maanantai 31. lokakuuta 2011

Iltalehti: Äärioikeiston jäsenhakemukset vuotivat nettiin

Iltalehti: Äärioikeiston jäsenhakemukset vuotivat nettiin 31.10.2011

Helsingin Sanomat: Perussuomalaisten eduskunta-avustaja haki uusnatsien jäseneksi 1.11.2011



Hakkerit murtautuivat Suomen vastarintaliikkeen nettisivuille.

Hakkerit onnistuivat murtautumaan järjestön patriootti.com-sivustolle ja anastamaan ihmisten verkon kautta sinne lähettämät jäsenhakemukset. Vuodetuista tiedostoista käy ilmi nimien ja yhteistietojen lisäksi monen hakijan poliittinen vakaumus, sillä hakemukseen on voinut liittää pienen luonnehdinnan itsestään.

Suomen vastarintaliike on pitänyt toiminnastaan niukkaa tiedotuslinjaa. Se ei ole suostunut valtamedioiden haastatteluihin ja on ollut vaitonainen jäsenmäärästään. Tietovuodon myötä nämä salaisuudet haihtuivat ilmaan.

Jäsenhakemuksia on tasan 263 kappaletta. Suurin osa niistä on pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvien nuorten miesten käsialaa. Monet jäseneksi pyrkivät henkilöt ovat liittäneet hakemuksensa mukaan saatesanoja, jotka kuvaavat hyvin Suomen vastarintaliikkeen tavoitteita.

Vastustan loppuun asti islamilaisuuden leviämistä puhtaaseen pohjolaan. Tulen sotimaan loppuun asti ja uskon voittoomme, eräs hakija kirjoittaa.

Iltalehti ei sunnuntaina tavoittanut Suomen vastarintaliikkeen johtoa kommentoimaan tapahtunutta.
_____________________________________________

MTV3: Iltalehti: Äärioikeiston jäsenhakemukset vuotivat nettiin

Hakkerit onnistuivat murtautumaan Suomen vastarintaliikkeen patriootti.com-sivustolle, kertoo Iltalehti. Hakkerit anastivat nettisivuilta verkon kautta sinne lähetetyt jäsenhakemukset.

Iltalehden mukaan vuodetuista tiedoista käy ilmi nimien ja yhteystietojen lisäksi monen hakijan poliittinen vakaumus. Jäsenhakemuksia on 263 kappaletta, joista suurin osa on pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvien nuorten miesten.

Suomen vastarintaliike on ollut julkisuudessa hyvin vaitonainen toiminnastaan.
______________________________________________

Uusi Suomi: Perussuomalaisesta kiusallinen huhu: ”Olin humalassa”

Pohjoissuomalainen puolueaktiivi Tuomas Okkonen on avautunut yhteisömedia Facebookissa netissä kiertävästä villistä huhusta.

Oulun perussuomalaisten hallituksen varajäsen ja Limingan kunnan ex-valtuutettu Okkonen kertoo hakeneensa äärioikeistolaisen Kansallinen Vastarinta -liikkeen jäseneksi "vuosia sitten".

- Haluan katkaista huhuilta siivet ja kertoa asian todellisen laidan, Okkonen kirjoittaa julkisessa päivityksessään.

- Vuosia sitten hain liikkeeseen, kun olin humalassa, enkä ymmärtänyt vastarintaliikkeen kaikkia aatteita. Heti seuraavana päivänä peruin hakemukseni.

Okkonen painottaa, ettei kannata kansallissosialismia missään muodossa ja ettei ole toiminut äärioikeistolaisen liikkeen jäsenenä.

Huhut Okkosen äärikansallisesta toiminnasta lähtivät liikkeelle, kun krakkerit murtautuivat Kansallinen Vastarinta -liikkeen Patriootti.com-sivustolle. Tietomurron jälkeen netissä levisi tekstitiedosto, jonka väitetään sisältävän ääriliikkeen jäsenhakemuksia.

Okkosen kommentti antaa osaltaan vahvistuksen levitetyn tekstitiedoston aitoudesta. Uusi Suomi ei ole kuitenkaan kyennyt osoittamaan tiedostoa aidoksi.

Uusi Suomi yritti tavoittaa usealla eri tavalla Okkosen kommentoimaan asiaa. Okkonen ei ole vastannut haastattelupyyntöihin.

Patriootti.comin tietomurrosta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

________________________________________________

Etelä-Saimaa: Ulla Pyysalo haki äärioikeistoryhmän jäsenyyttä päähänpistosta

Perussuomalaisten kansanedustajan Juho Eerolan avustaja Ulla Pyysalo kertoo hakeneensa äärioikeistolaisen Suomen vastarintaliikkeen (SVL) jäsenyyttä päähänpistosta.

