maanantai 9. marraskuuta 2015

Ilta-Sanomat: Turvapaikanhakijoiden määrä lähti uuteen nousuun – irakilaiset eivät enää ole enemmistö

Ilta-Sanomat: Turvapaikanhakijoiden määrä lähti uuteen nousuun – irakilaiset eivät enää ole enemmistö 9.11.2015

Tornion järjestelykeskukseen saapui viime viikonlopun aikana lähes 700 turvapaikanhakijaa.
Poliisin tiedotteen mukaan enemmistö turvapaikanhakijoista tuli viime viikon tavoin Afganistanista, kun aiemmin suurin osa turvapaikanhakijoista oli irakilaisia.

Lauantaina Torniosta lähti kuusi linja-autollista ja sunnuntaina kahdeksan linja-autollista turvapaikanhakijoita vastaanottokeskuksiin ympäri Suomea.

Maanantain aikana Tornioon odotetaan saapuvan noin 200 turvapaikanhakijaa.