perjantai 16. marraskuuta 2012

Yle: Keniasta hoivavoimaa kokkolalaisvanhuksille

Yle Keski-Pohjanmaa: Keniasta hoivavoimaa kokkolalaisvanhuksille 16.11.2012

Ulkomaalaisten perustamat yritykset, erityisesti monet etniset ravintolat alkavat olla melko yleisiä. Sen sijaan kotipalveluja vanhuksille tarjoavat kenialaissyntyiset yrittäjät eivät ole kovin tavanomaisia. Kokkolassa ensimmäinen kenialaisten perustama hoivayritys aloittaa toimintansa joulukuussa.

"Amani" on swahilin kieltä ja tarkoittaa rauhaa. Se on myös ennen joulua Kokkolassa aloittavan kahden kenialaissyntyisen terveydenhoitajan ja yhden suomalaisen lähihoitajan uuden hoiva-alan yrityksen nimi. Sen takana ovat Kokkolassa terveydenhoitajiksi tänä vuonna valmistuneet Faiza Hassan ja Christoffer Kipkorr sekä lähihoitajaksi valmistunut Piia Jyrinki.

Faiza Hassan on vielä työssä Lepolan vanhainkodissa Lohtajalla. Hän on työskennellyt myös kahdessa muussa vanhusten hoitopaikassa Kokkolassa.

- Päätin jäädä Kokkolaan, sillä pidän vanhuksista, työstä heidän kanssaan ja suomalaisesta kulttuurista. Täällä on myös jo paljon ystäviä.

Kokkolalainen lähihoitaja Piia Jyrinki on lähdössä mukaan Amani-yritykseen, joka tarjoaa vanhuksille kotipalveluita. Ne voivat ulottua ruuanlaitosta pesuihin, harrastuksiin, asioiden hoitamiseen ja kauppamatkoihin. Faiza Hassan puolestaan on lisännyt osaamista yrittäjäkurssilla, ja nyt starttiraha on tulossa, kun toiminta alkaa. Aluehallintovirastolle on tehty ilmoitus yrityksen perustamisesta.

- Yrityksen perustaminen ei ole ihan yksinkertaista Suomenmaassa, mutta hyvä näin, sanoo Piia Jyrinki.

Uusyrityskeskus Firmaxin avulla on laadittu yrityssuunnitelma.

- Aluksi emme tarjoa varsinaisia terveydenhuoltopalveluita, vaan aloitamme kotipalveluilla. Toiminnan vakiinnuttamisen jälkeen tarkoitus on laajentaa terveydenhuoltopalveluihin.

Keniasta Kokkolan talveen

Faiza Hassan tuli Keniasta suoraan Kokkolaan Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluun neljä vuotta sitten. Keniassa asuvat edelleen äiti ja sisko, jotka ovat käyneet jo Kokkolassa Faizaa tervehtimässä.

- En usko, että he haluaisivat asua Kokkolassa, jossa talvet ovat kylmiä.

Faiza Hassan ei vielä tarkasti tiedä, mitä vanhukset odottavat Kokkolan ensimmäiseltä kenialaisten perustamalta hoivayritykseltä.

- Monet ehkä haluavat tietää enemmän Keniasta, ja sitä tietoa voin heille varmasti antaa.

Faiza Hassan toivoo, että hän voisi tuoda mukanaan kenialaisia tapoja kohdata vanhuksia. Keniassa ei vanhainkoteja juuri ole: vanhukset asuvat lastensa perheissä, joissa heillä on seuraa ja puhekavereita.

- Hoivayrittäjänä haluan käyttää enemmän aikaa vanhusten kanssa jutteluun ja kuulumisten vaihtamiseen. Kerron heille samalla myös mielelläni kenialaisista elämäntavoista ja kulttuurista.

Mistä on kyse?
- Kokkolan ensimmäinen kenialaisten perustama hoiva-alan yritys aloittaa toimintansa joulukuussa.
- Aiemmin Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulusta valmistuneista ulkomaalaisista valtaosa on palannut opintojen jälkeen takaisin kotimaahansa.
- Uusi yrittäjä haluaa käyttää enemmän aikaa kuulumisten vaihtamiseen vanhusten kanssa.