Pyysalon jäsenhakemus paljastui, kun hakkerit onnistuivat vuotamaan SVL:n 263 jäsenhakemusta nettiin. Vuodosta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

— Se oli hetken mielijohde. Patriootti.com kuulosti isänmaalliselta. En sivustoa silloin tarkemmin lukenut, mutta se vähä mitä luin vaikutti hyvältä, lappeenrantalainen Pyysalo toteaa.

SVL kannattaa internetsivujensa perusteella kansallissosialismia ja taistelee monikulttuurisuutta vastaan. Ryhmä kertoo taistelevansa vapaan ja valkoisen Pohjolan puolesta. Pyysalo kieltää tienneensä liikkeen tästä puolesta.

— En tosiaan lukenut sivuja tarkkaan, että mitä liike syvällisemmin tarkoittaa. Monikulttuurisuuden vastustaminen on ainoa asia, josta olen samaa mieltä näiden ihmisten kanssa. Monikulttuurisuus tuo ongelmia.

_________________________________________


Helsingin Sanomat: Perussuomalaisten eduskunta-avustaja haki uusnatsien jäseneksi 1.11.2011

Perussuomalaisten varapuheenjohtajan, kansanedustaja Juho Eerolan eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo myöntää hakeneensa pari vuotta sitten Suomen vastarintaliikkeen jäseneksi.

Järjestö on kansallissosialistinen uusnatsijärjestö.

"En ollut kuullut asiasta sen jälkeen mitään, olin unohtanut koko asian", hän sanoo HS:lle.

Pyysalo kertoo hakeneensa ryhmään, koska häneen vetosi vastarintaliikkeen nettisivu.

"Olen isänmaallinen ihminen."

Pyysalon mukaan kansanedustaja Eerola tietää avustajansa hakemisesta ja on suhtautunut asiaan "ihan hyvin".

Pyysalo ei ole varma, aikooko hän olla liikkeen kanssa tekemisissä tulevaisuudessa.

Äärioikeistolaisen Suomen vastarintaliikkeen jäsenhakemukset levisivät maanantaina internetissä.

Vuodetussa listassa on kymmenien ihmisten nimet ja yhteystiedot, jotka on mahdollisesti hakkeroitu nettisivuilta lähetetyistä hakemuksista.

Kansallissosialistiseksi itsensä määrittelevä Suomen vastarintaliike (SVL) vastustaa monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa. Se haluaa, että Suomi eroaa EU:sta ja perustaa Pohjoismaiden kanssa yhteisen valtion.

Supo on kertonut aiemmin, että SVL on ollut sen seurannassa useita vuosia. Ryhmän toiminta on ollut kuitenkin lähinnä propagandaa internetissä, lentolehtisten jakelua ja tarrojen liimaamista julkisille paikoille.
_________________________________________

Ilta-Sanomat: Kansanedustaja avustajansa uusnatsiyhteydestä: "Ei se nyt väärin ole"

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Juho Eerola kuuli eilen uutisen, että hänen avustajansa Ulla Pyysalo on hakenut kansallissosialistisen uusnatsijärjestön jäseneksi.

Tiedot levisivät julkisuuteen, kun Suomen Vastarintaliikkeen uutissivusto Kansallinen Vastarinta joutui hakkeroinnin kohteeksi.

- En tiennyt koko asiasta tarkemmin. Laitoin Ullalle tekstiviestin asiasta kuultuani. Hän vastasi, että oli aikanaan laittanut jonkinlaisen jäsenhakemuksen johonkin järjestöön, mistä ei sen tarkemmin ollut perillä, että mikä se oli, Eerola kertoo IS:lle.

Hän ei tuomitse avustajan tekoa.

- Ei se nyt väärin ole, jos joku hakee jäsenyyttä johonkin. Hän ei ole ikinä varsinaisesti mennyt mukaan toimintaan, eikä maksanut jäsenmaksua. En näe sitä esteenä työlle eduskunnassa, vaikka kovin kyseenalainen tuo järjestö on.

- Järjestö on minulle vieras. En tiedä, oliko se tuolloin, kun Ulla siihen haki, niin samoilla aatteilla kehissä mukana, vai onko se nyt muuttunut radikaaliksi.

Eerolan mukaan avustaja haki jäsenyyttä joitakin vuosia sitten.

- Se oli muutamia vuosia sitten. Ja leikkisästi voin paljastaa synkän salaisuuden Ullan menneisyydestä, että hän oli silloin keskustapuolueen jäsen. Hän on tehnyt virheitä muutenkin. Hän on tehnyt parannuksen, kansanedustaja naurahtaa.
_________________________________________

Iltalehti: Persuavustaja haki natsipuolueeseen - "Se vaikutti isänmaalliselta"

Perussuomalaisten varapuheenjohtajan, kansanedustaja Juho Eerolan eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo on kaksi vuotta sitten pyrkinyt äärioikeistolaisen Suomen vastarintaliikkeen jäseneksi.

Asia paljastui, kun hakkerit pääsivät liikkeen sivuille ja levittivät maanantaina jäsenhakemuksia internetissä.

