keskiviikko 14. syyskuuta 2016

MTV: Kajaanin taposta epäiltyjä siirretty keskuksesta toiseen häiriköinnin takia – kaikkiin keskuksiin on täytynyt laittaa ongelmatapauksia

MTV: Kajaanin taposta epäiltyjä siirretty keskuksesta toiseen häiriköinnin takia – kaikkiin keskuksiin on täytynyt laittaa ongelmatapauksia 14.9.2016
Iltalehti: Otanmäessä surmatun tuntenut Simo: Hän ei rähissyt ikinä
Iltalehti: "Tuttu kaveri meni, ja se saa kiehumaan"

Suomen Punaisen Ristin Oulun piirin hallintojohtaja Ari Haarasen mukaan lähes jokaisessa vastaanottokeskuksessa on turvapaikanhakijoita, jotka eivät sopeudu oloihin syystä tai toisesta. Kahta heistä epäillään nyt taposta.

– Nämä (Kajaanin taposta) epäillyt miehet siirrettiin toisesta vastaanottokeskuksesta tänne noin viikko sitten, koska he aiheuttivat ongelmia. Tämä on normaali toimintatapa, että ihmisiä siirretään paikasta toiseen. Tämä on oikeastaan ainut järeämpi keino, mikä meillä on käytössä.

– Jokaisessa vastaanottokeskuksessa on hakijoita, jotka eivät sopeudu ja varmaan jokaiseen keskukseen on jouduttu ottamaan vastaan sopeutumattomia henkilöitä, toteaa Haaranen.

Ihmisiä siirretään paikasta toiseen

Haarasen mukaan suurin osa siirretyistä hakijoista tajuaa tilanteen ja rauhoittuu siirron jälkeen. Näin he saavat tavallaan uuden alun.

– Nyt tarvittaisiin paikka, johon nämä sopeutumattomat henkilöt voidaan sijoittaa, koska he eivät sopeudu tavalliseen vastaanottokeskukseen tai he tarvitsevat esimerkiksi kriisiapua tai vieroitushoitoa.

– Meiltä puuttuu Suomessa paikka, joka on rauhallinen ja siellä olevillä työntekijöillä on riittävät toimivaltuudet. Uudessa keskuksessa olisi hyvällä on myös runsaasti henkilökuntaa, psykiatrista osaamista ja vartiointia. Tätä varten tarvitaan varmaan kuitenkin lainsäädännön muutoksia, pohtii Haaranen.

Haarasen mukaan turvapaikkahakuprosessien pitkittyessä ja kielteisten päätösten määrän lisääntyessä asialla alkaa olla jo kiire.

– Vaarana on, että tilanteet tulevat entisestään kiristymään ja lisääntymään vastaanottokeskuksissa, painottaa Haaranen.

Kriisiapua ei tarjolla

Haarasen mukaan ongelmia ja levottomuutta aiheuttavilla hakijoilla voi olla traumoja, päihteiden- tai lääkkeiden väärinkäyttöä tai he eivät vain jostain syystä sopeudu elämään vastaanottokeskukseen.

- Tutkimusten mukaan joka kolmannella hakijoilla on traumoja, mutta esimerkiksi täällä Otamäessa hakijana olevat kidutettut eivät saa tarvitsemaansa psykiatrista kuntoutusta oikeastaan mistään. Helsingissäkin kidutettujen keskuksessa on ruuhkaa.

- Kidutettujen ja traumatisoituneiden ihmisten kuntoutus on asia, joka valtion kuuluisi maksaa ja järjestää eikä Raha-automaattiyhdistyksen, toteaa Haaranen.

Haarasen mukaan vastaanottokeskuksissa häiriöitä aiheuttavat hakijat vievät jopa työntekijöiden uskottavuutta, koska työntekijöiden keinot ja valtuudet puuttua häiriköihin ovat pienet.

- Jos ainut seuraamus on, että heitä siirretään keskuksesta toiseen, niin se ei ratkaise ongelmaa vaan asiat voivat kärjistyä ja pahentua entisestään, huokaisee Haaranen.

_________________________

Iltalehti: Otanmäessä surmatun tuntenut Simo: Hän ei rähissyt ikinä

- Hän oli rauhallisin mies, joka melkein koko kylässä on, Simo Lappalainen kuvailee Otanmäessä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä surmansa saanutta miestä Iltalehdelle.

Lappalaisen kaverin surmaajiksi epäillään kahta Otanmäen vastaanottokeskuksessa asunutta irakilaismiestä. Poliisi esittää miehiä vangittavaksi.

Oulun poliisilaitoksen rikosylikomisario Jarkko Maksniemi kertoo, että poliisilla alkaa olla jonkinlainen käsitys vuonna 1964 syntyneen otanmäkeläisen miehen surmaan johtaneista tapahtumista.

