tiistai 26. lokakuuta 2010

Helsingin Uutiset: Ennätysmäärä haki maahanmuuttajien avuksi

Helsingin Uutiset: Ennätysmäärä haki maahanmuuttajien avuksi 26.10.2010

Kantasuomalaisia miehiä on perinteisesti ollut vaikea saada mukaan vapaaehtoiseen tukityöhön maahanmuuttajien pariin. Yhtenä syynä voi olla se, että kotouttamistyötä tekevät enemmänkin naiset ja naisten parissa, arvioi Miessakit ry:n maahanmuuttajatyön suunnittelija Antti Kaski.

Miessakit ry:n ainoastaan miehille suunnattu tukihenkilötoiminta kiinnostaa nyt kuitenkin suomalaismiehiä. Yhdistyksen yhdessä Helsingin sosiaaliviraston kanssa marras-joulukuussa järjestämään tukihenkilökoulutukseen tuli määräaikaan mennessä hakemuksia runsaasti enemmän kuin osallistujia mahtuu mukaan. Koulutukseen osallistuja sitoutuu toimimaan vuoden ajan maahanmuuttajamiehen tukihenkilönä.

–Monet suomalaiset miehet ovat kokeneet tärkeäksi tällaisen tukihenkilötoiminnan. Haastatteluissa moni on tuonut esille maahanmuuttokriittisten ryhmittymien mediaylivoiman. He ovat kyllästyneet siihen ja haluavat tehdä jotakin konkreettista maahanmuuttajien auttamiseksi ja tukemiseksi, Antti Kaski jatkaa.

Kasken mukaan tukihenkilöistä on iso tarve, sillä maahanmuuttajatyön ja sosiaalitoimen koko kenttä on sitä mieltä, että Helsingissä on paljon maahanmuuttajamiehiä, jotka tarvitsisivat tukihenkilöä.

–Työssämme maahanmuuttajien parissa olemme huomanneet, että esimerkiksi turvapaikanhakijoilla ja pakolaistaustaisilla miehillä on usein valtava motivaatio kieltä oppia, mutta kielikursseille pääseminen on liian usein sattuman kauppaa, koska tarjontaa ei ole riittävästi, Antti Kaski lisää.

Tukihenkilön kanssa maahanmuuttaja voi sparrata suomen kielen taitoaan, mutta myös tehdä paljon muutakin. Tukihenkilötoiminta on aika pitkälti kaveritoimintaa, joka perustuu kahdenkeskiseen luottamuksellisuuteen.

–Toiminta on normaalia arjessa selviytymistä ja olemista. Tukiparit ovat käyneet teatterissa, leffoissa, kahvilla, uimahalleissa, eli tehneet sitä, mitä ihmiset normaalistikin harrastavat. Tukihenkilö ei ole maahanmuuttajan asiamies, joka tuettavan puolesta hoitaa asiat esimerkiksi Kelassa tai työvoimatoimistossa. Toki tukihenkilö voi antaa tukea näissä asioissa, Kaski painottaa.

______________________________________________


Maahanmuuttajamiesten on vaikea saada kontakteja suomalaismiehiin. Ystävyyssuhteet suomalaisiin helpottaisivat maahanmuuttajamiesten kotoutumista ja samalla koko perheen sopeutumista. Helsingin kaupunki haluaakin lisätä miehille suunnattua maahanmuuttajatoimintaa.

Ryhmä miehiä on kokoontunut itähelsinkiläiseen luokkaan keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Miehet puhuvat romanikerjäläisistä ja ensilumesta ja opettelevat samalla suomea.

- Täällä miehillä on aikaa keskustella ja vuorovaikuttaa. Töissä tai koulussa ei ole aikaa keskustella. Täällä voi keskustella monista aiheista. Ennakkoluulot menevät pois ja tutustutaan toisten kulttuuriin, kuvailee Semo ry:n puheenjohtaja Ali Hussein.

Miessakit ry ja Semo ry järjestävät miehille keskusteluiltoja, joissa maahanmuuttajamiehet voivat keskustella suomalaismiesten kanssa.

Miestyötä tarvitaan

Suomessa järjestetään vielä vähän maahanmuuttajamiehille suunnattua toimintaa. Sitä kuitenkin tarvittaisiin, sillä miesten ongelmat ovat erilaisia kuin esimerkiksi maahanmuuttajanaisten ongelmat.

- Suomessa miehen roolit isänä ja aviomiehenä ovat murroksessa. Kun tullaan uuteen maahan, roolit joudutaan määrittelemään uudelleen, sanoo Helsingin kaupungin maahanmuuttoyksikön psykologi Jari Meskanen.

- Miehet tulevat naisvaltaiseen yhteiskuntaan siinä mielessä, että useimmat heidän tarvitsemansa palvelut ovat naisten käsissä. Maahanmuuttajamiehet tulevat usein patriarkaalisista yhteiskunnista. Niissä jo se, että on mies, tuo asemaan jotain ekstraa.

Miesten tukeminen ei ole maahanmuuttajanaisilta pois, päinvastoin.

- Sehän on win-win-tilanne. Kun jokainen saa tarvitsemaansa tukea, perheiden sopeutuminen helpottuu, Meskanen painottaa.

Helsingin kaupungin maahanmuuttoyksikkö on aikeissa lisätä maahanmuuttajamiehille suunnattua toimintaa. Kaupunki ja Miessakit ry etsivät suomalaismiehiä syksyn aikana tukihenkilöiksi ja kavereiksi maahanmuuttajamiehille.