maanantai 21. syyskuuta 2015

Yle: Perussuomalaiset: Ruotsista tulevat turvapaikanhakijat käännytettävä takaisin

Yle: Perussuomalaiset: Ruotsista tulevat turvapaikanhakijat käännytettävä takaisin 21.9.2015

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaatii, että Ruotsista tulevat turvapaikanhakijat käännytetään takaisin.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho perustelee kantaa tiedotteessa sillä, että yhteinen maahanmuuttopolitiikka on jäänyt tyhjän perustan päälle, "kun Dublin-asetusta ei EU:ssa enää noudateta". EU:n Dublinin sopimuksen mukaan turvapaikkahakemus pitää käsitellä siinä EU-maassa, johon turvapaikanhakija ensiksi saapuu.

– Nyt on aika tunnustaa tosiasiat ja käydä toimeen. Meidän on käännytettävä Ruotsista tulevat turvapaikanhakijat takaisin ja opastettava heitä hakemaan turvapaikkaa siinä Schengen-maassa, johon he ensimmäiseksi saapuvat, hän toteaa tiedotteessa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän mukaan Suomen on kannettava vastuunsa pakolaisasiassa ja näin on kiintiöiden muodossa tehty.

– Sen sijaan nykyisenkaltainen hallitsematon muuttovirta ei toimi eikä se ole kenenkään etu, se katsoo.