sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Iltalehti: Vihreät ehdottaa kotouttamista hallituksen kärkihankkeeksi

Iltalehti: Vihreät ehdottaa kotouttamista hallituksen kärkihankkeeksi 27.9.2015

Vihreät ehdottaa, että hallitus ottaisi turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kotouttamisen yhdeksi kärkihankkeeksi.

Vihreiden puoluevaltuuskunta linjasi sunnuntaina, että kotouttaminen on hyvin ajankohtainen kysymys ja siihen on puututtava heti.

- Turvapaikanhakijoille tulee antaa oikeus työskennellä heti heidän saavuttuaan Suomeen. On tehtävä kotoutumissuunnitelma kaikille maahanmuuttajille työmarkkina-asemasta riippumatta, sanoi puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja Inka Hopsu.

Vihreiden ratkaisuja kotouttamiseen ovat työskentelyoikeuden lisäksi mahdollisuus avata sitä varten pankkitili. Kaikille maahanmuuttajille tulee myös taata oikeus oppia suomi tai ruotsi riittävän hyvin, jotta arki ja työ sujuu.

Asumisen segregaatio väistetään varmistamalla, että jokaisella maahanmuuttajalla on myös suomalaisia naapureita.

Nykyisin turvapaikanhakija saa tehdä ansiotyötä Suomessa ilman oleskelulupaa, kun turvapaikkahakemuksen tekemisestä on kulunut kolme kuukautta.