Järjestö ajaa kansallissosialismia. Se kertoo sivuillaan muun muassa vastustavansa monikulttuurisuutta ja suojelevansa Suomea ulkomaalaisten yliotteelta.

Iltalehden tavoittama Pyysalo kieltää olleensa ryhmän kanssa tekemisissä tai maksaneensa edes jäsenmaksua.

- Hakemuksen täyttämisen jälkeen sieltä ei kuulunut mitään. Unohdin koko asian, ja tämä tuli ihan täysin yllättäen esille.

Pyysalo perustelee hakemustaan sillä, että liittyminen tuntui aikoinaan hyvältä idealta.

- Se vaikutti isänmaalliselta ryhmältä. Myöhemmin olen kuullut, mihin ryhmä pyrki, ja kyllä se kuulosti aika radikaalilta. En tällaiseen toimintaan lähtisi mukaan.

Onko mielestäsi perussuomalaisilla ja Suomen vastarintaliikkeellä yhteisiä aatteita?

- Ei niillä ole oikeastaan mitään muuta yhteistä kuin se, että ne kummatkin suhtautuvat kriittisesti monikulttuurisuuteen. Monikulttuurisuus tuo ongelmia, ja siitä ei hyvää seuraa.

Näet siis, että perussuomalaiset suhtautuu kriittisesti monikulttuurisuuteen?

- No kyllä. Ei varmaan kaikki, mutta osa perussuomalaisista.

Eerola paljasti Pyysalosta salaisuuden

Kansanedustaja Juho Eerola kuuli Ulla Pyysalon hakemuksesta ensimmäisen kerran maanantaina. Hän kieltää tuntevansa Suomen vastarintaliikkeen toimintaa.

- En tunne tätä järjestöä, että minkälainen poppoo tämä on. Lukuisat toimittajat ovat sitä sen jälkeen minulle selvittäneet. En tiedä, onko tämä järjestö sitten ollut jo silloin samankaltainen.

Eerola ja Pyysalo ovat selvittäneet asiaa keskenään. Eerola painottaa, ettei Pyysalo ole koskaan ollut ryhmän jäsen.

- Haluan myös paljastaa Ullasta synkeän salaisuuden: kun hän laittoi kaksi vuotta sitten jäsenhakemuksen tähän järjestöön, hän oli Suomen keskustapuolueen jäsen. Hän oli keskustan riveissä ehdokkaana Lappeenrannan kunnallisvaaleissakin.

- Nyt Ulla on tehnyt parannuksen, hän ei kuulu vastarintaliikkeeseen eikä myöskään keskustapuolueeseen, vaan perussuomalaisiin. Hän löytänyt poliittisen kotinsa meiltä.

Eerola tähdentää, että olisi enemmän huolissaan, jos Pyysalo olisi vasemmistoanarkisti.

Eli vasemmistoanarkismi on mielestänne huolestuttavampi suuntaus kuin Suomen vastarintaliike?

- En tunne tätä liikettä, mutta enemmän huolestuisin jos kuulisin, että hän olisi ollut mukana turkisterrorissa, sotkemassa turkiskauppojen ikkunoita.

Onko tällainen tausta sopiva avustajallenne?

- Kuten sanottu, hän on ollut keskustapuolueenkin jäsen.

Vertaatko nyt keskustapuoluetta Suomen vastarintaliikkeeseen?

- Sinä sanoit tuon. Pointti on siinä, että ihminen on menneisyydessään tehnyt monia tekoja, enkä halua niitä lähteä tässä kaivelemaan.

Lisääkö tämä perussuomalaisten mainetta rasistisena puolueena?

- En usko, koska silloin, kun hän on laittanut jäsenhakemuksen tähän rasistiseen järjestöön, hän on ollut keskustapuolueen jäsen. Mielestäni tämä ei mitenkään liity perussuomalaisiin.


LISÄÄ AIHEESTA

Julkaisi rasistisen vitsin

Eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo nousi otsikoihin jo heinäkuussa, kun hän julkaisi rasistisen vitsin Facebook-profiilissaan. Siinä Pyysalo vitsaili kansanedustaja Jani Toivolan (vihr) ihonväristä ja seksuaalisesta suuntautumisesta.

Iltalehden kysyessä asiasta, Pyysalo katui vitsiään mutta myönsi, ettei ole suvaitsevainen. Kun häneltä kysyttiin, eikö hän pidä homoista tai tummaihoisista, hän vastasi:

- Niin, voihan se niinkin olla. Voi olla, että en maailman suvaitsevaisin ihminen ole. En ainakaan muiden ihmisten mielestä.

Myös tuolloin Juho Eerola puolusti avustajaansa ja sanoi, ettei vitsistä koidu seuraamuksia.

- Eiköhän avustaja jo oppinut, että tällainen käytös on sopimatonta, Eerola kuittasi.

