Kansan Uutiset: Konsulttien näkemys maahanmuutosta

Kansan Uutiset, kolumni: Eilina Gusatinsky: Konsulttien näkemys maahanmuutosta 20.4.2013

Vappuun on vielä aikaa, mutta sosiaalisessa mediassa tulee jo kutsuja eri juhlatilaisuuksiin. Toisaalta usein tekee pahaa, kun jotkut ivallisesti puhuvat solidaarisuudesta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, yhteiskunnallisesta vastuusta ihan kuin käsitteissä olisi jotain noloa tai häpeällistä nykymaailmassa. Ehkä onkin, jos otetaan huomioon, että puolet pankkivaroista piilotetaan veroparatiiseihin ja että valtiot ulkoistavat perustuslain takaamat palvelut, niin että ne kovaan hintaan ostetaan kansainvälisiltä suuryrityksiltä.

Meille uskotellaan, kuinka on leikattava menoja, miten kalliiksi käy valtiolle ylläpitää sosiaalista tasa-arvoa, joten on pakko etsiä kilpailukykyisiä vaihtoehtoja ja yhteistyökumppaneita.

Varmasti ulkoistamisen puolestapuhujat ovat oikeassa. Mutta siihen on vaikea uskoa esimerkiksi silloin, kun toimitukseemme tulee lehtitilaus kirjeitse Yhdysvalloista. Sen lähetti hollantilainen yritys, joka hoitaa itäsuomalaisen kaupunginkirjaston lehtitilaukset. Kaupunki todennäköisesti joutui kilpailuttamaan tilauspalvelut, samoin kun liikenneministeriö siirsi omat puhelinpalvelut yritykselle, jonka päivystäjät neuvovat aurinkoisesta Espanjasta.

Toisaalta – onhan se kiva, että vastaamassa olevat hehkuvat iloa ja optimismia, varsinkin kun puhelut tulevat Suomesta, jossa talvi päätti kiusata autoilijoita vappuun asti.

Joskus mietin, mihin asti ulkoistamisinto voi mennä. Tuskin se tulee koskemaan virkakoneistoa, mutta siinäkin on mielenkiintoisia piirteitä. Nimittäin erilaiset konsultit, joita on nykyään joka menoon. En epäile, etteivät he osaisi asiaansa, mutta…


Noin kymmenen vuotta sitten olin yhdessä seminaarissa – muistaakseni eduskunnassa – jossa käsiteltiin maahanmuuttoa ja sen tulevaisuuden näkymiä Suomessa. Itse asiassa hämmästyin kovasti, koska ymmärtääkseni konsulttifirman edustajat eivät koskaan haastatelleet yhtään alan tutkijaa puhumattakaan maahanmuuttajasta. Seminaarissa sellaisia oli kaksi – minä ja ystävättäreni, aktiivinen venäjänkielisten asioita ajava juristi.

Kysymyksemme eivät olleet soveliaita ja jäivät vastauksitta. Konsultit ja läsnäolijat eivät halunneet kuulla, että työperäistä maahanmuuttoa tuskin voidaan käsitellä ilman oletusta, että suurin osa tällaisista siirtolaisista jäisi Suomeen pysyvästi ja toisi tänne perheensä. Jos tarkoitus on saada tänne väliaikaista työvoimaa, niin pitäisi luoda toisenlaiset rakenteet ja yhteiskunnalliset valmiudet siten, että ihmiset suostuisivat tulemaan tänne muutamaksi vuodeksi ja lähtisivät sitten pois.

Esimerkiksi nyt näkee, että monet virolaiset, jotka ovat sukkuloineet lahden yli vuosia, ovat siirtymässä tänne. Eivät perheet kestä jatkuvaa irrallisuutta eivätkä olosuhteet lahden toisella puolella pysty kilpailemaan Suomen kanssa.

