynnistäneen Oulun Diakonissalaitoksen diakoniajohtaja Hannu Rahikainen. Vastaanotolla pystytään antamaan apua lähinnä pieniin vaivoihin, kuten infektioihin ja vastaaviin.

Harmaalla alueella

Paperittomille tarkoitettu palvelu toimii harmaalla alueella, sillä useimmat paperittomat ovat maassa laittomasti. Heidän määräänsäkään ei sen takia tarkasti tiedetä. Koko maassa heitä arvioidaan olevan muutamia tuhansia ja Oulun seudulla ehkä jokunen kymmenen.

Joukossa tiedetään kuitenkin olevan perheitä ja maahanmuuttajia, jotka eivät ole voineet palata kotimaahansa sekä myös ihmiskaupan uhreja, kertoo Hannu Rahikainen.

Paperittomien terveyspalvelujen käyttö ei vaaranna potilaiden oleskelua Suomessa.

- Poliisi on tietoinen meidän toiminnastamme ja hyväksyy sen eikä aseta sille esteitä, kertoo Rahikainen. Hänen mukaansa poliisi on ollut valmis tarjoamaan myös apua klinikan vapaaehtoisten kouluttamiseen sekä kertomaan tietoa, joka on tarpeen turvallisuussyistä.

Perustuu luottamukseen

Paperittomien klinikan toiminta perustuu tiukasti luottamuksellisuuteen ja diakonissalaitoksen omiin periaatteisiin, kertoo diakoniajohtaja Hannu Rahikainen.

- Pitää viedä sitä apua sinne, missä sitä ei ole tai ei ole muuta vastaavankaltaista palvelua saatavissa.


Mistä on kyse?
- Paperittomilla ei ole mahdollisuutta käyttää terveyskeskuksia, koska heillä ei ole kotikuntaa, joka vastaisi maksuista.
- Normaalieja terveyspalveluja paperittomat voivat käyttää, jos kyse on hengenvaarasta tai synnytyksistä, mutta muuta apua heille ei ole tarjolla.
- Oulun lisäksi paperittomien terveysklinikka toimii Helsingissä. Toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön.