Lapsiasiavaltuutettu: Voiko poliisilla olla huivi?

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula: Voiko poliisilla olla huivi? 26.3.2012

Muslimiseurakuntaan kuuluva suomalaisnainen kertoi poliisin ja puolustusvoimien käyneen esittelemässä ammattiaan tyttöjen porukalle. Poliisin ja puolustusvoimien edustajat pyysivät tästä ammatista kiinnostuneita muslimityttöjä nostamaan kätensä ylös. Käsiä nousi paljon.
Mutta sitten yksi tyttö kysyi: voiko poliisilla olla huivia? Poliisimies oli mennyt mietteliääksi ja vastannut sitten: ei varmaankaan voi. Tilanteesta kertonut nainen harmitteli vastausta. Se arvatenkin sulki noiden ammattien ovet monen siihen tilaisuuteen osallistuneen suomalaisen muslimitytön urasuunnitelmissa.

Jos omalle uskonnolle ja identiteetille tärkeän asun kantaminen ei ole mahdollista, ammatti mitä suurimmalla todennäköisyydellä sulkeutuu pois mahdollisuuksien joukosta. Eikö Suomi olekaan tyttöjen ja naisten kannalta tasa-arvoinen maa?

Entä jos poliisimies olisikin sanonut: en ole tullut ajatelleeksi – otetaan selvää. Tytön kysymyksen puheeksi ottaminen poliisin ja myös puolustusvoimien sisällä lisäisi uskonto- ja kulttuuritietoisuutta. Se voisi myös auttaa poistamaan syrjiviä asenteita ja konkreettisia esteitä muslimityttöjen tulevaisuuden suunnitelmilta. Olisiko sille tosiaan mitään estettä, että naispoliisilla tai -sotilaalla olisi hiukset peittävä huivi? Ei kai. Ainakin poliisiin on kaivattu eri etnisistä taustoista tulevia työntekijöitä.

Esimerkki tuli puheeksi ministeri Paula Risikon jo kolmatta kertaa koolle kutsumassa Suomessa toimivien eri kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen edustajien keskustelussa vanhemmuuden tukemisen ja lasten oikeuksien teemoista. Tällä kertaa keskustelun aiheena oli nuorten syrjäytymisen ehkäisy.

Pienten uskonnollisten ryhmien sekä maahanmuuttajalasten ja nuorten kannalta syrjintä, oudoksunta ja kiusaaminen voivat saada liikkeelle ikävän kierteen, joka päätyy koulutuksen, työelämän ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäämiseen. Toisaalta oma uskonto ja siihen liittyvä identiteetti voivat uudessa kotimaassa antaa myös tukea ja jatkuvuutta itsetunnolle niin, että vastoinkäymisistä huolimatta jaksaa ajatella tulevaisuudesta myönteisesti.

Katolisten ja ortodoksisten seurakuntien sekä islamilaisen ja juutalaisen yhteisön jäsenistä valtaosa on maahanmuuttajia. Näiden yhteisöjen toimijoille on erinomainen tuntuma perheiden kotoutumisen haasteisiin. Tätä asiantuntemusta hyödynnetään aivan liian vähän suomalaisissa palveluissa.

Suomalainen yhteiskunta on niin maallistunut ja toisaalta niin läpeensä kristinuskon perinteiden kyllästämä, että meidän on usein vaikea tunnistaa tilanteita, jotka toisten uskontojen näkökulmasta ovat hankalia. Pienten uskontokuntien edustajat toivoivat palveluissa toimiville ammattilaisille ja maahanmuuttajien kotouttamiseen lisää uskontotietoisuutta. Usean maahanmuuttajan arjessa uskonnolla on paljon suurempi merkitys kuin keskimääräisen suomalaisen arkipäivässä.

Syrjäytymistä ehkäisisi sekin, että maahanmuuttajien kotouttamiseen saataisiin muutakin kuin työelämän näkökulmaa. Miehille ja naisille toivottiin lisää tietoa suomalaisesta kasvatuksesta ja palveluista vanhempien tueksi. Puutteena pidettiin sitä, että meiltä puuttuu etenkin kouluikäisten lasten vanhemmille tuki ja neuvonta. ”Pitäisi olla vanhempien neuvontaa, johon hakeudutaan eikä jouduta”, kiteytti THL:n Marjatta Kekkonen hyvin nykyiseen lastensuojeluun liittyviä maineongelmia.

