Savon Sanomat: Maailmaa ei pidä pelätä

Savon Sanomat: Kalervo Väänänen: Maailmaa ei pidä pelätä 21.4.2011

Kullakin kansalla on omat tapansa identiteettinsä kokemiseen ja ilmaisemiseen. Aikojen kuluessa syntyneet tavat ja perinteet ovat tallentuneet ihmisten kollektiiviseen muistiin ja vähitellen niistä kasvaa yhteisöä voimakkaasti yhteen sitova kansallistunne. Tietysti maantieteellä, yhteisellä kielellä ja ympäristön tapahtumilla on aina keskeinen sija yhteisön kehittymisessä kansakunnaksi.

Mitä eristyneempi yhteisö on kysymyksessä, sitä voimakkaampi on sen tarve korostaa omaa identiteettiään. Hyvin harvoin kansallinen identiteetti on kuitenkaan kehittynyt ilman ulkopuolelta tulleita vaikutteita.

Suomen valtiollinen ja kulttuurinen identiteetti, siis suomalaisuus, on muotoutunut vahvojen ulkopuolelta tulleiden vaikutteiden myötä. Pitkällinen valtiollinen yhteys Ruotsiin loi pohjan niin meidän kuntarakenteellemme kuin oikeuslaitoksellemmekin vain muutamia instituutioita mainitakseni. Vuosisadan mittainen valtiollinen yhteys Venäjään jätti sekin meihin syvät kulttuuriset jälkensä.

Oleellista näille molemmille ajoille oli erittäin merkittävä maahanmuutto ja muualla Euroopassa syntyneen tiedon ja osaamisen siirtyminen Suomeen. Me emme itse suinkaan keksineet raudan valmistusta taikka vesivoiman hyödyntämistä. Emme edes tervanpolttoa.

Suomalaisuus ei siis syntynyt ja kehittynyt pelkästään tänne Pohjan perukoille vaeltaneiden heimojen keskuudessa, vaan vasta vilkkaassa kansainvälisessä vuorovaikutuksessa sekä itään että länteen. Vasta talvisodan taisteluissa suomalaisuus kansallisena identiteettinä eheytyi ja muodosti lujan pohjan nykyisen hyvinvointivaltion kehittymiselle.

Tunteet puhuivat

Juuri käydyt vaalit nostivat pintaan monenlaisia tunteita ja tulkintoja suomalaisuudesta, mutta vähemmän visioita Suomen tulevaisuudesta.

Välillä syntyi mielikuva, että Suomea rakennetaan parhaiten muusta Euroopasta erillisenä saarekkeena. Näin ei ole koskaan ollut. Elävä ja tiivis vuorovaikutus ei pelkästään Eurooppaan, vaan koko maailmaan on myös tulevan Suomen menestyksen ehto.

Valitettavasti keskustelu vaalitaiston tuoksinassa ei ollut kovinkaan erittelevää eikä Suomen tulevaisuudelle uusia näkökulmia avaavaa.

Kuluneen talven keskusteluja kuunnellessa oli vaikea uskoa, että vanhoista EU-maista Suomessa on pienin ulkomaalaisten osuus. Ainoastaan muutamissa uusissa jäsenmaissa ulkomaalaisten osuus on vähäisempi kuin meillä. Ja me sentään asumme maassa, jonka kansantulosta nykyään reilu puolet tulee viennistä.

Vierasta pelätään
Miksi me suomalaiset pelkäämme maahanmuuttajia vaikka historian saatossa olemme pääsääntöisesti hyötyneet heistä? Monia julkisuudessa esitettyjä puheenvuoroja on vaikea selittää muulla kuin pelolla. Pelolla jotakin outoa ja tuntematonta kohtaan.

En jaksa uskoa, että me suomalaiset olisimme suvaitsemattomampia kuin esimerkiksi muut pohjoismaalaiset. Ruotsin Malmössä on yhtä paljon maahanmuuttajia kuin koko Suomessa yhteensä. Sen ansiosta Malmö on vilkas ja monikulttuurinen kaupunki, jossa on kukoistava elinkeinoelämä ja monipuolinen kulttuuritarjonta.

Vauraus ja hyvinvointi eivät ole koskaan kasvaneet eristyneisyydestä ja suvaitsemattomuudesta. Päinvastoin rodullisesta, kielellisestä, uskonnollisesta tai kulttuurisesta epäoikeudenmukaisuudesta versoo vain epäluuloa ja lopulta vihaa. Tämä on nähty historiassa lukemattomia kertoja eri puolilla maailmaa.

Yleisimmin esitetty väite maahanmuuttoon liittyen lienee se, että maahanmuuttajat vievät suomalaisilta työpaikat. Väite tuskin pitää paikkaansa.

Todellisuudessa asia lienee niin, että Suomi tarvitsee lähivuosina kipeästi maahanmuuttajia, jotta yhteiskunnan ja talouden pyörät voitaisiin pitää pyörimässä. Tämä on erityisen välttämätöntä kantaväestöstä tyhjenevillä alueilla kuten Itä-Suomessa.

Sen sijaan, että pohtisimme rajoitteita maahanmuutolle, meidän tulisi keskittyä pohtimaan keinoja, joilla voisimme sitouttaa täällä olevia ulkomaalaisia suunnittelemaan elämäänsä Suomessa. Meidän todellinen ongelmamme ei ole maahanmuutto, vaan maastamuutto.

Itä-Suomi avaa ovia
Koko suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistyminen on välttämätön ehto, jotta voisimme saada omia tuotteitamme kaupaksi maailmalla. En myöskään osaa nähdä, miten Suomi voisi selvitä vääristyneen väestörakenteensa aiheuttamista haasteista ilman merkittävää maahanmuuttoa.

Tämän onnistumiseksi Suomen tulee olla aktiivinen ja vastuullinen sekä entistä merkittävämpi toimija eurooppalaisessa kansojen perheessä.

Tieteeseen ja yliopistolliseen koulutukseen kansainvälistyminen kuuluu kuin muikut kalakukkoon. Suomalaisille yliopistoille aikaisempaa voimakkaampi kansainvälistyminen on elinehto. Muutoin emme voi opettaa nuorisolle nykypäivän työelämän vaatia tietoja ja taitoja.

Itä-Suomen yliopisto on valinnut keskeiseksi strategiseksi tavoitteekseen voimakkaan kansainvälistymisen. Tämä ei rajoitu pelkästään Itä-Suomelle elintärkeän Venäjä-yhteistyön kehittämiseen, vaan monipuoliseen yhteistyöhön niin Aasian, Amerikan kuin Afrikankin suuntaan.

Tarvitsemme kansainvälisiä opiskelijoita ja tutkijoita, jotta voisimme paremmin säilyttää itäisen Suomen elinvoimaisuuden ja kehittää sen elinkeinoja ja palvelurakenteita. Tulevaisuus rakennetaan erilaisuuden sietämisellä, suvaitsevuudella ja yhteistyöllä - ei eristäytymällä.

Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Kuopiosta.