keskiviikko 8. syyskuuta 2010

HS: Thors: Perheen yhdistämistä hakevilta otetaan jatkossa sormenjäljet

Helsingin Sanomat: Thors: Perheen yhdistämistä hakevilta otetaan jatkossa sormenjäljet 8.9.2010

Perheen yhdistämistä hakevilta ryhdytään ottamaan sormenjäljet, maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors kertoi keskiviikkona.

"Vain hakija voi jättää jatkossa hakemuksen perheen yhdistämisestä", Thors totesi eduskunnalle lähetetyssä tiedotteessa. Eduskunnassa käytiin lähetekeskustelu biometrisiä oleskelulupia koskevasta hallituksen esityksestä.

Hakijalta otetaan jatkossa biometriset tunnisteet ulkomaalaisrekisteriin, kun hän jättää hakemuksen. Nyt hakemuksen voi jättää Suomessa oleva perheen kokoaja myös muiden perheenjäsenten puolesta.

Uudistuksesta seuraa, että perheen yhdistämistä anotaan harvemmin, sisäministeriö arvioi. Hakemuksen jättäminen edellyttää käyntiä Suomen lähetystössä.

"Näillä muutoksilla pääsemme tilanteeseen, jossa vain hakija voi hakea lupaa", Thors sanoi.

Turvapaikanhakijoita on Suomessa edelleen vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. "Somalialaisia turvapaikanhakijoita on ollut Suomessa tänä vuonna 318 ja Ruotsissa yli 3 800", Thors huomautti.

Määrä on yhteydessä myös perheenyhdistämishakemuksiin. Jos oleskelulupa myönnetään kansainvälisen suojelun perusteella, luvan saaja hakee varsin usein myös perheenyhdistämistä.

Somalialaisten hakemuksista perheen yhdistämiseksi hylätään lähes puolet, Thors korosti.

____________________________________________________

Sisäasiainministeriön tiedote: Ministeri Thors: Hakijalta otetaan jatkossa sormenjäljet perheenyhdistämishakemuksen jättämisen yhteydessä

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors korostaa, että biometriikan käyttöönotto oleskeluluvissa vaikuttaa myös perheenyhdistämisprosessiin.

- Jatkossa vain hakija voi jättää perheenyhdistämishakemuksen, koska hakijalta otetaan hakemusta jätettäessä ulkomaalaisrekisteriin biometriset tunnisteet. Tällä hetkellä perheenyhdistämishakemuksen voi jättää myös Suomessa oleva perheenkokoaja perheenjäsentensä puolesta. Arviomme mukaan tämä vaikuttanee perheenyhdistämishakemusten määrään, koska hakemuksen jättäminen edellyttää käyntiä Suomen lähetystössä, jotta biometriset tunnisteet voidaan hakijalta ottaa, ministeri toteaa.

- Vaatimus siitä, että vain hakija voi oleskelulupaa hakea on johdonmukaisesti myös työntekijän oleskeluluvan muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä. Näillä muutoksilla pääsemme tilanteeseen, jossa vain hakija voi hakea lupaa, ei kukaan muu toisen puolesta, ministeri sanoo.

Ministeri Thors ottaa esille myös ajankohtaisen keskustelun perheenyhdistämishakemusten ruuhkautumisesta. Ministeri Thors toteaa, että turvapaikanhakijamäärät ovat Suomessa edelleen alhaisemmalla tasolla kuin muissa Pohjoismaissa. Turvapaikanhakijoiden määrä on yhteydessä perheenyhdistämishakemuksiin. Jos henkilö saa kansainvälisen suojelun perusteella oleskeluluvan, hän varsin usein hakee myös perheenyhdistämistä.

- Somalialaisten turvapaikanhakijoiden osalta voidaan todeta, että Suomessa hakijamäärä on tänä vuonna ollut tähän mennessä 318, kun se Ruotsissa on yli 3 800, ministeri sanoo. - Lisäksi täytyy korostaa, että kaikkia perheenyhdistämishakemuksia ei hyväksytä. Somalialaisten osalta lähes puolet perheenyhdistämishakemuksista hylätään, ministeri painottaa.

Biometrisiä oleskelulupakortteja koskevan hallituksen esityksen lähetekeskustelu on eduskunnassa tänään.