Verkkoapila: Mikä on maahanmuuton arvostelun pohjavirta?

Verkkoapila: Juha Kuisma: Mikä on maahanmuuton arvostelun pohjavirta? 3.9.2010

Suomi on Euroopan kehittyneistä maista se, jossa maahanmuuttajien osuus väestöstä on pienin. Kuitenkin maahanmuutto-teemasta rakennellaan seuraavien vaalien yhtä pääteemaa. Jopa järkipuolue kokoomus pyörii tässä asiassa suoraan tuulen mukaan.

Tässä keskustelussa sekoitetaan ainakin nettipalstoilla surutta yhteen pakolaiset, turvapaikanhakijat, paluumuutto ja työperäinen maahanmuutto sekä EU-alueen työvoiman vapaa liikkuvuus. Tyypillistä myös on, että koko maahanmuuttokysymystä käsitellään somalialaisten kautta. Ei järjen häivää eikä paljoakaan tosiasiaa pohjalla. Mutta sormella osoittamisen halu on kova.
Yksi asiaan vaikuttava muutos onkin juuri nettifoorumien maailma. Nettipalstoilla oudoinkin ajatus löytää kaverin ja samanmielisen. Ennen tällaiselle ”vastustamisen yhteisyydelle” oli vähemmän tai ei ollenkaan kanavia.
Mistä on kysymys jos kerran maahanmuutto ei ole määrällisesti mitenkään merkittävä ongelma?

Seuraavassa en puutu lainsäädännön epäkohtiin tai porsaanreikiin tai kotoutumisen vaikeuteen, vaan itse asenteelliseen asiaan.
Yhteiskuntatiede selittää tätä viittaamalla USA:n mustien kansalaisoikeustaistelun alkutilanteeseen. Suurimpia ennakkoluuloja osoitti etelävaltioiden köyhä ja kouluttamaton valkoinen väestönosa. Tuo väestö oli itse jossain määrin syrjäytynyt ja sille oli tärkeää nimetä joku taho, joka olisi edes ihonvärin perusteella määriteltävissä yhteiskunnassa vielä heitäkin huonompaan asemaan. Mustan väestön nousu huononsi heidän suhteellista asemaansa.

Psykologisesti maahanmuuttokritiikissä on kyse siitä, että oma syrjäytymisen kokemus projisoidaan itsestä ulos, johonkin vieraaseen ja pelottavaan. Kysymys on siis siitä, että ihminen ei ole tyytyväinen itseensä, ei ole sovussa itsensä kanssa, on sisäisessä maailmassa itseltään vieras.

Ja tämähän on mamu-puhujan profiilia: vähäinen koulutuspohja, työttömyyttä tai työttömyyden uhkaa, aktiivista kaljanjuontia ja niukasti matkoja Suomen ulkopuolelle. Sama profiili voi vähän urheilullisempana versiona kääntyä sinivalkoiseksi leijonahenkiseksi yltiöisänmaallisuudeksi. Kun ei varsinaista lähiyhteisöä, kiinnittäydytään kansallishenkisyyden kuvastoon.
Jos poliitikko siis haluaisi puhutella tätä väestöä menemättä maahanmuuttopuheen miinakentälle, tulisi hänen kaivautua ihmisen syrjäytymiskokemukseen. Edes jollakin tavalla jakaa sitä pahanolon tuntoa, joka esimerkiksi työttömällä on. Sekä osoittaa, että on ollut tekemässä työpaikkoja tai kunniallisen elämän mahdollisuuksia kaikille suomalaisille.

Osa maahanmuuttopuheen projisiopohjaa on käsitys siitä, että yhteiskunta ei ole reilun pelin yhteiskunta. Jos poliitikko osaa uskottavasti puhua siitä, että yhteiskunnan on oltava reilu siinä mielessä, että samat säännöt koskevat kaikkia ja että sääntöjä ei saa vääristää eikä kiertää, sekin auttaisi.

Kannatusmittausten mukaan kolme suurinta puoluetta on kukin menettänyt 8 – 10 prosenttia omasta kannatustasostaan perussuomalaisille. En usko, että kilpalaulantaan ryhtyvä puolue voittaa tässä mitään. Päinvastoin tulkinta on, että PS on puheessaan oikeassa.

Esitän, että epäkohdat korjataan, mutta muuten Keskusta pysyy suoraselkäisesti tosiasioiden ja yleisinhimillisyyden pohjalla. Parasta tietenkin olisi, jos puolueella olisi vaalien jälkeen maahanmuuttajataustainen kansanedustaja.

- Juha Kuisma, pääministerin talouspoliittinen neuvonantaja