Siellä seminaarissa kerrottiin kuinka kotouttamista järjestetään. Siinäkään integroituneelle maahanmuuttajalle ei ollut tilaa – sellaisista ei ollut mainintaakaan. Kaikki oli tarkoitus hoitaa virkakoneiston kautta. Ja konsulttien. Puhuttiin rakenteista, jotka tukisivat maahanmuuttajien kotouttamista ja identiteettiä – ylhäältä alas, käyttämättä sitä tietoa ja taitoa, jota löytyy jo pitkään täällä asuneilta.

Muistan kuinka oudoilta konsulttien puheenvuorot kuulostivat. Miksi pitää keksiä keinotekoisia ratkaisuja käyttämättä tarjolla olevaa kokemusta?


Mutta konsulttien näkemyksiä ei sovi kyseenalaistaa. Tänään monet silloin esitetyistä ratkaisusta toimivat ja voivat hyvin. Maahanmuuttajia kotoutetaan niin tehokkaasti, ettei siinä prosessissa näy kotoutuneita siirtolaisia. Todennäköisesti he lähtevät rakentamaan uraansa muualle eivätkä halua olla auttamassa alkuun muita vasta Suomeen tulleita.

Oikeastaan luulen, ettei heihin luoteta. Uskalletaan kutsua mukaan erilaisiin työryhmiin ja lautakuntiin – yleensä neuvoa antaviin, muttei päätösvaltaisiin. Sehän näyttää kauniilta ja kuvaa osallistumista ja osallisuutta, eikö? Mutta voiko uskoa tulijalle vastuullisen pestin? Eihän hän vielä voi olla valmis sellaiseen, tuskin ymmärtää kuinka Suomessa toimitaan.

En halua yleistää. On olemassa erilaisia esimerkkejä, tosin lähinnä poikkeuksia. Siinä mielessä kuvaavaa on Helsingin tulevaisuuden strategia, jonka tavoitteena on muun muassa etnisen moninaisuuden näkyminen kaupungin henkilöstössä kaikilla tasoilla suhteessa siihen, kuinka moninainen on kaupungin väestö. Vaikka tavoite ei miellytä kaikkia, strategia on hyväksytty kahdesti – edellisessä ja nykyisessä valtuustossa. Joten lähitulevaisuudessa pääkaupungin palveluksessa on eritaustaisia työntekijöitä. Ei ainoastaan siivoojina ja kuskeina, vaan myös muissa virastoissa ja viroissa.

Kuinka poikkeuksesta tulee sääntö? Ehkä solidaarisuuden kautta. Ne, jotka asettavat haasteelliset tavoitteet ja päämärät tarvitsevat ymmärrystä, arvostusta ja tukea. Nämä ihmiset tarvitsevat tukijoita. Kuten ne, jotka yrittävät murtaa stereotypioita. Esimerkiksi uskomusta, että maahanmuuttaja on vaan ja ainoastaan jatkuvasti apua tarvitseva huonosti suomea puhuva yksilö, jolle pitäisi ”luoda mahdollisuudet”.

Valitettavasti aina löytyy sellaisia, jotka ovat valmiit esittämään tätä roolia. Ja taas kerran – valitettavasti monet niin sanotut asiantuntijat tekevät kotouttamisohjelmiin liittyviä ratkaisuja pitäen mielessään ainoastaan ”oikeat maahanmuuttajat”, jotka osaavat olla kiitollisia ja hiljaisia eivätkä esitä kysymyksiä tai omia näkemyksiään.

Kaikista inhottavinta on se, että nämä ”oikeat” tulevat kalliiksi yhteiskunnalle kasvattamalla katkeruutta yhteiskunnassa. Vaikka kysymyksessä olisi marginaalinen ryhmä, se saa jatkuvasti tilaa sekä mediassa että maahanmuuttoa koskevissa puheissa. Se taas luo tietynlaisen uskomuksen, ettei muita siirtolaisia ole olemassakaan. Asialle on pakko tehdä jotain.

Kirjoittaja on Spektr-lehden päätoimittaja.