FAKTA

Suomen vastarintaliike


Suomen vastarintaliike on kansallissosialistinen uusnatsijärjestö. Nettisivuillaan liike kertoo tavoitteikseen muun muassa pohjoismaisten kansojen yhdistymisen, Suomen kansan suojelun ulkomaalaisten yliotteelta, taistelun monikulttuurisuutta vastaan, EU:sta eroamisen ja muukalaisten palauttamisen.

Liikkeen aktivistit levittävät pääasiassa propagandamateriaalia netissä ja lentolehtisin. Johtaja on oululainen Henrik Holappa, joka on entinen perussuomalaisten jäsen.

____________________________________________

YLE Uutiset: Eduskunta-avustaja myöntää hakeneensa kansallissosialistiseen ryhmään

Perussuomalainen eduskunta-avustaja myöntää Ylelle hakeneensa muun muassa rotuoppia kannattavan kansallissosialistisen ryhmän jäsenyyttä. Kansallissosialistisen Suomen Vastarantaliikkeen SVL:n internetsivuilta vuoti eilen julkisuuteen jäsenhakemuksia.

Kansanedustaja Juho Eerolan avustaja Ulla Pyysalo sanoo, että jätti hakemuksen muutama vuosi sitten, eikä silloin ollut tietoinen ryhmän kaikista näkemyksistä.

- Olin unohtanut koko asian, enkä ole tässä elämäntilanteessa tosiaankaan hakemassa sellaista jäsenyyttä, hän sanoi.

Pyysalo kertoi, ettei hän itse kannata esimerkiksi rotuoppia. Hän sanoi, ettei jäsenyyttä hakiessaan tarkkaan tiennyt, mistä SVL:ssä oli kyse.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner sanoo YleX:n Etusivu-ohjelmalle, että asiaa tullaan käsittelemään seuraavassa Perussuomalaisten puoluehallituksen kokouksessa, joka pidetään tämän kuun puolivälissä.
____________________________________________

YleX: Miksi kansanedustajan avustaja halusi liittyä uusnatsijärjestöön?

Eilen vuodettiin nettiin kiinnostava nimilista. Äärioikeistolaisen Kansallisen vastarinnan sivut oli hakkeroitu ja sieltä kaivettu esiin netin kautta lähetetyt jäsenhakemukset.

Kansallinen vastarinta -järjestö julistaa nettisivuillaan kannattavansa kansallissosialisimia ja rotuoppia. Viimeisin päivitys sivuilla on otsikoitu: Demokratiaa - ei kiitos!

Parhaiten järjestö muistetaan Oulussa keväällä kunnallisvaalien aikaa sattuneesta kahakasta, kun lentolehtisten jakamisesta tuli käsirysy kokoomuksen vaaliteltalla. Kesällä kerrottiin että heidän yhteispohjoismaisella leirillään oli ohjelmassa myös "taistelukoulutusta". Reilu viikko sitten tiedotusvälineissä seurattiin heidän järjestämäänsä seminaaria jossa oli mukana äärioikeistolaisia ja uusnatseja eri puolilta Eurooppaa

Nyt siis julki on tullut lista, josta näkyvät kaikki järjestön jäsenyyttä hakeneet: Lista oli pitkä ja suuri osa oli selvästi pilailumielessä tehtyjä hakemuksia.

Sieltä kuitenkin pisti silmään joitakin kiinnostavia nimiä. Esimerkiksi Perussuomalaisten kansanedustajan Juho Eerolan avustaja Ulla Pyysalo. Hän vaikuttaa myös Perussuomalaisten Kymin puoluevaltuustossa.

Miksi Pyysalo halusi liittyä kansallissosialistisen järjestöön, joka kannattaa rotuoppia ja jota Suojelupoliisi tarkkailee? Etusivun Linda soitti Ulla Pyysalolle eilen.


_____________________________________________


Helsingin Sanomat/STT: Ruohonen-Lerner: Avustajan natsikytkös voi johtaa jopa eroon puolueesta

Perussuomalaisten eduskunta-avustajan natsiyhteydet viedään puoluehallituksen käsittelyyn.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner sanoi tiistaina STT:lle, että asiaa käsitellään puoluehallituksen kokouksessa 19. marraskuuta. Ruohonen-Lernerin mukaan pohdintaan voi tulla jopa puolueen jäsenyydestä erottaminen puolueen vahingoittamisen perusteella.

"Ensin on selvitettävä, mistä on kysymys ja kuultava kyseistä henkilöä", Ruohonen-Lerner sanoo.

Hän pitää asiaa erittäin vakavana ja kiittää mediaa sen tuomisesta julki.

Äärioikeistolaisen Kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen jäsenhakemuksia vuoti eilen julkisuuteen. Niistä ilmeni, että perussuomalaisten kansanedustajan Juho Eerolan eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo on kaksi vuotta sitten hakenut ryhmän jäsenyyttä.

