torstai 3. huhtikuuta 2014

Yle: Thaipoimijoiden määrä putoaa – neljä yritystä jää kokonaan ilman viisumeita

Yle: Thaipoimijoiden määrä putoaa – neljä yritystä jää kokonaan ilman viisumeita 3.4.2014

Ulkoministeriö myöntää thaipoimijoille 2 800 viisumia, mikä on peräti 500 vähemmän kuin viime vuonna. Ainoastaan neljä yritystä sai haluamansa määrän viisumeita. Neljä yritystä jäi kokonaan ilman thai-poimijoita.

Ulkoministeriö myöntää viisumeita poimijoille marjayritysten hakemusten mukaan.

Myönnettävien viisumeiden määrä perustuu Suomen Bangkokin-suurlähetystön puoltoon. Päätöksiä tehtäessä katsotaan poimijoiden viime vuonna saama tulo eli paljonko yritykset ovat maksaneet poimijoilleen.

Viisumeiden saantiin vaikuttaa myös yrityksen taloudellinen tilanne ja se, kuinka ne ovat viime vuonna hoitaneet velvoitteitaan poimijoita kohtaan.

Neljä yritystä sai haluamansa – neljä ei yhtään

Viime vuonna poimijoiden tulotasoon vaikutti muun muassa harvinaisen aikainen hillan kypsyminen. Hillan pääsato ehti kypsyä ennen kuin poimijat edes tulivat maahan.

Tulotasoa romahdutti myös marjojen ylitarjonta, joka laski hintoja. Esimerkiksi mustikan sato oli parempi kuin vuosiin.

Viisumeiden epäämiseen tärkein syy olikin poimijoiden alhainen tulotaso. Ulkoministeriön mukaan poimijan pitäisi saada vähintään 30 euron nettotulo päivässä.

Kaikista hakeneista yrityksistä ainoastaan neljä sai hakemuksensa mukaisen määrän viisumeita. Kokonaan ilman viisumeita jää niin ikään neljä yritystä.

Lapissa kokonaan ilman thaipoimijoita jää posiolainen Petri Lehtiniemi oy ja Lehtiniemen toinen yritys nimeltä Olli Mauranen oy, Kainuussa Ristijärvelle rekisteröity Marjamaakarit oy ja paltamolainen Nordic Berry oy.