tiistai 26. lokakuuta 2010

Seiska: Strippari Geroniman vaaliteesi: Uskonnon opetus pois!

Seiska: Strippari Geroniman vaaliteesi: Uskonnon opetus pois! 26.10.2010

Rintava strippari Geronima, omalta nimeltään Kirsikka Kelloniemi, lähtee mukaan ensi kevään eduskuntavaaleihin.

Helsingin vaalipiirissä eduskuntapaikkaa tavoittelevan Kirsikka Kelloniemen puolue on Tuore Muutos 2011. Puolueen periaatteisiin kuuluvat muun muassa kansalaisten edun ajaminen, sananvapaus, suora demokratia ja perus- sekä ihmisoikeudet. Kirsikka uskoo läpimenoonsa, vaikka hänellä ei olekaan poliittista kokemusta.

- Lapset ja nuoret ovat minun suurin huolenaiheeni. Minua kiinnostaa myös uskontoon liittyvät asiat. Tiesitkö, että vuosittain käytetään kaksi miljoonaa euroa verovaroja 13 pienuskonnon opettamiseen? Kirsikka kysyy.

- Mielestäni uskonnon opettaminen kouluissa pitäisi lopettaa kokonaan. Uskonkasvatuksen voisi rajata kirkkojen, yhteisöjen ja sen tarpeelliseksi näkevien perheiden asiaksi. Historian opetuksen ohessa voidaan mielestäni sivuta uskontoja, mutta muutoin näen uskonnon opetuksen täysin vanhanaikaisena ja tarpeettomana menoeränä, Kirsikka raportoi.

__________________________________________________________________

Keski-Uusimaa: Pasi Hallikainen tuohtui ja loikkasi

Perussuomalaisten järvenpääläinen väriläiskä Pasi Hallikainen veti herneen nenäänsä, kun puolue ei huolinutkaan häntä eduskuntavaaliehdokkaaksi. Äskettäin televisiossa esitetyssä Muslimielämää Suomessa- sarjassa esiintynyt Hallikainen tuohtui ehdokkuutensa kariutumisesta ja loikkasi uuteen Muutos 2011 -puolueeseen.

Osittain Keravalta johdettu muutospuolue otti heti Hallikaisen ehdokkaakseen. Muutospuolueen linjoille sujuvasti siirtynyt Hallikainen moittii nyt perussuomalaisia yhden miehen puolueeksi, joka on jo omaksunut vanhojen puolueiden toimintatavat.