keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Turun Sanomat: Osa turvapaikanhakijoista maksaa salakuljetuksensa sosiaalituella

Turun Sanomat: Osa turvapaikanhakijoista maksaa salakuljetuksensa sosiaalituella 26.10.2011

Osa Suomeen salakuljetetuista turvapaikanhakijoista maksaa matkansa sosiaalituellaan. Viranomaisilla on runsaasti viitteitä salakuljetuksen ostamisesta velaksi. – Tutkimuksissa on selvinnyt, että rahamaksuja välitetään lähtömaihin. Heti kun turvapaikanhakija saa toimeentulotukea, hän lähettää säännöllisesti rahaa Western Unionin tai Forexin kautta kotimaahansa, Länsi-Suomen merivartioston rikostorjuntayksikön tutkinnanjohtaja Matti Hägerström kertoo.

Salakuljetusryhmät myyvät matkoja velaksi, sillä kuukausittaisten lyhennysten takeena on joskus väkivallan uhka, useimmiten asiakkaan riippuvuus ryhmän palveluista.

– Useilla maahantulijoilla on sukulaisia odottamassa matkaa kotimaassa. Tämä vaikeuttaa ihmissalakuljetusta selvittävien viranomaisten toimintaa. Jos salakuljettajat ovat kotoisin samalta alueelta kun laiton maahantulija, ryhmän toiminnasta ei taatusti paljasteta tietoja, Hägerström selvittää.

Matkan voi ostaa Suomeen noin 10 000 eurolla. Summalla saa tarvittavat lennot yleensä Kööpenhaminaan ja väärennetyt asiakirjat. Rajavartiolaitoksen haaviin on jäänyt muun muassa väärennettyjä Sumi-valtion henkilökortteja, joista on jäänyt o-kirjain pois.

Keskusrikospoliisin mukaan Suomessa toimii jo 5–10 aktiivista ihmissalakuljetusryhmää, jotka kuljettavat ihmisiä maksua vastaan sekä EU:n alueelta että kauempaa.

Rajavartiolaitoksen mukaan toiminta on monelle houkuttelevaa, sillä kiinnijäämisen riski on pieni. Sen lisäksi rangaistukset ovat suhteellisen pieniä eli maksimissaan muutama kuukausi ehdollista.

LUE LISÄÄ KESKIVIIKON TURUN SANOMISTA

___________________________________

Salakuljetettu James Brown saapui satamaan

Rikollisliigalta saa 10 000 eurolla Sumi-valtion henkilöpaperit ja saattajan

[...]

Rajavartiolaitoksen haaviin on jäänyt muun muassa väärennettyjä Sumi-valtion henkilökortteja joista on jäänyt o-kirjain pois: Nimissä on käytetty mielikuvitusta, sillä eräässä kortissa luki James Brown.
Väärennetyt kortit eivät ole kertakäyttötavaraa, vaan ne kiertävät maahantulijalta toiselle. Viranomaiset huomaavat väärennökset helposti, mutta soulin kummisedäksi tekeytyvä saa esimerkiksi terminaalista matkatiketin suhteellisen vaivattomasti.

[...]

Useilla maahantulijoilla on sukulaisia odottamassa matkaa kotimaassa. Tämä vaikeuttaa ihmissalakuljetusta selvittävien viranomaisten toimintaa. Jos salakuljettajat ovat kotoisin samalta alueelta kuin laiton maahantulija, ryhmän toiminnasta ei taatusti paljasteta tietoja.
Asiakas maksaa harvoin matkan etukäteen.
- Kun maahantulija jää meidän haaviin, hän soittaa yleensä ensimmäisenä kotiin ja ilmoittaa olevansa Suomessa, jotta kotijoukot maksavat matkasta.

[...]
Turun-majoituksen tarjoaja ei ole yleensä rikollisryhmän jäsen, vaan joko maahantulijan tuttava tai sukulainen. Joskus majoitus on löydetty Facebookin kautta.
-Majoitus on lyhytaikaista, sillä sosiaalituki alkaa juosta vasta kun henkilö on ilmoittautunut turvapaikanhakijaksi, tutkinnanjohtaja Hägerström toteaa.