sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Iltalehti: Maahanmuuttajat aliedustettuina kuntavaaleissa

Iltalehti/STT: Maahanmuuttajat aliedustettuina kuntavaaleissa 21.10.2012

Ulkomaalaistaustaisia on vähän kuntavaalien ehdokkaina. Tilastokeskuksen mukaan heitä on vajaat 770, kun ehdokkaita on kaikkiaan runsaat 37 000.

Ulkomaalaistaustaiset ovat myös aliedustettuja määräänsä nähden. Heitä on äänestäjistä 4,6 prosenttia mutta ehdokkaista vain 2 prosenttia.

Suhteessa eniten ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita on RKP:llä (4,4 %) ja vähiten perussuomalaisilla (1,3 %) ja keskustalla (1,2 %).

Keskimääräistä enemmän maahanmuuttajataustaisia ehdokkaita on vihreillä, kristillisdemokraateilla, vasemmistoliitolla sekä SDP:llä, jolla heitä on lukumääräisesti eniten eli 118.

- Meillä on ollut suurin luku ennenkin, kertoo puoluesihteeri Reijo Paananen. Hänen mukaansa SDP ei haalinut ulkomaalaistaustaisia koristamaan vaalilistoja, sillä iso osa ehdokkaista on osallistunut toimintaan jo aikaisemmin.

Perussuomalaisilla ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita on 27. Heistä parikymmentä on pääkaupunkiseudulta, sanoo puoluesihteeri Ossi Sandvik. Kansallisuuksia on useita.

- Tilanne on hyvä, kun meille tulla tupsahti ehdokkaita. Emme ole käyneet erityistä kampanjaa heidän saamisekseen.