Tori-lehti: Monikulttuurisuutta ei pääse karkuun

Tori-lehti: Monikulttuurisuutta ei pääse karkuun 29.10.2010

Vuosituhannen johtava suomalainen iskulause: monikulttuurisuus on voimavara ja rikkaus. Ensi kevään edustakuntavaaleissa poliitikot joutuvat ehkä selittämään, mistä joka paikkaan tunkeutuvassa lauseessa on kyse – olivat he siitä sitten samaa tai eri mieltä.

Monikultuurisuus löytyy kaikkien puolueiden ohjelmista muodossa tai toisessa. Valtapuolueissa se nähdään pääsääntöisesti asiana, jota pitää vahvistaa ja tukea. Maahanmuuttokriittisiksi itseään kutsuvat tahot haastavat voimakkaimmin tämän näkemyksen.

Monet vaalit seurannut dosentti Pertti Timonen ei silti usko, että monikulttuurisuus nousee keskeiseksi vaaliteemaksi.

— Leipä, työllisyys ja eläkeläiset, arkielämän kysymykset ratkaisevat, sanoo Timonen.

Onko koko käsite saippuapala?

Timonen myöntää monikulttuurisuuden liikkuvan politiikassa mielikuvien tasolla ja suurten puolueiden ”itsesuojeluvaisto” estää teeman nousemisen merkittävään rooliin vaalikamppailussa.

— Suuret puolueet hajoavat tässä, vaikka ne ovat tehneetkin monikulttuurisuus- ja maahanmuutto-ohjelmat. Ei ole niiden kannalta viisasta pitää asiaa esillä, Timonen pohtii.


Monikulttuurisuuden vastustaminen on Suomessa vielä jossain määrin jäsentymätön poliittinen projekti. Perussuomalaisilla on Jussi Halla-aho ja muutamia muita kellokkaita, mutta Timosen mukaan oman median puuttuminen ehkäisee heidän mahdollisuuksiaan nousta poliittiseen keskiöön määrittelemään puheenaiheita.


Monikulttuurisuus poliittisena kysymyksenä ja hankkeena on nuori asia Suomessa mutta ikivanha maailmalla. Turun yliopiston professori Peter Kivisto pitää monikulttuurisuuden määrittelemistä projektina, joka saa muotonsa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

Amerikkalaisen Kiviston mukaan poliittisessa monikulttuurisuudessa esiintyy viisi vaatimusta: erivapaudet, kulttuurien mukautumisen ja säilyttämisen politiikat, hyvittämisen politiikka sekä viidentenä sisällyttämisen politiikka, joka näyttäytyy esimerkiksi monikulttuurisuuden ylistämisenä ja juhlimisena.


Laura Huttunen, Olli Löytty ja Anna Rastas huomauttavat kirjassaan Suomalainen vieraskirja — kuinka käsitellä monikulttuurisuutta, ettei Suomi ole koskaan ollut yksikulttuurinen, vaikka julkisessa keskustelussa saatetaan niin väittää.

Erityisesti 1990-luvulta alkaen kasvanut maahanmuutto on tehnyt kysymyksen uudella tavalla ajankohtaiseksi.

— Usein toistettu tarina on, että olimme yhtenäisiä 1980-luvulle asti, mutta se ei pidä paikkaansa, sanoo Tampereen yliopiston sosiaaliantropologian vs. professori Huttunen.

Huttusen mukaan toisen maailmansodan jälkeinen aika oli Suomessa poikkeuksellisen sulkeutunutta aikaa.

— Ihmisten muisti on lyhyt, hän toteaa.

Monikulttuurisuuteen liittyvä keskustelu on politisoitunut Suomessakin. Huttunen pitää ilmiötä luonnollisena osana poliittista keskustelua, johon kuuluu kysymys siitä, millä pelisäännöillä yhteiskunnassa eletään.

On kuitenkin tärkeää miettiä, millä tavoilla keskustelua käydään.

— Joidenkin osallisten ihmisarvon kyseenalaistamisen ei pitäisi kuulua länsimaisten demokratioiden poliittisiin keskustelukulttuureihin, sanoo Huttunen.

Suomalaisessa vieraskirjassa muistutetaan, etteivät kulttuurit ole sillä tavoin selvärajaisia yksikköjä kuin mitä fundamentalistinen kulttuurikäsitys johdattaa ajattelemaan.

Yksilö ei välttämättä identifioidu yhden ryhmän jäseneksi.

Ihmiset tulee nähdä yksilöinä heidän kulttuuritaustastaan riippumatta.

— Julkisessa keskustelussa käy niin, että länsimaisia pidetään yksilöinä ja muut luokitellaan. Se on ongelmallinen lähtökohta, huomauttaa Huttunen.


Monikulttuurisuus on muoti-ilmiö ja -sana. Se löytää tiensä mitä erilaisimpiin julkisen sektorin projekteihin ja tavoitelausumiin. Aina ei ole selvää, mitä monikulttuurisuudella missäkin yhteydessä haetaan.

Jopa yhtenäiskulttuuriin linnakkeisiin kuulunut Suomen evankelis-luterilainen kirkko haluaa nyt olla monikulttuurisuuden airut. Viime aikainen julkinen keskustelu on osoittanut, että prosessi on kivulias. Aatteellisesti ympäriinsä säntäilevä kirkko vuotaa molemmista päistään.

Työelämässä monikulttuurisuudelta ei voi välttyä, vaikka työyhteisö olisi täysin etnisesti suomalainen.

Monikulttuurisuutta ja erilaisuuden ymmärtämistä markkinoidaan suomalaisen työn selviytymisen elinehtona. Jos tänne ei saada houkuteltua lisää osaajia, niin hassusti käy. Maa muuttuu takaisin periferiaksi.


Mitä sanoo monikulttuurisuuden ”virallinen edustaja”, maahanmuuttajaneuvoston puheenjohtaja Abdulkadir Hashi. Verkostokoordinaattorina Tampereen kaupungilla työskentelevä Hashi ponnistelee työkseen sen eteen, että maahanmuuttajat saisivat otteen suomalaiseen työelämään.

— Monikulttuurisuus on moottori muuttuvalle maailmalle, määrittelee Hashi.

Hashi uskoo, että monikulttuurisuus työyhteisössä lisää innovatiivisuutta. Hänen mukaansa kansainvälisesti kilpailukykyinen yhteiskunta edellyttää monikulttuurisuuden omaksumista osaksi työyhteisöjä.

— Se on osa yhteiskuntaa. Sitä ei voi väheksyä, eikä siltä voi välttyä.