Pyysalo on myöntänyt laatineensa hakemuksen, mutta kiistänyt tienneensä tarkemmin, millaiseen järjestöön haki.

Vastarintaliikkeen jäsenhakemusten leviämisestä netissä ei tiistaihin iltapäivään mennessä ollut tullut rikosilmoituksia tai tutkintapyyntöjä ainakaan Helsingin poliisille.

Suomen Vastarintaliikkeen edustajat eivät suostuneet kommentoimaan STT:lle tietovuotoon liittyviä asioita.

______________________________________________

Uusi Suomi: Natsisyytösten kohde avautuu: ”Entä herra Hakkarainen?”

Perussuomalaisten uusnatsiliikkeeseen yhdistetty Ulla Pyysalo ei pidä kohteluaan reiluna.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner ilmoitti tänään, että puolueen hallitus kokoontuu marraskuussa käsittelemään Pyysalon jäsenyyttä perussuomalaisissa.

Kansanedustaja Juho Eerolan (ps.) eduskunta-avustajana työskentelevä Pyysalo kuuli asiasta Uuden Suomen toimittajalta.

- Minuun ei ole oltu yhteydessä. Minusta tuo kuulostaa oudolta, sillä tehdessäni hakemusta en ole ollut perussuomalaisten jäsen tai toiminnassa mukana, Pyysalo sanoo Uudelle Suomelle.

- On ihan kummallista, jos perussuomalaisten puoluejohto ottaa tuon linjan. Jussi Halla-ahoa ja minua rangaistaan, mutta herra Hakkarainen saa olla ihan rauhassa ja puhua ihan mitä sylki suuhun tuo.

- Silloin, kun minä liityin perussuomalaisiin, minulle sanottiin, että tämä on puolue, johon mahtuu paljon erilaisia näkökantoja ja hyväksytään erilaisia mielipiteitä, eikä tuomita ihmisiä. Kyllähän tämä antaa toisenlaista viestiä, Pyysalo sanoo pettyneenä.

Pyysalo lähetti noin vuosi sitten jäsenhakemuksen Suomen Vastarintaliikkeelle (SVL). Liike ilmoittaa ajavansa kansallissosialistista aatetta ja olevansa valmis tarpeen mukaan aggressiiviseen toimintaan.

Liikkeen verkkosivuille murtautuneet krakkerit julkaisivat listan jäsenhakemuksista verkossa viime viikon lopulla.

Jäsenhakemuksensa jättänyt Pyysalo kertoo, ettei liikkeestä kuulunut mitään ja hän unohti koko asian sen jälkeen. Tuolloin, vuoden 2010 syksyllä, Pyysalo oli aktiivisesti mukana keskustapuolueen toiminnassa, mutta koki keskustan poliittisen linjan vääräksi.

- Silloin, kun sen hakemuksen tein, olin niin pettynyt suomalaiseen valtaeliittiin. Silloin olin tosi pettynyt keskustan city-liberalismiin, joka ei purrut minuun yhtään.

Myöhemmin hän liittyi perussuomalaisten eduskuntavaalikampanjaan vapaaehtoiseksi.

Pettyi keskustaan

Pyysalo painottaa Uuden Suomen haastattelussa, ettei mieltänyt Suomen Vastarintaliikettä väkivaltaiseksi tai äärioikeistolaiseksi ryhmittymäksi.

- Silloin se [SVL] vaikutti hirmu isänmaalliselta ja järkevältä. Nyt olen kuullut, että johonkin taisteluun yllytetään ihmisiä. Sitä en siellä nähnyt.

Liittymisen motiiviksi Pyysalo kertoo pettymyksen keskustaan ja sen liian liberaaliin linjaan.

- Keskustapuolue oli minun mielestä hyvin epäisänmaallinen. Kun yritin tuoda omia näkökantojani tuoda esiin ja painottaa isänmaallisuutta, minulle sanottiin, ettei tuolla tavalla saa puhua. Minä petyin siihen toimintaa kovastikin.

Eikö liikkeen ajama kansallissosialistinen aate herättänyt mitään pahoja mielleyhtymiä?

- Ei. Minä oletin silloin, että se tarkoittaa vaan oman kansallisen identiteetin ja suomalaisuuden puolustamista. En minä sitä natsismiin liittänyt, mutta ilmeisesti se sitten tarkoittaa samaa, Pyysalo vastaa.

"Överi" pelko

Ulla Pyysalo kertoo, että hänen ja kansanedustaja Juho Eerolan poliittinen ajatusmaailma ovat hyvin lähellä toisiaan. Eerola pyysi Pyysaloa avustajakseen sen jälkeen, kun Pyysalon vaalikampanjan aikana avustama ehdokas jäi ulos eduskunnasta kevään vaaleissa.

Nyt avustajan mielestä perussuomalaisia vaivaa liika varovaisuus isänmaallisuuden suhteen.

