Dan Koivulaakso: Media hyysää murhamiehiä

Dan Koivulaakso: Media hyysää murhamiehiä 18.10.2011

Uusnatsijärjestö Kansallista Vastarintaliikettä on käsitelty julkisuudessa jonkin verran. Sen luonne järjestäytyneenä, kurinalaisena ja äärimmäisen väkivaltaisista jäsenistä koostuvana organisaationa on kuitenkin jäänyt pimentoon. Myöskään Vastarintaliikkeen yhteyksiä Ruotsidemokraatteihin tai todennäköiseltä vaikuttavaa yhteyttä Helsingin vuoden 2010 Pride-iskuun ei ole käsitelty suomalaisessa mediassa.

Vastarintaliikkeen toiminta edustaa yksilöihin kohdistuvaa poliittista väkivaltaa, jonka takia sitä on analysoitava poliittisesti. Fasistiryhmien toimintaa ei pidä nähdä epäpoliittisesti hulluuden tai pahuuden ilmentymänä, joka on kaikkia vastaan. Heidän siirtolaisiin, vähemmistöihin ja vasemmistoon kohdistama kuoleman politiikkansa sekä syvä naisvihansa on kohdattava sellaisenaan.

Vastarintaliike on osa vuonna 1997 perustettua pohjoismaalaista verkostoa, jota johtaa sen ruotsalainen haara Svenska Motståndsrörelsen (SMR). Myös Suomeen muutama vuosi sitten perustettu järjestö on siis ruotsalaisessa komennossa. Tilanne oli samanlainen myös 1990-luvun lopulla, jolloin valkoisen vallan musiikin ympärillä pyörineitä natsiskinikerhoja johdettiin Ruotsista. Suomen 1990-luvun natsiskineistä saa hyvän käsityksen katsomalla tv-reportaasin Skinivalkoinen Suomi.

Alkuaikoinaan SMR pyöritti nuorisojärjestöä nimeltä Nationell Ungdom. Kyseinen ryhmä oli rinnakkaisjärjestö viime vaaleissa eduskuntaan nousseen Ruotsidemokraattien nuorisojärjestölle. Ruotsissa SMR-järjestöä lähellä olevat ryhmät ovat hyökänneet Pride-festivaalien kimppuun useita kertoja.

Mielestäni on ilmeistä, että Kansallinen Vastarintaliike on ainoa niin hyvin järjestäytynyt ryhmä Suomessa, että se on pystynyt toteuttamaan toissakesäisen Helsinki Pride -iskun, jossa eri puolilta Suomea kerääntyi ihmisiä savuverhoilemaan ja kaasuhyökkäämään marssin kimppuun. Olisikin kiinnostavaa tietää, miksi viranomaiset Suomessa eivät ole kommentoineet Pride iskun -tekijöiden tarkempia poliittisia yhteyksiä vaan tyytyneet kertomaan, että heillä on yhteyksiä “skinheadeihin”?

Äärioikeiston liikehdintä on tehnyt lukuisia ideologispoliittisia kuperkeikkoja Euroopassa viime vuosina. Vahvin suuntaus on kuitenkin ollut etnopluralistinen, kulttuurirasistinen ja islamofobinen. Jotkut ryhmät, kuten Vastarintaliike, sekoittavat tämän lisäksi sekaan elementtejä kansallissosialismista.

Vastarintaliikkeellä ja sen kaltaisilla ryhmillä ei ole mitään toimintatilaa ilman vakiintunutta, sisäsiistiä oikeistopopulismia, jota kaunistelevasti kutsutaan maahanmuuttokriittiseksi, islamkriittiseksi tai muukalaisvihamieliseksi. Näiden toiminta luo toimintaympäristön muiden puolueiden rasistisille kannoille, mutta yhtä lailla väkivaltaista toimintaa harjoittaville äärioikeistoryhmille rakentaessaan vähemmistöryhmiin kuuluvista ihmisistä vihollista.

Jos sisäsiistit uusfasistit eivät levittäisi vihamielistä propagandaansa muslimeista, tummaihoisista tai tietyistä kansallisuuksista, tai jos vakiintuneet puolueet eivät puhuisi turvapaikkashoppailusta, eivät vaatisi romanilakeja tai ainoastaan kristittyjen pakolaisten vastaanottamista, eivät väkivaltaryhmät ikinä olisi voineet rakentaa itselleen tilaa toimia ja rekrytoida jäseniä.

Suoraan sanottuna SMR ja Kansallinen vastarintaliike voivat olla radikaaleja suoran toiminnan joukkioita juuri siksi, että Suomen Sisu, Perussuomalaisten radikaalioikeistolainen siipi, Hommaforum, Sverigedemokraterna ja muut vastaavat määrittävät vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä vihollisiksi ja isot puolueet tekevät politiikkaa radikaalioikeiston kannatuksen nousun pelossa.

Tämä on tärkeää ymmärtää siksi, että vaikka uusnatsien katuryhmät aiheuttavat vahinkoa ja turvallisuusuhan monelle ihmiselle, on suurin poliittinen ongelmamme kuitenkin nyt jo eduskunnassakin vaikuttavat ääriryhmät kuten Suomen Sisu, jolla on neljä kansanedustajaa, Jussi Halla-aho, Olli Immonen, James Hirvisaari ja Juho Eerola. Sisu on luettavissa eurooppalaisella tasolla toimivaan äärioikeistoon, joka on israel- ja siionismimyönteinen, eikä antisemiittinen; islamofobinen ja kulttuurirasistinen. Sisu ei myöskään ole rotuideologinen ja äärioikeiston edustajat identifioivat itsensä pikemminkin konservatiiveiksi, liberaaleiksi tai traditionalisteiksi kuin fasisteiksi ja heillä on siipensä oikeistopopulistisissa puolueissa. Huomioitavaa on, että myös SMR oli alkuaikoinaan hyvin lähellä tällaista poliittista suuntausta.

