Vesa-Matti Saarakkala: Turvapaikanhakijoiden vyöry on uhka demokratialle 18.9.2015
Henkensä edestä pakenevan luulisi olevan tyytyväinen, jos saa katon päänsä päälle ja lämmintä ruokaa sekä tarvittaessa akuuttia terveydenhuoltoa. Useat sinänsä huonoja ja epävakaita olosuhteita ja jopa sotaa pakenevat ihmiset muslimimaista haluavat kuitenkin jatkaa pakomatkaansa Etelä-Euroopasta kohti elintasoltaan korkeampia Keski- ja Pohjois-Euroopan maita ilmeisenä tarkoituksenaan asettua niihin pysyvämminkin. Mahdolliset perheenjäsenet tulevat aikanaan perässä perheenyhdistämisten seurauksena, jos turvapaikka myönnetään.
Suomessa on vallalla hysteria, jossa kriittiset näkemykset siitä, miten turvapaikanhakijoiden vyöryyn tulisi suhtautua, leimataan rasistisiksi. Esimerkiksi kiinnipitäminen eurooppalaisista Schengenin-sopimuksesta, joka mahdollistaa tarvittaessa sisärajatarkastusten käyttöön ottamisen ja Dublin-sopimuksesta, jonka mukaan turvapaikkahakemus on käsiteltävä siinä maassa, johon turvapaikanhakija on ensimmäisenä saapunut, ovat yhtäkkiä kylmäkiskoisuutta. Erikoista, että sääntöjen pitäisi muuttua aina tilanteen mukaan, olipa kyse sitten euro- tai maahanmuuttokriisistä.
On inhimillistä hakeutua paremman elintason piiriin, mutta järjestäytynyt demokraattinen yhteiskunta ei voi antautua paraatimarssien ja lippujen liehuttajien edessä. Puheenvuorot, joilla murennetaan yhteisiä sääntöjä ja niistä kiinnipitämistä, ovat lyhytnäköisiä. On uskallettava puolustaa vakaata yhteiskuntaa ja tehdä ero elintasopakolaisuuden ja todellisen pakolaisuuden välille ja se vaatii nyt nopeita toimenpiteitä, joilla palautetaan yhteisesti sovittujen sopimusten uskottavuus. Jos emme tee niin, demokratiamme murtuu ja käynnistyy kehityskulku, jossa talouden lisäksi taantuu koko päätöksentekojärjestelmämme. Suuntana silloin on joko anarkia tai Brysselistä käsin johdettu elitistinen byrokratia ja sanelupolitiikka.
Vaikka kansainvaellusten syyt ovat vaikeasti hoidettavia, Pohjois-Eurooppaan ja Suomeen Euroopan läpi suuntautuvat vaellukset eivät ole luonnonilmiö. Kotimaisin poliittisin keinoin, kuten rajalla käännyttämällä ja pienentämällä turvapaikanhakijoiden saamia tukia, voitaisiin vähentää ylimääräisten vetovoimatekijöiden olemassaoloa. Myös viesti, jonka yksittäiset vallankäyttäjät omilla toimillaan Suomesta ulospäin välittävät, on merkityksellinen.
Turvapaikanhakuilmiön vertaaminen Karjalasta sotaa omaan kotimaahansa paenneisiin evakoihin tai naapurimaa Ruotsiin paenneisiin sotalapsiin ei ole reilua sen paremmin evakkoja kuin sotalapsia kohtaan. Jokainen tilanne on omanlaisensa, eikä historiaa valikoiden muistellen pidä tehdä politiikkaa tässä ajassa. Sellainen jos mikä, on historiattomuutta ja keskuudestamme poistuneiden esi-isiemme tekemän työn ja elämän väheksymistä. Asiat on käsiteltävä asioina, tässä ja nyt.
Jos suhtautuminen maahanmuuttoon on muka suuren sydämen ja epäitsekkyyden mittari, miksi Suomessa syntyy yhä n. 60 000 lasta vuodessa, kun maailma on täynnä adoptoitavia?