Marko Kivelä: Oikeuksien vastavuoroisuus

Marko Kivelä: Oikeuksien vastavuoroisuus (blogi) 1.9.2010

Maahanmuuttokeskustelussa tulee usein kautta rantain esille eräs filosofinen ongelma. Kyse on oikeastaan kahden ajattelumallin välisestä ristiriidasta. On niitä jotka kannattavat ehdottomia ihmisoikeuksia, joihin on lisätty hivenen keinotekoisesti vielä eräänlainen auttamisvelvollisuus. Toiset taas katsovat yksilön tai ryhmän oikeuksien riippuvan näiden halusta ja kyvystä vastavuoroisuuteen. Eli oikeudet riippuisivat siitä, miten tulija ottaa itselleen velvollisuuksia ja miten hän itse suhtautuu kantaväestöön ja sen kulttuuriin.

Näyttäisi siltä, ettei näitä kahta kantaa voida mielekkäästi yhdistää. Ehdottomien ihmisoikeuksien kannattajat ovat toki periaatteessa oikeassa kun puhutaan paremman maailman rakentamisesta. Mutta ehdottomat ihmisoikeudet eivät valitettavasti sovi hyvin maailmaan jossa useat tai jopa useimmat eivät niitä kunnioita. Ehdottomien ihmisoikeuksien ongelmana on se, että niiden mukaan toimijat joutuvat ns. hyväntahtoisen hölmön asemaan. Eli he auttavat ja vaativat muitakin auttamaan olettaen, että kaikki apua pyytävät ovat rehellisiä. Ikävä kyllä eivät ole. Liian moni autettavista ei kunnioita auttajiensa oikeuksia tai uskomuksia. Pahimmassa tapauksessa apuun vastataan väkivallalla ja halveksunnalla.

Vastavuoroisuus sen sijaan lähtee siitä, että oikeuksia ansaitaan ja niitä voi menettää. Oikeudet eivät siis synny tyhjästä. Vastavuoroisuuden vaatimus on siinä suhteessa elegantimpi ratkaisu, että se ei oleta ihmisestä mitään. Hän itse toimillaan määrittelee oman asemansa toimillaan. Maailmassa jossa moraaliset arvot eivät useimmiten ole keskeisiä ihmisen toimintaan vaikuttavia asioita on mielekästä rakentaa tietyn kyynisyyden varaan. Ihminen on hyvä vasta kun hän käyttäytyy sen mukaisesti ja ihminen on arvokas lisä yhteiskuntaan vasta kun hän ponnistelee yhteiskunnan hyväksi.

Itse olen sitä mieltä, että vaikka onkin joitain perusarvoja (kuten oikeus elämään) tulisi yksilön oikeudet ja hänen asemansa yhteiskunnassa määräytyä sen perusteella miten hän toimii yhteiskunnan jäsenenä. Eli oikeudet lisääntyisivät vastavuoroisesti yksilön toiminnan perusteella ja että rikollisella toiminnalla yksilö samalla luopuu osasta niistä oikeuksista joita yhteiskunta on hänelle luovuttanut. Koska useimmat ihmiset todellisuudessa elävät ainakin jossain määrin maailmassa, jossa heidän asemansa on pitkälti kiinni heidän omasta toiminnastaan, on jossain määrin kyseenalaista, että jotkut yksilöt voivat täysmääräisesti hyödyntää yhteiskuntaa tekemättä mitään sen hyväksi.