tiistai 4. marraskuuta 2014

Ilta-Sanomat: Terrorismista epäilty entinen rap-muusikko vapaaksi - määrättiin matkustuskieltoon

Ilta-Sanomat: Terrorismista epäilty entinen rap-muusikko vapaaksi - määrättiin matkustuskieltoon 4.11.2014
Aamulehti: Terrorismijuttu: Yksi vapautettiin, yksi epäilty ulkomailla – "Hän ei ole kateissa sinänsä

Terrorismirikoksesta epäilty 30-vuotias mies on päästetty vapaaksi tutkintavankeudesta. Helsingin käräjäoikeus määräsi hänet vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon.

Mies on yksi epäillyistä keskusrikospoliisin tutkimassa kokonaisuudessa, jonka vakavin rikosepäily koskee terroristisessa tarkoituksessa tehtyä murhaa.

Nyt vapautettu mies on ollut vangittuna lokakuun alkupuolelta lähtien. Häntä epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen valmistelusta.

Mies on entinen gangsta-rap-artisti, joka muutama vuosi sitten kääntyi muslimiksi ja vaihtoi suomalaisen etunimensä.

Yhä vangittuna terroristisista rikoksista epäiltyinä on kaksi miestä. Lisäksi yksi mies on vangittu poissaolevana.

Rikosten epäillään tapahtuneen vuosina 2012–2014 ulkomailla. Poliisi ei ole paljastanut missä, mutta epäiltyjen tiedetään liikkuneen Syyriassa, missä terroristijärjestö Isis vaikuttaa.

__________________________________________


Aamulehti/STT: Terrorismijuttu: Yksi vapautettiin, yksi epäilty ulkomailla – "Hän ei ole kateissa sinänsä

Helsingin käräjäoikeus on vapauttanut tutkintavankeudesta yhden terrorismirikoksesta epäillyn. Mies määrättiin matkustuskieltoon.

Miestä epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen valmistelusta. Tutkinnanjohto oli esittänyt vangitsemisen jatkamista.

Keskusrikospoliisin mukaan samaan vyyhteen liittyen on Suomessa vangittuna yhä kaksi ihmistä. Lisäksi poissa olevana on vangittu yksi epäilty, joka on ulkomailla. Tutkinnanjohtaja Mika Ihaksinen kertoo, että viranomaisilla on kuitenkin yhteys, jonka kautta tämä epäilty pyritään saamaan Suomeen.

- Hän ei ole kateissa sinänsä. Meillä on mahdollisuus häntä tavoitella ja yrittää saada tänne, Ihaksinen kertoo.

Kolme epäiltyä otettiin kiinni pääkaupunkiseudulla ja lähialueella lokakuun alussa.