Elina Lepomäki: Yhteiskunta ja väestö

Elina Lepomäki: Yhteiskunta ja väestö 26.10.2010

Suomen väestörakenne ikääntyy nopeasti heikentäen väestöllistä huoltosuhdetta. Väestöllinen huoltosuhde kuvaa huollettavien lasten ja vanhusten määrää suhteessa työikäisiin. Viime vuosikymmeninä rakennetun hyvinvointitalouden perusteet joutuvat ongelmiin, kun uusi sukupolvi ei ole enää vanhaa suurempi. Sen sijaan että tätä epäkohtaa pyrittäisiin keinotekoisesti paikkaamaan esim. maahanmuuttoa tai syntyvyyttä tukemalla, yhteiskuntajärjestelmä pitäisi muuttaa väestörakenneneutraaliksi. Tämä tarkoittaa raskaan julkisen sektorin karsimista oleellisimpaan sekä eläkejärjestelmän perusteellista reformointia.

Humanitaarinen maahanmuutto syyniin

Suurin osa maahanmuuton ongelmista liittyy humanitaariseen maahanmuuttoon. Aiheesta on yllättävän vaikea keskustella objektiivisesti, sillä tunteellinen lähestyminen heikommissa olosuhteissa elävien ihmisten auttamiseen usein estää tosiasioiden tunnustamisen. Yleisen käsityksemme mukaan vaikeissa oloissa olevia kanssaihmisiä tulisi auttaa. Tästä on vaikea olla eri mieltä. Kysymys kuuluukin, millä keinoin ja missä näitä ihmisiä tulisi auttaa ja toisaalta, onko muista kuin pakolaisuussyistä maahanmuuttajien vastaanottaminen tosiasiallisesti auttamista lainkaan? Kannustaako vastikkeettomien tukien jakamiseen perustuva yhteiskunta omia kansalaisiaankaan elämään tuotteliasta, arvokasta ja onnellista elämää?

Vuoden 2009 turvapaikkatilastoista selviää, että ainoastaan 8% myönteisen päätöksen saaneista hakijoista täyttää Geneven sopimuksen pakolaisuuskriteerit. Valtaosa turvapaikan hakijoista saa oleskeluluvan siis muin kuin pakolaisuusperustein. Kun huomioidaan perheenyhdistämiset, suppenee pakolaisuusaste entisestään. Olisi hyvä selvittää, onko näin suuri osa turvapaikkaa hakeneista sellaisen systemaattisen vainon kohteena, että he eivät voi omassa maassaan elää turvallisesti tai siirtyä naapurimaihin joissa on samankaltainen kulttuuri ja muitakin lähtömaan kansalaisia.

On myös tervettä kyseenalaistaa, onko ilmaisen rahan syytäminen maahanmuuttajille paras kotiuttamis- ja aktivoimiskeino, vai tulisiko jossain vaiheessa alkaa edellyttää vastineeksi työtä ja vähintäänkin suomenkielentaitoa. Pyyteetön tukien varassa oleskelu passivoi kotimaisenkin väestön ja myös tähän epäkohtaan pitää puuttua. Yhteiskunnasta itsensä ulkopuoliseksi kokeva ihminen myös ajautuu herkemmin rikolliseksi.

Siinä missä työperäisten maahanmuuttajien on työpaikan saadakseen edes jossain määrin pitänyt sopeutua paikallisiin oloihin, on sopeutumisaste humanitaarisesti maahan hyväksytyillä ihmisillä huomattavasti alhaisempi. Esimerkiksi lähtömaassaan kidutuksesta ja sodan muista raakuuksista kärsineeltä ihmiseltä on toki turha olettaa kovin nopeaa sopeutumista S-etu-Suomeen, mutta tätä voi koko ilmiön kannalta pitää vain hyvin marginaalisena argumenttina.

Yhteiskunta vapaaksi ja vastuullisemmaksi

Emme voi suoraan vaikuttaa siihen, miten Suomessa saadaan lapsia ja kuka niitä hankkii. Sen ei pitäisikään ensisijaisesti olla valtion tehtävä, vaan valtion pitäisi järjestää taloutensa siten, että se selviää väestörakenteen muutoksista myös tulevaisuudessa. Emme voi rakentaa taloutta sen varaan, että uusi sukupolvi rahoittaa vanhaa, vaan ensisijaisesti ihmisten tulisi rahoittaa itsensä ja lähimmäisensä.

Kaikilla kansalaisilla tulee olla samat vapaudet ja vastuut ja tasavertaisuuden pitää toteutua lain edessä riippumatta henkilön sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai etnisestä alkuperästä.