tiistai 18. lokakuuta 2011

YLE: Vietnamilaisten maastakarkoitus tyrmistyttää

YLE Pohjanmaa: Vietnamilaisten maastakarkoitus tyrmistyttää 18.10.2011
Ilkka: Kauhajoella asuvaa vietnamilaisperhettä uhkaa käännytys - isä ei tienaa tarpeeksi 17.10.2011

Etelä-Pohjanmaalla työskenteleviä vietnamilaisperheitä uhkaa maasta karkoitus. Oleskeluluville on asetettu niin korkeat palkkatulorajat, että tavallisen työmiehen on mahdoton tuoda pysyvästi perhettään Suomeen. Tämä tuli yllätyksenä jopa Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitolle.

Muutama kuukausi Kauhajoella ja 6-vuotias vietnamilaistyttö Giang Nguen on jo oppinut suomea. Hän sanoo selvästi, että "Mulla äiti haluaa asua Suomes".

Äiti Thi Thuy Ghu haluaa siis asua perheineen Suomessa. Kolme vuotta Kauhajoella työskennellyt isä saa normaalia suomalaispalkkaa, se ei kuitenkaan riitä muun perheen oleskeluluvan saantiin. Karkoituspäätös on jo tullut.

Perheellisen veroton tulo noustava 2500 euroon

Kaikki EU:n ulkopuolelta työn perässä Suomeen muuttavat ovat samassa asemassa. Jotta tyypillinen perhe, äiti ja kaksi lasta voisivat saada oleskeluluvan, isän tai perheen yhteisistä tuloista verojen jälkeen käteen pitäisi jäädä noin 2500 euroa kuukaudessa.

- Tavoitteena on perheiden yhdistäminen. Siinä on paha puute suomalaisessa lainsäädännössä ja se tuli meille täytenä yllätyksenä, jyrähtää Etelä-Pohjanmaan maakuntahallituksen puheenjohtaja Tapio Liinamaa.

Vauvakin joutuu lähtemään

Vietnamilaisäiti Thi Quynh Vun Aapo-vauva on syntynyt Suomessa. Nykysäädösten mukaan vauva on Vietnamin kansalainen ja äitiysloman jälkeen karkoituspäätös on tämänkin perheen edessä.

- Olen tosi surullinen, jos minulle tulee päätös matkustaa takaisin Vietnamiin. Haluaisin olla lähellä miestäni ja asua kahden lapseni kanssa Suomessa. Meillä on täällä myös hyviä suomalaisia ystäviä, kertoo Thi Quynh Vu.

- En uskalla ajatella koko asiaa, vaikka poistumiskehoitus umpeutuu muutaman viikon päästä, sanoo Thi Thuy Ghu.


Useat neuvottelumatkat pohjustivat maanhanmuuttoa

Aikanaan Etelä-Pohjanmaan liiton ja alueen yrittäjien edustajat kävivät useaan otteseen Vietnamissa sopimassa työperäisestä maahanmuutosta. Tavoitteena oli vietnamilaisille sama kohtelu kuin suomalaisillekin työntekijöille.

- Vietnamin hallitushan halusi tehdä yhteistyötä työvoimapolitiikassa julkisen tahon kanssa, jottei välikäsien rahastajia olisi. He nimenomaan arvostivat Pohjoismaita ja Suomea, joissa on tasa-arvoinen yhteiskunta. Nyt näyttää siltä, ettei ole, harmittelee Tapio Liinamaa.


Oleskeluluvan saanti EU:n ulkopuolisilta edellyttää verotonta tuloa

    * 900 euroa /kk/ isä

    * 630 euroa /kk/ äiti

    * 450 euroa /kk/ lapsi

__________________________________________

Ilkka: Kauhajoella asuvaa vietnamilaisperhettä uhkaa käännytys - isä ei tienaa tarpeeksi

Kauhajoella asuva Nguyenin perhe elää piinaavassa epävarmuudessa. Kolmihenkisen perheen äiti ja tytär aiotaan käännyttää pois, koska isä ei tienaa työstään tarpeeksi rahaa, vaikka palkka onkin sama kuin muilla suomalaisilla työntekijöillä.

Perheen äiti Thuy Chun ja tytär Giang Nguyen saivat lokakuun alussa päätöksen, että heidät käännytetään takaisin Vietnamiin. Perheen isä tuli töihin Kauhajoelle 2010, jolloin teollisuuden palvelukseen houkuteltiin työvoimaa Vietnamista.

Nyt isän Diep Nguyenin palkka - 1400 euroa kuussa - ei riitä viranomaisten mukaan riitä. Maahanmuuttoviraston mukaan hänen pitäisi tienata ainakin 2 000 euroa kuussa - näin paljon eivät tienaa samaa työtä tekevät suomalaisetkaan.

Lue aiheesta lisää päivän lehdestä.