maanantai 11. huhtikuuta 2011

YLE: Suomessa tilaa 72:lle Libyan kriisin pakolaiselle

YLE Uutiset: Suomessa tilaa 72:lle Libyan kriisin pakolaiselle 11.4.2011

Taustaa:
HBL: Thors: Suomi ottaa pakolaisia Pohjois-Afrikasta 2.4.2011

Suomi on valmis ottamaan vastaan 72 pakolaista Libyan lähialueilta tänä vuonna. Sen verran paikkoja pakolaiskiintiön hätäosuudesta on vielä jäljellä. Suomi ottaa tänä vuonna vastaan kaikkiaan 750 pakolaista.

Italia ja Malta vetosivat EU-maiden solidaarisuuteen jakaa Pohjois-Afrikan pakolaisista koituva taakka sisäministerien kokouksessa Luxemburgissa. Mutta Keski- ja Pohjois-Euroopan halu ottaa osansa pakolaisista on edelleen heikko.

Kokouksessa todettiin, että suurin osa noin 20 000 tunisialaisesta, jotka ovat saapuneet Italiaan, on taloudellisia pakolaisia eivätkä näin ollen täytä pakolaisvaatimuksia. Lisäksi useat maat painottivat sitä, että kukin maa on velvollinen itse valvomaan rajojaan. Suomea kokouksessa edusti valtiosihteeri Antti Pelttari sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) oltua estynyt vaalikiireiden vuoksi.

Maltalle osoitettiin enemmän ymmärrystä, sillä noin 2 000 sinne saapunutta pakolaista ovat Libyasta eivätkä voi palata kotimaahansa. Saksa lupasi ottaa heistä 100 pakolaista ja Slovakia 10.

Suomi ottaa pakolaisia vastaan hätäapuna vain, jos YK:n pakolaisjärjestö UNHCR esittää pyynnön. Pakolaiset saapuisivat joko Libyan rajojen kriisileireiltä tai Romaniassa sijaitsevalta kokoamisleiriltä.

Ruotsi on kokoonsa nähden Euroopan avokätisin pakolaisten vastaanottaja. Vuotuisesta 1 900:sta paikasta 200 on tänä vuonna varattu Pohjois-Afrikan pakolaisleireiltä tuleville.

EU yrittää tukea eteläisiä jäsenmaita ennen kaikkea lisäämällä apua paikan päällä ja vahvistamalla ulkorajavalvontaa. Frontexia ollaan vahvistamassa siten, että se saa oman budjetin kalustohankintoja varten.

Henkilövoimavarat tulisivat edelleen jäsenmailta. Suomella on tarjota 38 asiantuntijaa, joista 5 voidaan lähettää kentälle kerralla.

_________________________________________________

Helsingin Sanomat: EU-maiden sisäministerit riitelivät Afrikan siirtolaisista

EU:n sisäministerit ottivat maanantaina yhteen afrikkalaissiirtolaisista. Tunisiasta viime kuukausina saapuneiden siirtolaisten kanssa painiva Italia lähti ministerikokouksesta kiukkuisena.

"Pyysimme solidaarisuutta, mutta meidän käskettiin pärjätä yksinämme. Ihmettelen, onko EU:hun kuulumisessa enää mitään järkeä", paukutti sisäministeri Roberto Maroni.

Ranska ja Saksa ovat älähtäneet Italian aikeesta myöntää Tunisiasta saapuneille oleskelulupia, jotka antavat oikeuden matkustaa Schengen-maissa. Ranska ja Saksa uhkaavat sulkea rajansa siirtolaisilta, jos Italia toteuttaa suunnitelmansa.

Italiaan on saapunut tänä vuonna noin 26 000 luvatonta maahanpyrkijää, joista 21 000 on kertonut tulleensa Tunisiasta.

Suomi on esittänyt YK:n pakolaisjärjestölle UNHCR:lle, että Suomi voisi ottaa Libyasta 72 pakolaista. Pakolaiset olisivat osa Suomen vuotuista 750 hengen pakolaiskiintiötä. Asiasta kertoi Suomea kokouksessa edustanut sisäministeri Anne Holmlundin (kok) valtiosihteeri Antti Pelttari.