lauantai 26. huhtikuuta 2014

HS: Juhana Vartiaisen poliittinen yksinäisyys

Helsingin Sanomat: Juhana Vartiaisen poliittinen yksinäisyys 26.4.2014
Helsingin Sanomat: Rinne: Vartiaisen maailmankuva voi tulla kun ottaa punaviiniä ja torkut työpäivän aikana 27.4.2014

"Nykyisin kehitysyhteistyössäkin lähdetään siitä, että pidetään ihmiset terveinä ja koulutetaan heitä, eikä siitä, että rakennetaan heille tehtaita. Sama voisi olla elinkeinopolitiikassakin lähtökohtana", Juhana Vartiainen sanoo työhuoneessaan Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa.

Vattin ylijohtaja Juhana Vartiainen on yksinäinen. Ainakin poliittisesti.



Vartiainen voisi olla sosiaalidemokraatti, mutta on parempi kutsua hän­tä toipuvaksi sosiaalidemokraatiksi. Hänen mielestään demarit ovat oman menestyksensä uhreja ja kovaa vauhtia matkalla umpikujaan.

Vartiaisella on ongelma: hän on sekä markkinafundamentalisti että hy­vinvointivaltiofundamentalisti. Hän uskoo, että hyvinvointivaltio ja markkinatalous tarvitsevat toisiaan.

Vartiainen haluaisi toki puolueen, joka olisi samalla linjalla. Se puolue ei välttämättä ole Sdp.

"Ei näytä siltä, että kukaan olisi purkamassa peruskoulua", Vartiainen sa­noo työhuoneessaan Helsingin Arkadiankadulla.

Käsitelläkseen poliittista yksinäisyyttään Vartiainen pani pitkään pyörittämänsä ajatukset paperille. Perjantaina julkistetun raportin nimi on To Create and Share – The Remarkable Success and Contested Futu­re of the Nordic Social-Democratic Model (Luoda ja jakaa – pohjoismai­sen sosiaalidemokraattisen mallin merkittävä menestys ja kiistanalai­nen tulevaisuus).

Vartiaisen vaikutelma on, että demarit eivät halua minkään muuttuvan, vaikka maailma on muuttunut. Muutokseksi Vartiaiselle ei riitä, että pa­kon edessä leikataan lapsilisää ja näprätään hieman työttömyysturvaa.

[...]

Menneisyyden lisäksi demarit ovat jääneet ay-liikkeen vangeiksi, Vartiainen sanoo.

"Ay-liike on eripurainen liike, jolla on aika vähän institutionalisoitunutta kykyä ottaa huomioon koko kansakunnan etu. Se haluaa auttaa, mutta vain niitä, jotka nyt ovat työssä. On paljon muita, joiden asiaa pitää ajaa, kuten vielä syntymättömät sukupolvet ja maahanmuuttajat, jotka yrittävät paremman puutteessa tulla Suomeen."

Työperäinen maahanmuutto on demareille Vartiaisen mielestä tabu. Suomalaisen politiikan julkinen salaisuus on, että Suomi tarvitsee maa­hanmuuttajia, hän sanoo. Työ- ja elinkeinoministeriö tavoittelee työllisyyden kasvua 200 000:lla.

"Eihän meillä ole tätä määrää ihmisiä töihin ilman maahanmuuttoa."

Vartiainen toivoo, että hyvästä työllisyys- ja maahanmuuttopolitiikasta sekä työvoiman houkuttelemisesta Suomeen tulisi pienenevien ikäluok­kien uusi suuri kansallinen projekti.

______________________________________________

Helsingin Sanomat: Rinne: Vartiaisen maailmankuva voi tulla kun ottaa punaviiniä ja torkut työpäivän aikana

Demarien puheenjohtajakandidaatti torjuu Vattin ylijohtajan demari-ruoskinnan

Sdp:n puheenjohtajaksi pyrkivä Antti Rinne torjuu pontevasti Vattin ylijohtajan Juhana Vartiaisen demareihin kohdistaman arvostelun.

"Vartiainen elää jossakin maailmassa, joka ei ole tätä todellisuutta. Hänellä on oikeistolainen lähestymistapa talouteen ja unohtaa kaiken inhimillisyyden", Rinne sanoi lauantaina.

[...]

Vartiaisen mielestä myös työperäinen maahanmuutto on demareille tabu. Rinne on eri mieltä.

"Sekin on ihan idioottimainen väite. Jokainen meistä tietää, että väestön ikärakenne on sellainen, että me ei selvitä pelkästään suomalaisella porukalla tulevaisuudessa. Tarvitsemme jollakin aikavälillä jonkunlaista työperäistä maahanmuuttoa, mutta tällä hetkellä se ei ole ykkösasia", Rinne sanoi.

"Ykkösasia on saada työtuntien määrää lisättyä sitä kautta, että suomalaiset saavat työpaikkoja." Rinne sanoo, että Suomessa on 340 000 työtöntä, 9,5 prosentin työttömyysaste ja 66,7 prosentin työllisyysaste. "Nämä jäytävät meidän hyvinvointiyhteiskuntaa tällä hetkellä."

"Olen pitkään ollut Vartiaisen talouspoliittisista linjauksista eri mieltä. Ne ovat menneisyyden juttuja, että pakotetaan ihmiset ottamaan vastaan työtä. Hän vannoo työvoiman tarjonnan lisäämisen nimiin ja minusta se on väärää politiikkaa, jos ajattelee tämänhetkistä Suomea. Meillä on 340 000 työtöntä ja tässä tilanteessa työvoiman tarjonnan lisääminen lisää vain ihmisten kurjuutta", Rinne sanoo.