perjantai 18. syyskuuta 2015

Yle: Pääministeri Sipilä: Taloustilanne jo turvapaikanhakijoita pienempi ongelma

Yle: Pääministeri Sipilä: Taloustilanne jo turvapaikanhakijoita pienempi ongelma 18.9.2015

Sipilän mukaan ideaalitilanne olisi YK:n pakolaisleirit, joilta Suomi voisi ottaa vastaan todella apua tarvitsevia ihmisiä.

Suomeen odotetaan tämän päivän aikana saapuvan jopa tuhat turvapaikanhakijaa. Eilen hakijoita saapui Tornion kautta maahan noin 500.

Torniossa turvapaikanhakijoille järjestetään parhaillaan hätämajoitusta. Myös poliisin, tullin ja rajavalvonnan voimavaroja on siirretty maahantulijoiden asioiden hoitoon.

Ensi viikollla ojn tarkoitus saadaa täyteen käyntiin myös erityinen järjestelykeskus, jossa kyetään juohevammin hoitamaan turvapaikanhakijoiden asioita.

Myös pääministeri Juha Sipilä pitää turvapaikanhakijoiden virtaa suuren luokan asiana, joka jättää taloushuolet varjoonsa.

Asialliset YK:n leirit pystyyn

– Pidän jo tuota meidän taloustilannetta pienempänä ongelmana kuin mitä tämä on ja siihen pitää myös vastaavalla vakavuudella suhtautua, Sipilä sanoi tiedotustilaisuudessa.

Hänen mukaansa nyt pakoiaisvirran hallinnalle olisivat eduksi YK:n vakiintuneet toimintatavat.

– Ideaalitilanne olisi, että siellä olisi hyvissä olosuhteissa YK:n leirit, joista suuremmalla pakolaiskiintiöllä esimerkiksi Suomi ottaisi todella avun tarpeessa olevia. Niiden asiat olisi jo käsitelty siellä paikan päällä. Me olemme kovin kaukana tästä tilanteesta, meidän ulkorajoilta pääsee läpi niin paljon ihmisiä, pääministeri linjasi.

Irakilaiset suosivat Suomea - Syyriasta tulijoita vähän

Suomi on etenkin Irakilaisten turvapaikanhakijoiden suosiossa. Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergin mukaan heitä on saapunut maahan 6700. Seuraavaksi eniten on tullut somaleja ja afganistanilaisia.

Sen sijaan paljon puhuttu Syyrian kriisi on saanut välittömästi liikkeelle huomattavasti vähemmän väkeä. Syyrialaisia turvapaikanhakijoita on maahan tullut 267.