Savon Sanomat, pääkirjoitus: Pirulle pikkusormi 16.10.2012
Perussuomalaisten Timo Soini ei olisi ollut Timo Soini, jollei hän olisi käyttänyt tilaisuutta hyväkseen myös Euroopan unionin suurena päivänä viime viikon perjantaina, kun norjalaiset kertoivat myöntäneensä sille vuoden 2012 Nobelin rauhanpalkinnon.
– Hyvä, ettei talouden Nobelia. Jotensakin tähän tapaan puheenjohtaja lohkaisi hevosmieshuumorillaan tv-kameroiden edessä.
Jo vain tuolla lausunnolla sai naurajat puolelleen, vaikka Soini sai mahtumaan neljän sanan vitsiin kaksi virhettä.
Ensinnäkin talouden Nobelin jakavat ruotsalaiset, eivät norjalaiset. Toisaalta vielä jatkuva eurokriisi ei ole EU:n aikaansaannos, vaan unioni on ainoastaan yrittänyt tehdä parhaansa kriisin laukaisemiseksi ja läntisen Euroopan talouselämän palauttamiseksi normaaliin päiväjärjestykseen.
Jos ja kun Soini muistaa, niin EU:ssa tilanne on nyt sama kuin Suomessa 1980- ja 1990 -lukujen taitteen hulluina kasinotalouden vuosina.
Velkakierteen laukaisivat tuolloin muutamat pankit holtittomalla, moraalittomalla lainanannollaan, eivät kansanedustajat. Eduskunnan ja parlamentaarisen järjestelmän raskaaksi tehtäväksi jäi paikata ne miljardivahingot, joita poliittisesta päätöksenteosta riippumattomat tahot olivat aiheuttaneet.
”Kaunokirjallisuus” ei tee sanana oikeutta suomalaisille romaanien, runojen tai näytelmien kirjoittajille.
Kirjallisuudessa on kyllä paljon erilaista kaunomaalailua ja suoranaista hömppää. Tarpeen tullen nimenomaan kaunokirjailijat ovat kuitenkin löytäneet oikeat sanat ja nousseet yksinäisistä kirjailijankammioistaan ajan tulkeiksi ja kansakunnan henkisiksi suunnannäyttäjäksi.
Kun katsoo tämän syksyn kotimaista kirjallisuutta, niin sen ajankohtaisin ja sisällöllisesti kovin teksti tulee kuopiolaissyntyiseltä, nyttemmin jyväskyläläistyneeltä Pirjo Hassiselta.
Savonia-palkitun Hassisen Popula on viiltävä kuvaus siitä, mitä tapahtuu, kun suosiota ja ääniä kalastava poliitikko antaa pirulle pikkusormen ja liittoutuu sellaisten voimien kanssa, joiden hallitsemiseen hänen omat voimansa eivät riitä.
Haastatteluista olen ymmärtänyt, että Hassisen ajoi Populan kirjoittamiseen sisäinen pakko. Rasismin ja siihen liittyvän ruumiillisen väkivallan uhka on kasvanut maassa jo niin käsin kosketeltavaksi, että jokaisen tervejärkisen on pakko huolestua ja ryhdyttävä vastarintaan.
Populan sujuvaliikkeinen poliitikko Jukka Kalmari ei muistuta ulkoisesti Timo Soinia. Sen sijaan Kalmarin liittoutuminen lähiöpubin rasistisen joukkion kanssa liittyy ajatuksissa pakostakin siihen venkoilevaan tapaan, jolla perussuomalaisten puheenjohtaja on suhtautunut puoleensa muukalaisvastaisiin ”halla-aholaisiin”.
Kansanedustaja Jussi Halla-aho tuskin lähtee itse huutelemaan hävyttömyyksiä tai heristämään nyrkkiä Helsingin kadulla kulkeville vierasmaalaisille. Mutta tohtorismiehenä hänen pitää ymmärtää, että pääkaupungin hämärässä yössä hänen puheensa voivat innostaa ja innostavatkin joitakin muita tekoihin, jotka ovat häpeällisiä sivistysvaltiossa.
Kun puhutaan rasismista ja muukalaisiin kohdistuvasta väkivallasta, Halla-aho ja Soini ovat autuaasti unohtaneet vanhan suomalaisen sananlaskun viisauden: ”Sano minulle, kenen kanssa seurustelet, niin minä kerron sinulle, millainen olet”.
Pirjo Hassisen 318-sivuisella Populalla on julma ja verinen loppu. Tuskinpa se muunlainen voisi ollakaan tänä ankeana, omaan napaan katsovana aikana.
Joku sanoo, että kirjailija kärjistää ja että rasismi ei ole niin julmaa kuin se on hänen kirjaansa on kuvattu.
Mutta kaikki, jotka olemme ajaneet autolla sankassa sumussa, tiedämme miten käy, jos jatkamme surutta eteenpäin halki läpinäkymättömän harmauden. Mitä huolettomammin jatkamme, sitä kohtalokkaampi on edessä oleva törmäys.
Seppo Kononen