maanantai 9. marraskuuta 2015

Ilta-Sanomat: Poliisioperaatio vastaanottokeskuksessa Helsingissä – ”Häiriökäyttäytymistä”

Ilta-Sanomat: Poliisioperaatio vastaanottokeskuksessa Helsingissä – ”Häiriökäyttäytymistä” 9.11.2015

Helsingin ja Lahden vastaanottokeskuksissa on ollut tänään välikohtauksia, joita on lähetetty rauhoittamaan useita poliisipartioita.

Helsingin Pitäjänmäen vastaanottokeskuksessa on käynnissä poliisioperaatio, jota on lähtenyt selvittämään useita partioita.

– Siellä poliisitehtävä, häiriökäyttäytymistä, Helsingin poliisista kerrotaan.

Silminnäkijän laskujen mukaan vastaanottokeskukseen ajoi alkuillasta kymmenkunta poliisiautoa.

Poliisin mukaan häiriöt ovat vastaanottokeskuksen sisällä. Tilanteesta ei ole aiheutunut vaaraa sivullisille, eikä rakennuksen lähettyvillä ole ulkopuolisia ihmisiä.

– Kun näissä paikoissa on paljon ihmisiä, on hyvä että poliisejakin on runsaslukuisesti paikalla selvittämässä ja rauhoittamassa tilannetta.

Pitäjänmäen vastaanottokeskuksessa oli vakava vaaratilanne hiljattain, kun rakennuksen läheltä otettiin kiinni raskaasti aseistautunut 27-vuotias mies. Helsingin käräjäoikeus on vanginnut hänet.

Aiemmin illalla MTV uutisoi Lahden Hennalan vastaanottokeskuksesta, jossa oli niin ikään silminnäkijätietojen mukaan useita poliisipartioita työllistänyt tehtävä. Tilanne on jo ohi.