Katolisten, ortodoksisen ja muslimikirkon maahanmuuttajajäsenet tarvitsisivat enemmän suomalaisia vapaaehtoisia tukihenkilöitä kotoutumisen avuksi. Seurakuntien voimavarat eivät riitä. Kaikki papit eivät myöskään ole suomalaistaustaisia, jolloin heidänkin tietämyksessään voi olla puutteita. Pienet uskonnolliset yhteisöt ja kirkot toivoivat parempia mahdollisuuksia tuottaa tukipalveluita jäsenilleen evankelisluterilaisen kirkon tapaan. Luterilainen kirkko puolestaan pystyy panostamaan noin 300 miljoonaa euroa vuosittain lasten, nuorten ja perheiden parissa tehtävään työhön.

On erinomaista, että uudessa perusopetuksen tuntijakoesityksessä ei esitetty enää korotusta pienten uskontojen oppiaineen ryhmäkokoihin. Tämä oli esillä pari vuotta sitten ja olisi heikentänyt maahanmuuttajalasten oikeuksia. Oman uskonnon opettajat saattavat usein toimia lasten viestinviejänä ja tukihenkilönä kotoutumisessa. Heihin luotetaan.

Uskonnon tuntimäärä ehdotettiin OKM:n esityksessä pidettäväksi nykyisellään. Se antaa mahdollisuuksia tuoda uskonnonopetuksen sisälle eri katsomusryhmiä yhdistäviä ja eri uskontokuntiin kuuluvien lasten vuoropuhelua edistäviä toimintatapoja. On parempi, että uskonnonopetus säilyy koulun yhteydessä eikä eriydy eri uskontokuntien itse järjestämään opetukseen.

Keskustelutilaisuudessa pidettiin puutteena, että ammattioppilaitosten opetussuunnitelmissa on vain vähän yleissivistävää yhteiskunnallista, eettistä ja uskontoon liittyvää sisältöä. Lukiossa tätä ainesta on mutta ammattioppilaitoksista se puuttuu. Maahanmuuttajanuorille uskonnonopetus voisi myös ammattioppilaitoksessa antaa tukea oman identiteetin rakentamiseen.

Rasismin vastaisen työn palkinnon äskettäin saanut Rebekka Holm kertoi tilaisuudessa kokemuksistaan tummaihoisena ja ruotsinkieltä puhuvana. Hän toivoi koulun aikuisilta oma-aloitteista ja aktiivista otetta rasismin ehkäisyyn. Koulussa pitää antaa kaikille oppilaille enemmän tietoa vähemmistöistä ja myös eri uskonnoista. Usein koulu ohittaa erilaiset vähemmistöt äänettömästi, jolloin oudoksunta, huutelu ja kiusaaminen saavat maaperää. Toisaalta myös aikuiset voivat antaa huonoa esimerkkiä huutelemalla ihonväriltään erilaisille lapsille bussissa ja kaduilla.

Tilaisuudessa tuli esille esimerkkejä siitä, miten uskonto voi vahvistaa maahanmuuttajalapsen ja nuoren identiteettiä ja kotoutumista. Toisaalta uskonnollinen yhteisö voi olla myös liian autoritaarinen, lapsen ja nuoren kysymykset tukahduttava, aikuisten ehdoilla toimiva tai lapsen oikeuksien ja lainvastaisia toimintatapoja edistävä. Näitäkin esimerkkejä on ollut julkisuudessa. Ev.lut. seurakuntien lapsityön keskuksen johtaja Lasse Halme muistutti tilaisuudessa myös kolikon tästä puolesta: sulkeutunut yhteisö ei kotouta vaan voi syrjäyttää. Seurakuntien ja uskonnollisten yhteisöjen aikuisten velvollisuus on toimia lapsen ihmisoikeuksia arvostaen ja kunnioittaen.

Kirjoittanut Maria Kaisa Aula