lauantai 8. marraskuuta 2014

Yle: Matka pakolaisleirille pelottaa – ”Samaan aikaan sinne meno tuntuu mielettömän tärkeältä”

Yle: Matka pakolaisleirille pelottaa – ”Samaan aikaan sinne meno tuntuu mielettömän tärkeältä” 8.11.2014

Kymmenen suomalaista nuorta lähtee tutustumaan pakolaisnuoriin Ugandaan. Tamperelaiset Hilma Toivonen ja Unna-Maria Hakala uskovat, että järkyttävien tarinoiden seasta löytyy myös iloa ja rakkautta.

Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijat Hilma Toivonen ja Unna-Maria Hakala lähtevät lauantaina kymmeneksi päiväksi Ugandaan.

Heidät valittiin Suomen Pakolaisavun järjestämälle matkalle, jonka aikana kymmenen suomalaista nuorta tutustuu pakolaisnuoriin.

Nuoret vierailevat suurella Nakivalen pakolaisasutusalueella. Leirillä elää yli 70 000 pakolaista.
Köyhyyttä ja järkyttäviä tarinoita

Toivonen ja Hakala myöntävät, että matkalle lähtö pelottaa.

– Pelottaa, että meneekö siellä ihan rikki. Siellä tulee todennäköisesti näkemään köyhyyttä ja kuulemaan tosi järkyttäviä tarinoita, Toivonen sanoo.

– Samaan aikaan sinne meno tuntuu mielettömän tärkeältä. Haluan uskoa, että siellä ovat läsnä myös ilo ja rakkaus, Toivonen jatkaa.

– Haluan nähdä maailman erilaisia puolia, mutta myös tutkia sitä, että ihmiset ovat kuitenkin lopulta aika samanlaisia, Hakala sanoo.

Nuoret kiertävät kouluissa kertomassa matkastaan

Matkalle lähtijät valittiin kuvakilpailulla. Osallistujien piti tehdä kolmen kuvan sarja teemasta "Pakolaisuus – mitä jos se olisinkin minä?".

Ottamiensa kuvien avulla Toivonen ja Hakala pääsivät henkilökohtaisiin haastatteluihin, joiden ansiosta heidät valittiin kymmenen lähtijän joukkoon.

Pakolaisapu järjesti Ugandaan lähteville nuorille syksyllä kaksi koulutusviikkoa matkaa varten. Koulutuksessa käytiin kattavasti läpi käytännön asioita, mutta myös matkaan liittyviä pelkoja psykologin kanssa.

Palattuaan Suomeen 18–20-vuotiaat nuoret kiertävät suomalaisissa kouluissa kertomassa kokemastaan.