- Nykyisin pelätään oikeistolaiseksi leimaamista niin paljon, että se menee jo överiksi. Meidän varjobudjetinkin nimi oli "Suomalaisille parempi vaihtoehto", eli suomalaisten puolella ollaan.

Mikäli Ruohonen-Lernerin viesti pitää paikkansa, Pyysalo aikoo esittää perussuomalaisten puoluejohdolle tapahtumista oman kantansa: hän ei ollut tuolloin puolueen jäsen.

- Minä pidän itseäni isänmaallisena ihmisenä enkä häpeä sitä. Jälleen kerran tehdään kärpäsestä härkänen. En nyt ihan niin pahana syntinä pitäisi tätä asiaa, että pitäisi ruotia monta päivää, Pyysalo sanoo pettyneenä.

_____________________________________________

MTV3: Suoran toiminnan miehet hakivat uusnatseiksi

Perussuomalaisten kansanedustajan, puolueen varapuheenjohtajan Juho Eerolan eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo on hakenut jäseneksi uusnatsien järjestöön, Kansalliseen Vastarintaliikkeeseen. Pyysalo on hakijoiden joukossa harvinaisuus, sillä hän on aikuinen nainen. Muut jäsenhakemukset ovat tulleet lähinnä hyvin nuorilta miehiltä.

Kaikkiaan aidoilta vaikuttavia jäsenhakemuksia on noin 250. Niistä 110 oli tullut alle 25-vuotiailta hakijoilta. Yli 60-vuotiaita oli hakijoiden joukossa vain kaksi.

Hakemukset vuosivat nettiin maanantaina. Hakkeroitujen tietojen aitoutta ei voi varmistaa, mutta moni listalla olevista nimistä näyttää julistavan nationalistista aatettaan sosiaalisessa mediassa. Perussuomalaisten eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo poseerasi vielä aamulla Facebook-kuvassaan rynnäkkökiväärin näköisen aseen kanssa. Tänään hän vaihtoi profiilikuvansa kasvokuvaan, jossa asetta ei enää näy.

Henkilötietojen kalastelu ja vuotaminen nettiin on rikollista toimintaa.

Aate peritty kotoa

Moni media on uutisoinut, että jäsenhakemukset ovat pääosin tulleet pikkupaikkakunnilta. Suurin osa Kansallisen Vastarintaliikkeen jäsenhakemuksista on kuitenkin tullut pääkaupunkiseudulta. Helsingistä, Espoosta ja Vantaalta on tullut noin 60 hakemusta, mikä vastaa noin viidesosaa kaikista hakemuksista. Myös Tampereelta, Oulusta, Joensuusta, Jyväskylästä ja Kotkasta on useampia hakemuksia.

Moni hakijoista on alaikäinen, ja näyttää siltä, että yksi äiti olisi hakenut jäsenyyttä itsensä lisäksi kahdelle tyttärelleen.

Moni hakijoista korostaa, että kansallissosialistinen ja nationalistinen aate on tuttu jo kotoa.

- Viisivuotiaana ryhdyin setäni ansiosta uusnatsiksi, kirjoittaa alaikäinen helsinkiläispoika.

- Olen pienestä pitäen kasvatettu kansallissosialistiseen aatteeseen ja olen noudattanut niitä arvoja koko elämäni ajan, kertoo viisikymppinen hakija Pirkanmaalta.

- Aatteet ovat tuttuja jo lapsuudestani, sukulaisteni ja naapureideni ajatuksina, sanoo kuusikymppinen varsinaissuomalainen mies.

Monikulttuurisuus inhottaa hakijoita

Suomen vastarintaliikkeeseen hakeneet vastustavat eurooppalaisuutta, monikulttuurisuutta, kommunismia ja islaminuskoa.

- Joka päivä näen näitä che- ja muita kommunismiaiheisia paitoja pitäviä nuoria ja se alkaa suorastaan vituttamaan, kirjoittaa parikymppinen vantaalaishakija ja jatkaa:

- Varsinkin nuorten silmiä pitäisi avata sille, että sille kommunisti hippi liikkeelle on vastakohtansa.

Hakijat kannattavat suoraa toimintaa ja epämääräiseksi jäävää suomalaisuutta.

- Olen kyllästynyt tähän "monikulttuuriseen ihanuuteen" joka sairaudessaan tuhoaa meidän suomalaisten omaa kulttuuria, kirjoittaa parikymppinen vantaalaismies.

- Tulevaisuus ei näytä lupaavalta, mutta tekemättä mitään emme voi siihen vaikuttaa, sanoo parikymppinen mieshakija.

- Haluan vaikuttaa asioihin, koska poliitikot eivät tee asialle mitään, kirjoittaa lähes nelikymppinen naishakija ja jatkaa:

- Suomi neito itkee verta, jos emme pelasta KAUNISTA Suomea.

- Alkaa oksettaa tää rotupetturi meininki Helsingissä, kirjoittaa nuori mies.

