lauantai 4. tammikuuta 2014

Yle: Karkotuspäätöksiä selvästi aiempaa enemmän - Sellon tapauksen jälki näkyy

Yle: Karkotuspäätöksiä selvästi aiempaa enemmän - Sellon tapauksen jälki näkyy 4.1.2014

Sellon ammuskelutapaus on osaltaan johtanut karkotuspäätösten lisääntymiseen. Tiukentuneesta linjasta syytetään maahanmuuttovirastoa.

Karkotuspäätösten määrä on kasvanut tuntuvasti viime vuosien aikana. Maahanmuuttovirasto teki viime vuonna yli 270 karkotuspäätöstä. Lukema on viitisenkymmentä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Suuri hyppäys karkotuspäätöksiin tapahtui vuoden 2009 Sellon ammuskelutapauksen jälkeen. Tapauksen myötä poliisi tarkensi käytäntöjään. Maahanmuuttovirasto taas punnitsee päätöksensä poliisin esitysten pohjalta. Myös esitysten määrä on lisääntynyt reippaasti.

Sellon tapahtumien jälkeen karkotuspäätösten määrä ensin yli kaksinkertaistui. Sen jälkeen luku on pysynyt korkeana. Viime vuonna esityksiä oli maahanmuuttoviraston omat esitykset mukaan lukien reippaasti yli 400. Suurin osa poliisin karkotusesityksistä koskee virolaisia, venäläisiä ja irakilaisia.

Rikollinen toiminta vie kotimatkalle

Perusteina karkotukselle on joko ulkomaalaisten rikollinen toiminta tai laiton oleskelu maassa. Selittelyt karkotuspäätösten kasvusta ulkomaalaisvirasto sysää poliisille, joka on karkotusprosessin ensimmäinen etappi.

– Poliisi on kiinnittänyt entistä enemmän huomiota laittoman maahantulon torjuntaan ja ulkomaalaisten rikosten tekijöiden käsittelyprosessiin eli käytännössä me ollaan pyritty yhdenmukaistamaan poliisilaitosten toimintatapoja ja lisätty koulutusta näissä ulkomaalasiasioissa, kertoo poliisihallituksen ylitarkastaja Miia Poutanen.

Maahanmuuttajien asioihin erikoistunut asianajaja kuitenkin Ville Punto uskoo, että karkotuspäätösten lisääntymisen taustalla on maahanmuuttoviraston kiristynyt kanta.

– Kyllä se on selvästi tiukentunut, että helpommin karkotetaan. Maahanmuuttovirasto on omin toimenpitein pyrkinyt vaikuttamaan myös. Jos hallinto-oikeus on karkottamisen kumonnut joissain tapauksissa, niin maahanmuuttovirasto on korkeimpaan hallinto oikeuteen valittamalla saanut oman linjansa sitten läpi.

Viraston maahanmuuttoasioista vastaava johtaja Tiina Suominen kiistää epäilyt ilmapiirin tiukentumisesta ytimekkäästi.

– Ei. Linja ei ole tiukentunut, Suominen toteaa tiukasti.

Kauppakeskus Sellon ammuskelussa ulkomaalaistaustainen mies surmasi neljä Prisma-kaupan työntekijää. Sitä ennen hän oli surmannut yksityisasunnossa entisen naisystävänsä. Lopuksi mies surmasi itsensä.