Kansallinen Vastarintaliike on viime vuosina levittänyt runsaasti propagandamateriaalia suurimpien suomalaiskaupunkien katukuvaan. Se järjestää kuitenkin vasta nyt, lauantaina 22.10.11, ensimmäisen etukäteen ilmoittamansa julkisen seminaarin, johon se on kutsunut vieraspuhujia ainakin Freie Nationalistische Strukturenista Saksasta ja Casa Poundista Italiasta. Illalla on natsimusiikkikeikka, joka perinteisesti on ollut äärioikeiston kanava rekrytoida uusia jäseniä.

Tekstiä saksalaisista ja italialaisista vieraista on luvassa myöhemmin, joten tyydyn tässä toteamaan, että kyseisten ryhmien kutsuminen saattaa olla askel ulos kansallissosialismista kohti alkuperäisiä juuriaan enemmän uusfasistista suuntausta, joka olisi poliittisesti yhteneväisempi esimerkiksi Suomen Sisun edustaman linjan kanssa.

Jos Casa Poundin kutsuminen on ideologinen linjanmuutos, on julkisen tapahtuman järjestäminen Helsingissä selkeästi uusi toimintatapa. Aiemmin järjestö on tyytynyt liimailemaan tarroja ja julisteita, järjestämään salaisia leirejä, joiden ohjelmassa on mm. puukkotappelua ja kansallissosialistista propagandaa, sekä satunnaisesti kerääntymään etukäteen ilmoittamatta johonkin keskeiselle paikalle heiluttamaan lippujaan ja jakamaan lehtiä. Ryhmän puolijulkisen toiminnan rinnalla kulkee kuitenkin sen salainen ja äärimmäisen väkivaltainen puoli. Nimenomaan tämä puoli on jäänyt julkisuudessa käsittelemättä, vaikka ryhmä on kertaalleen hyökännyt rasisminvastaiseen mielenosoitukseen Helsingissä ja rähinöinyt Kokoomuksen vaaliteltalla Oulussa.

Iltalehti kirjoitti Vastarintaliikkeen toiminnasta 13.10.11. Valitettavasti artikkelissa ei taustoiteta lainkaan syvällisemmin ryhmän toimintaa ja politiikkaa. Tekstissä ääriliikkeet esitetään epäpoliittisina toimijoina, eräänlaisina huligaaneina ilman motiiveja. Näin jätetään huomiotta väkivallan uhan lisäksi myös se poliittinen uhka, josta väkivaltaisuus kumpuaa. Kansallisen Vastarintaliikkeen pelottavan suuresta väkivaltapotentiaalista saakin paremman kuvan esimerkiksi ruotsalaisesta Aftonbladetista: ”Vuodesta 2003 SMR on lisännyt militanssin tasoa ja kertoo tekevänsä valkoista aseellista vallankumousta Ruotsissa”.

Vaikka ryhmä ei vallankumouksessaan tulekaan onnistumaan, sen jäsenet ovat valmiita tappamaan politiikkansa nimissä. Aftonbladet jatkaa: “useita SMR:n aktivisteja on tuomittu murhista ja murhayrityksistä, törkeistä ampuma-aserikoksista ja räjähteiden hallussapidosta. Ryhmän johtaja (myös siis Suomen johtaja) on osallistunut mm. kuolemaan johtaneeseen pahoinpitelyyn, ampuma-aserikoksiin sekä pankkiryöstöön”. Vuonna 1999 syndikalistien ammattiliittoaktivisti ja toimittaja Björn Söderberg murhattiin hänen paljastettuaan kaupanalan ammattiliittoaktiivin Robert Vesterlundin olevan natsi. Söderbergin kolmella murhaajalla oli kaikilla kytköksiä Ruotsin Vastarintaliikkeeseen. Järjestöllä on myös kytköksiä kahden poliisin murhaan (ns. Malexander-laukauksiin).

Vaikka murhista ja tapoista on kulunut aikaa ovat järjestön jäsenet myös sen jälkeen syyllistynyt lukuisiin rikoksiin kuten raakoihin pahoinpitelyihin, hyökkäyksiin Pride-festivaalia vastaan, ampumanaseiden ja räjähteiden hallussapitoon, aseella uhkailuun sekä puukotuksiin. Kun riippumaton tutkimussäätiö Expo vuoden 2009 lopussa tarkasteli 95 SMR::n jäsentä heidät oli tuomittu yhteensä 43:sta eri väkivaltarikoksesta. Kaksi jäsentä istuu tälläkin hetkellä pitkiä vankeusrangaistuksia murhayrityksistä.

Jotta voimme estää äärioikeistolaisten, uusfasististen ja kansallissosialististen liikkeiden nousun, meidän on tunnettava tämä joukko ja eri toimijoiden erityispiirteet. Siinä ei auta hyssyttely, vähättely tai muukaan piilottelu. Meidän, jotka haluamme rakentaa solidaarista yhteiskuntaa, on tuotava esiin eri ryhmien välisiä yhteyksiä ja politiikan samankaltaisuuksia. Fasistisia tavoitteita on arvioitava laajalti julkisesti silloinkin, kun niitä esittävät tahot, jotka sitoutuvat irti fasismista. Kuten olemme perussuomalaisten kohdalla nähneet, "rasisminvastainen julistus" saattaakin kiteyttää ryhmän rasistisen politiikan ytimen.