tiistai 8. huhtikuuta 2014

Etelä-Suomen Sanomat: Lahden PS: Kiintiöpakolaisten vastaanottoon kahden vuoden tauko

Etelä-Suomen Sanomat: Lahden PS: Kiintiöpakolaisten vastaanottoon kahden vuoden tauko 8.4.2014

Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että Lahti pidättäytyisi kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta vuosina 2015-2016.

Valtuustoryhmä perustelee aloitettaan säästösyillä. Kiintiöpakolaisten vastaanottoa voitaisiin pohtia uudestaan siirtymäajan jälkeen.

Aloitteessa huomautetaan, että kaupungin talouden tasapainottaminen vaatii lähivuosina säästöleikkauksia, toiminnan tehostamista ja palvelumaksujen korotuksia.

Kaupungin olisi pitäydyttävä ydintoimintoihinsa ja luovuttava toiminnoista, jotka eivät välittömästi palvele kaupunkilaisten etua.

Lahti on sopinut ottavansa vastaan vuosittain 20 kiintiöpakolaista. Valtio korvaa kunnille heistä aiheutuvat kulut neljän vuoden ajalta.

Perussuomalaisten mukaan kustannusvaikutus on kuitenkin noin 25 vuotta, kun otetaan huomioon kotoutukseen liittyvät kieli-, perus-, täydennys- ja ammatillinen koulutus. Lisäksi rahaa kuluu asunnon hankintaan ja perheiden vuosittaisiin sosiaalietuuksiin sekä erilaisiin maahanmuuton alkupalveluihin, kuten tulkkauspalveluihin.

Lahden kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina vuosikiintiön nostamisen 20:stä pakolaisesta 40:een äänin 50-9.