tiistai 9. huhtikuuta 2013

HS: Arhinmäki koventaisi rangaistuksia rasismista

Helsingin Sanomat: Arhinmäki koventaisi rangaistuksia rasismista 9.4.2013
Kansan Uutiset: Vastuu rasismin kitkemisestä urheilukentiltä kuuluu kaikille

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas) patistaa suomalaista urheiluväkeä kitkemään kaiken rasismin liikunnasta ja huippu-urheilusta. Arhinmäen mielestä rasismi on iljettävä ilmiö, jota ei voi suvaita.

"Urheilu on parhaita tapoja kotouttaa maahanmuuttajia. Kenenkään ei pitäisi kärsiä taustansa takia", Arhinmäki sanoi tiistaina Suomen monikulttuurisen liikuntaliiton Fimun seminaarissa.

Arhinmäki muisteli omaa nuoruuttaan, jolloin hän törmäsi ensi kertaa rasismiin.

"Silloinen valmentajamme sanoi, että sitten kärjessä on poika ja neekeri. Se kuulosti tosi pahalta nuoren pojan korvissa ja paheksuin sitä."

Arhinmäen mukaan Suomi tarvitsee maahanmuuttajataustaisia huippu-urheilijoita, joita on esimerkiksi Suomen jalkapallon A-maajoukkueessa.

"Sitten, kun Suomessa on tarpeeksi monta Zlatania, mekin menemme jalkapallon MM-kisoihin."

Innokkaana jalkapallomiehenä tunnettu Arhinmäki on valmis koventamaan rangaistuksia, jos rasismia ei muuten saada kuriin.

"Rangaistusten pitää olla todella tuntuvia. Niitä pitää koventaa, jos niihin ei muuten puututa", Arhinmäki sanoi HS:lle.

Suomessa rasistisista huuteluista ja käytöksestä on toistaiseksi saanut vain lieviä rangaistuksia, kuten muutaman ottelun pelikieltoja.

Maailmalla pelaaja on saanut vastaavasta sakkoja ja huuteluja on puitu jopa oikeussaleissa.

Pitäisikö Suomessakin tuomita urheilija rasismista sakkoihin?

"Siihen en osaa ottaa nyt kantaa. Minusta se on liittojen oma asia", Arhinmäki sanoi.

___________________________

Kansan Uutiset: Vastuu rasismin kitkemisestä urheilukentiltä kuuluu kaikille

Liikunta ja urheilu ovat parhaita tapoja luoda yhteenkuuluvuutta kantaväestön ja maahanmuuttajien kesken, mutta ne voivat toimia myös ulossulkemisen välineenä.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki korosti puheenvuorossaan Suomen Monikulttuurisen Liikuntaliiton (FIMU) Matkalla kohti suvaitsevampaa Suomea -tilaisuudessa liikunnan ja urheilun olevan suomalaisessa yhteiskunnan yksi parhaista keinoista edistää sitä, että kaikki, niin kantasuomalaiset kuin maahanmuuttajat tuntevat osallisuutta ja kuuluvuuden tunnetta suomalaiseen yhteiskuntaan. Se on parhaimpia tapoja kotouttaa maahanmuuttajia ja luoda kontakteja yli kulttuurirajojen luonnollisia kanavia pitkin.

Suomalainen yhteiskunta on muuttunut monikulttuurisemmaksi ja jatkuva yhteistoiminta erilaisista kulttuureista tulevien kanssa on aivan luonnollista. Tästä huolimatta on tutkimustietoa siitä, että rasismi on urheilussa ja liikunnassa edelleen yleinen ilmiö.

Arhinmäen mukaan onkin syytä tiedostaa, että samaan aikaan kun liikunta ja seuratoiminta ovat parhaita tapoja saada kantasuomalaisia ja maahanmuuttajia toimimaan yhdessä, osallistumaan, luomaan ystävyyssuhteita ja tutustumaan toistensa kulttuureihin, on syytä huomata, että tämä toiminta voi olla myös pahimmassa tapauksessa ulossulkemisen väline.

– On tunnustettava, että Suomessakin kohdataan urheilukentillä edelleen aivan liian paljon rasismia, vähemmistöjen syrjintää, maahanmuuttajien vähättelyä.

Urheilu voi siis olla myös toimintaa, jossa kohtaa kaikkein julmimmalla tavalla rasistisia, syrjiviä asenteita. Niitä ei kohdistu vain maahanmuuttajiin. Tutkimustiedot kertovat, miten seksuaalisia vähemmistöä väheksytään urheilupiireissä.

Työ tehdään ruohonjuuritasoilla

Arhinmäki korostaa vastuun rasismin kitkemisessä olevan kaikilla.

– Uhrin voi vieraassa kulttuurissa olla vaikea puolustautua. Silloin meidän jokaisen tehtävä on puuttua. Rasismi on asia, jolle ei pidä antaa tilaa. Erityistä herkkyyttä huomata rasistinen kohtelu tulee urheilussa olla ohjaajilla ja valmentajilla.

Monikulttuurisuus liikunnan yhdenvertaisuudessa on yksi opetusministeriön painopistealueista. Ministeriö haluaa Arhinmäen mukaan olla tukemassa sitä, että jokaisella on monikulttuurisessa yhteiskunnassa mahdollisuus liikkua ja urheilla. Tärkein rasismin vastainen työ tehdään kuitenkin ruohonjuuritasolla.

Myönteisinä esimerkkeinä rasismin vastaisesta työstä Arhinmäki nosti esille Suomen Palloliiton määrätietoisen työn ja Suomen Liikunta ja Urheilun reilun pelin ohjeistukset.

Raportti Matkalla kohti suvaitsevampaa Suomea- tilaisuudesta Viikkolehdessä perjantaina.