perjantai 25. huhtikuuta 2014

Yle: Halla-aho pahoittelee virhettään – vastapuoli valmis oikeustoimiin

Yle: Halla-aho pahoittelee virhettään – vastapuoli valmis oikeustoimiin 25.4.2014

Jussi Halla-ahon kirjallisessa kysymyksessä oli virheellinen väittämä Lieksan kaupunginvaltuuston puheenjohtajasta. Puheenjohtaja aikoo käsitellä asiaa asianajan kanssa ja selvittää onko kyseessä kunnianloukkaus.

Perussuomalaisten kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Jussi Halla-aho pahoittelee kirjalliseen kysymykseen tekemäänsä virhettä. Halla-aho arvioi hallitukselle osoittamassaan kysymyksessä, että Lieksan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan elinkeino hyötyisi maahanmuuttajien sijoittamisesta Lieksaan. Kansanedustaja korjaa tiedon blogissaan:

Marjetan johtamassa perhekoti Topinkassa ei ole ainakaan tällä hetkellä maahanmuuttajanuoria, joten ei voida sanoa, että hänen "elinkeinonaan" olisi maahanmuuttajien kotouttaminen. Tosin samaan hengenvetoon on todettava, että omassa markkinoinnissaan Topinka nimenomaan pyrkii luomaan tällaista mielikuvaa.

Jussi Halla-aho pahoittelee virheellistä väittämää. Lieksan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ari Marjeta sanoo, että Halla-aho on heittänyt epäilyksen hänen ylleen eikä ole rehdisti korjannut virhettä.

– Laitoin sähköpostia Halla-aholle, että hän korjaisi virheen. Hän ei olisi halunnut oikaista asiaa. Halla-aho perusteli asiaa kansanedustajan koskemattomuudella, jonka mukaan kansanedustajaa ei voisi asettaa syytteeseen mielipiteen vuoksi, Marjeta kertaa sähköpostin vaihtoa.

Halla-aho kirjoitti aikaisemmin blogissaan samasta aiheesta, silloin Lieksan vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen teki poliisille rikosimoituksen. Marjeta päätti tuolloin antaa asian olla.

– Tutkimme nyt asianajajan kanssa onko kyseessä kunnianloukkaus, Marjeta sanoo.

Soile Syrjäläinen korostaa, että Halla-ahon koko kirjallinen kysymys on tehty huhupuheiden perusteella. Sosiaalijohtaja ehtikin lähettää ministeri Susanna Huoviselle sähköpostia, että eduskunnassa tarkistettaisiin kirjallisen kysymyksen todenperä.

– En ymmärrä, miten kansanedustaja voi levittää huhupuheita, Syrjäläinen huokaa.