- Somalit ja muu paskasakki pois maasta joo ei duuni kiinnosta. Valkoinen rotu kunniaan. Kiitos sotaveteraaneille uhrauksista, kirjoittaa porvoolainen viisikymppinen mies.

- Alkaa huolestuttamaan tämä ulkomaalaisten tulo tänne. Kohta on taas mummoja ja pappoja kolkattu ja ryöstetty. Somalit vittuun koska ne ei sopeudu tänne. Mitä ne osaa on raiskaaminen ja ryöstely. Olen valmis suoraan toimintaan, kirjoittaa keski-ikäinen savolaismies.

- Pakolaisia hyysätään ja oma kansa voi pahoin suomen valtio ryöstää omaa kansaa, kirjoittaa pohjoissuomalainen mies ja jatkaa:

- Nekin rahat jotka jaetaan maahan muuttajille voitaisiin jakaa oman kansan lapsi perheille siten saataisiin suomen kansa lisääntymään.

Hakemusten kirjoitusvirheitä on osin korjattu.

"Suomalaisempi Suomi"

Moni korostaa myös haluaan tehdä jotain näkyvää - kuten liimata liikkeen tarroja tai kantaa sen tunnusmerkkiä hihassaan.

- Olisi aika ottaa peukalo perseestä ja astua sanojensa ja mielipiteidensä taakse, kirjoittaa parikymppinen kouvolalaismies.

- Olen innokas osallistumaan toimintaan ja levittämään materiaalia ympäri tätä monikulttuurisuuden raiskaamaa maata, kirjoittaa juuri täysi-ikäistynyt oululaismies.

- Terveet jalat, kädet ja pää, sekä loppusuoralla oleva IT-alan korkeakoulututkinto voisivat tukea toimintaa, sanoo jyväskyläläisopiskelija.

- Olen valmis taistelemaan loppuun asti puhtaamman ja suomalaisemman suomen puolesta, kirjoittaa alaikäinen kuopiolaispoika.

- Jos Suomi olisi puhtaasti Suomi ei meidän tarvitsisi pelätä terroristi-iskuja, kirjoittaa kuopiolaismies.

Moni kertoo jo kuuluvansa muihin järjestöihin, kuten Suomen sisuun tai suomalaisuuden liittoon.

Ruotsinkielisen nimen omaava hakija koki velvollisuutta puolustella syntyperäänsä.

- Outo nimeni perustuu ruotsalaiseen sukujuureeni. Vituttaa katsoa sivusta kuinka EU raiskaa suomalaisen perinteen ja raiskaa maahanmuutolla koko kansan, kirjoittaa juuri täysikäinen jyväskyläläismies.

- Opiskelen historiaa, jota kautta luulen että voisin myös omata jotain kykyjä kirjoittaa jonkinmoisia artikkeleita. Tunnen luullakseni kansallissosialistisen aatteen teoreettisen puolen varsin hyvin, kirjoittaa joensuulaismies.

Hakijoista yhdeksän kymmenestä on miehiä.

______________________________________________

MTV3: Perussuomalaisten Okkonen: Uusnatsihakemus oli tyhmäilyä

Limingan Perussuomalaisten puheenjohtaja, entinen kunnanvaltuutettu Tuomas Okkonen on yksi uusnatsien eli Kansallisen vastarintaliikkeen jäsenyyttä hakeneista miehistä.

- Olen tyhmäilyni tehnyt ja valmis kantamaan siitä vastuun, Okkonen sanoo katuvaisena.

Eilen hän kertoi lähettäneensä jäsenhakemuksen Kansalliselle vastarintaliikkeelle humalassa vuosia sitten. Tarkemmassa tarkastelussa hakemus on paljastunut paljon tätä tuoreemmaksi.

- Kävin sähköpostejani läpi ja huomasin, että viime kesänä olen sen tehnyt. Mutta peruin hakemukseni samoin tein, Okkonen sanoo.

Hänelle tuli Kansalliselta Vastarintaliikkeeltä viesti, johon hän vastasi perumalla jäsenhakemuksen.

- En ole vaihtamassa puoluetta, Okkonen sanoo nyt.

Kansallisen vastarintaliikkeen hakemukseen hän oli kirjoittanut: "Voin liittyä jäseneksi, jos saan aluksi olla ns. piilojäsen."

Nyt Okkonen ei siis aio olla kansallissosialistisen liikkeen kanssa missään tekemisissä. Omalta puolueelta eli Perussuomalaisilta hän ei sano saaneensa vielä mitään palautetta.

- Mutta olen kaiken palautteen valmis vastaanottamaan.

Toinen näkyvä KVL:n jäsenyyttä hakenut perussuomalainen oli kansanedustajan ja varapuheenjohtajan, Juho Eerolan avustaja Ulla Pyysalo.

Hän on kommentoinut unohtaneensa koko hakemuksen.

