HS: Luterilaiselämää

Helsingin Sanomat: Anu Silfverberg: Luterilaiselämää 9.9.2010

Että tämäkin piti nähdä. Yle pyörittää ohjelmaa, jossa joukko patavanhoillisia uskonoppineita selittää homomiehelle, että ei jumala sinua tuomitse vaan sun tekosi. Sitten opetetaan naisia pukeutumaan. Muslimielämää-ohjelma on niin väkinäinen, stereotyyppinen, lähtökohdiltaan jälkeenjäänyt ja kaikkia loukkaava, että punastuttaa. Yle, mitä helvettiä?

Ohjelman alussa islamia tarjotaan vastapainoksi länsimaiselle rappiolle, johon ilmeisesti kuuluvat avioerot ja sen sellainen. (Onko ongelma sekularismi vai kristillisyys, jää epäselväksi.) Selvää kuitenkin on, että tietysti samanlaisen homofobisen ja sukupuolieroa alleviivaavan maailmankuvan saisi esille myös tiettyjen kristillisten tahojen toimesta. Niin: olisi kiva nähdä, millainen haloo syntyisi, jos tv:ssä näyttäisi Luterilaiselämää-sarjaa, jossa joukko kirkon vanhoillisimman siiven edustajia neuvoisi homoja eheytymään.

Ohjelman mentorit eivät onneksi edusta kaikkea "muslimielämää". On feministimuslimeja, homomuslimeja, sekularisoituneita muslimeja. Yllätys.

Pahinta sotkussa on kuitenkin yhtäläisyysmerkkien vetäminen uskonnon ja kulttuurin välille. Ei sinänsä ihme, sillä Suomessa tästä on pitkät perinteet. Usein esimerkiksi ajatellaan, että kaikki suomalaiset ovat tavallaan kristittyjä. Tässä toimii jonkinlainen enemmistövallan logiikka: kun meitä kristittyjä on niin paljon ja on aina ollut, niin olemme jo oikeastaan vesijohtovedessä ja sisäilmassa. (Vähän niin kuin olisin keskustalainen vain koska synnyin maahan, joka on täynnä heitä ja heidän merkillisiä rahastojaan.)

Maahanmuuttajien kohdalla tämä saa lähes koomisia piirteitä. Erityistä päänvaivaa aiheuttaa tuntematon uskonto, joka mielikuvissa määrittää tulijoiden koko elämää. Työelämän tasa-arvo on silloin sitä, että on rukoustila. Feminismi on sitä, että "nainen saa vapaasti valita, käyttääkö huivia".

Koska maahantulijat nähtiin alusta asti samana asiana kuin islam, mediassa vakiintui nopeasti käytäntö, että kun "monikulttuurisuus" nousi pöydälle, lähdettiin hattu kourassa kysymään näkemystä joltakin islamilaiselta johtajalta. Näissä haastatteluissa parrakkaat miehet puhuivat mielellään kaikkien maahanmuuttajien puolesta, vaikka heidän joukossaan epäilemättä on sekä enemmän että vähemmän hartaita uskovia.

Kuvitellaan hetki tilannetta, jossa lehdistö soittaisi luterilaisen, katolisen tai ortodoksikirkon tiedotukseen, kun pitäisi tietää, "mitä mieltä suomalaiset ovat". Kannattaa keskustella aiheesta joskus sekulaarien muslimien kanssa. Siinä on joukko, jota todella vituttaa.

Lopuksi rukous: Hyvä isä, onko mahdollisuuksia, että ihmiset lakkaisivat vaikkapa korvausta vastaan käyttämästä loukkaavaa ja syvästi epärehellistä ilmaisua, jonka mukaan he eivät "vihaa homoa vaan tämän tekoa". Antaisin tästä ilosta lähes mitä hyvänsä.