Uusnatsit syyttävät tietovuodosta talonvaltaajia

Eilen uusnatsijärjestö Kansallisen Vastarintaliikkeen jäsenhakemukset vuosivat nettiin. Liike syyttää tietovuodosta vasemmistolaisia.

- Vaikkei epäillyistä hakkereista ole mitään tarkempaa tietoa, on todennäköistä, että hakkerit kuuluvat Suomessa toimivaan äärivasemmistolaiseen ryhmittymään, joka on syyllistynyt muun muassa talonvaltauksiin, liikkeen nettisivuilla lukee.

Kansalliselle Vastarintaliikkeelle ei ole netissä mitään muita yhteystietoja kuin sähköposti. Liike julkisti asiasta uutisoineen Iltalehden toimittajan yhteystiedot nettisivuilla sellaisenaan.

- On ymmärrettävä, että kansallissosialismin viholliset niin oikealta kuin vasemmalta sekä mediasta ja hallituksesta toimivat rikollisin keinoin keinoja kaihtamatta. Näin ollen vastustajan rikollinen toiminta, joka tähtää kannattajien pelotteluun, ei saa koskaan murtaa taistelutahtoamme tai oikeuttamme toimia kansallissosialistisen aatteen puolesta.

Sivuilla lukee, että tiedot hakkeroinut taho lähettää tekstiviestejä numerosta 173601. Kyseistä numeroa hallinnoi Saunalahti Group, joka on Elisan tytäryhtiö. Liittymäliikennetoimintajohtaja Henri Korpi kertoo, että kyseinen numero on kaikkien Saunalahden asiakkaiden käytössä. Kun Saunalahden asiakas kirjautuu oma.saunalahti-palveluun netissä ja lähettää sieltä tekstiviestejä, ne kaikki näyttävät tulevan numerosta 173601.

Viestien lähettäjätiedot on mahdollista yksilöidä, eli tarvitessa Saunalahti voi selvittää, kuka viestit on lähettänyt.

- Mikäli poliisi tällaista tietoa kaipaa, annamme sen ilman muuta, Korpi kertoo.

Vielä yhtiölle ei ole tullut tietopyyntöä poliisilta.

Poliisi on kehottanut tietovuodon kohteeksi joutuneita yksityishenkilöitä tekemään rikosilmoituksia paikallispoliisille.
______________________________________________


Aamulehti: Utain-lehti: Pirkanmaalainen poliitikko haki uusnatsijärjestöön

Vasemmistopoliitikko Nino Nevalainen (vas) on hakenut äärioikeistolaisen järjestön jäsenyyttä. Asiasta uutisoi Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti Utain.

Nevalainen on Hämeenkyrön perusturvalautakunnan varajäsen.

Omien sanojensa mukaan mies vain testasi palvelua, eikä hän halua liittyä uusnatsijärjestöön.

– Joskus varmaan kännissä olen hakenut, mutta peruutin heti hakemuksen, mies kertoi Utaimelle.

Kansallissosialistinen Suomen vastarintaliike (SVL) kertoo olevansa isänmaallinen järjestö ja taistelevansa monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa vastaan.

Nevalainen sanoo, ettei hän jaa järjestön arvomaailmaa.

_____________________________________________

Utain: Hämeenkyröläinen vasemmistopoliitikko haki uusnatsijärjestöön

Hämeenkyrön perusturvalautakunnan varajäsen Nino Nevalainen (vas.) on hakenut jäseneksi äärioikeistolaiseen Suomen kansalliseen vastarintaliikkeeseen.

Nevalainen myöntää lähettäneensä hakemuksen, mutta painottaa, ettei ole kansallissosialistisen uusnatsijärjestön jäsen.

– Joskus varmaan kännissä olen hakenut, mutta peruutin heti hakemuksen, Nevalainen kertoo Utaimelle.

Vasemmistoliiton edustajana toimivan Nevalaisen mukaan hänen arvomaailmansa eroaa täysin Suomen vastarintaliikkeen ajamista arvoista. Jäsenhakemuksen lähettämisellä vasemmistopoliitikko halusi omien sanojensa mukaan testata palvelun toimivuutta. Nevalainen ei usko, että jäsenhakemuksen julkaisemisella olisi vaikutuksia perusturvalautakunnan varajäsenyyteen.

– Ei ole paljon tullut käytyä kokouksissa. Hakkerit murtautuivat vastarintaliikkeen sivuille ja vuotivat jäsenhakemuksia lähettäneiden ihmisten tiedot internetiin maanantaina. Nevalainen suhtautuu tietojensa hakkerointiin tyynesti.

– Se on sitten jonkun toisen rike, ei oikeastaan kiinnosta. Samaiselta nettilistalta löytyy myös parinkymmenen muun pirkanmaalaisen nimet, osoitteet ja puhelinnumerot.

Kansallissosialistinen Suomen vastarintaliike (SVL) korostaa toiminnassaan isänmaallisuutta ja taistelee monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa vastaan.