Poliisilla on useita todistajia, joista osaa on ehditty jo kuulla.

- En kommentoi, kuka on nähnyt mitä. Todistajia on useita, Maksniemi sanoo.

Ulos ravintolasta

Lappalainen epäilee, että tapahtumat saivat alkunsa ravintola Kuksasta, jossa sekä uhri että irakilaismiehet viettivät Lappalaisen mukaan iltaa lauantaina.

Lappalainen lähti Kuksasta pois jo aikaisemmin, mutta hän kertoo kuulleensa kaveriltaan, että ravintolan terassilta oli kuulunut puolen yön jälkeen "hirveää älämölöä".

- Jotain hämminkiä siellä oli ollut. En tiedä, oliko turvapaikanhakijoilla kinaa keskenään vai suomalaisten kanssa.

Lappalainen ei usko, että hänen kaverinsa olisi aloittanut rähisemistä, "kun se ei rähise ikinä". Lappalaisen avovaimo Sari Lahdelma kertoi Helsingin Sanomille nähneensä, kun turvapaikanhakijat ajettiin Kuksasta pois.

- Ilmeisesti toisella oli paperit ja toisella ei ollut. Rahaakaan ei ollut. Myöhemmin he kyllä palasivat, Lahdelma kertoi HS:lle.

Kortit levällään

Lappalaisen kaveri löytyi kuolleena Vuorimiehentien varrelta muutaman kymmenen metrin päästä Keisarinkievari-huoltoasemalta sunnuntaiaamuna.

Iltalehden tietojen mukaan uhrin vierestä löytyi lompakko, jossa olleet kortit oli levitetty ympäriinsä.

Parinkymmenen metrin päässä Keisarinkievarista on pankkiautomaatti.

- Hän (uhri) ei asunut siellä suunnalla, vaan lähellä Kuksaa kerrostalossa. Ovatko he pakottaneet hänet pikapankille vai onko hän lähtenyt yksinään? Kukapa sen tietää, Lappalainen miettii.

Irakilaismiehiä epäillään toisestakin ryöstöstä. Vuonna 1975 syntyneeltä otanmäkeläismieheltä vietiin kännykkä väkivaltaa käyttäen sunnuntain vastaisena yönä Uunimiehentiellä. Uunimiehentie on Vuorimiehentien poikkikatu.
_________________________


Iltalehti: "Tuttu kaveri meni, ja se saa kiehumaan

Hiljaa lepattavat kynttilät ja yksinäinen ruusu kertovat kaipauksesta. Yksi kylänmies on poissa.

- Olen vihainen, helvetin vihainen, sanoo kylänmies lippalakissaan. Tuttu kaveri meni, ja se saa kiehumaan. Surmansa saaneen tunsivat kaikki.

- Hän oli kaikkien kaveri, ja sen sanon, että ei ollut tappelumiehiä.

Paikallisessa pubin ovesta tulee ja menee väkeä. Juttu kulkee, mutta hiljaisella nuotilla. Puhutaan kaikkea ja spekuloidaan.

- Paljon olisi sanottavaa, mutta kun nykyään ei saa sanoakaan. Heti on vaikeuksissa. Mutta kun tuo (vastaanotto)keskus tuohon tuli, minä sanoin vaimolle, että jotain tulee vielä tapahtumaan, sanoo samainen lippalakkimies.

Vanha kaivoskylä, nykyinen vaunutehtaastaan tunnettu, 600 asukkaan taajama on sekoitus teollisuuden työläisiä, halpojen vuokrien perässä tulleita työttömiä ja maahanmuuttajia, jotka edustavat viidennestä koko väestöstä.

- Mietipä sitä, jos tämä olisi Helsingissä. Niitä olisi 200 000! kuuluu baaritiskiltä.

- Täällä on ollut kaikenlaisia maahanmuuttajia ja pakolaisia koko tämän vuosituhannen ajan. Eikä täällä ole ollut ongelmia. Nytkin täällä on sata, ja sitten kaksi pilaa kaiken, sanoo vähän sivummalla istuva Laura.

Hän selvästikin pelkää, että joku paikallinen saattaa tästä teosta provosoitua.

- Tiedän, että täällä on ihmisiä, jotka ovat olleet maahanmuuttajia vastaan koko ajan. Ja tiedän, että joukossa on muutamia äkkipikaisia. Jotain saattaa vielä tapahtua.

Laura ei lähde tuomitsemaan maahanmuuttajia.

- Ei, en aio mennä mielenilmaukseen, joka järjestään torstaina.

"Kajaanilaisten turvallisuus ensin" -mielenosoitus on määrä pitää torstaina Otanmäen vastaanottokeskuksella, jota poliisit vartioivat nyt koko ajan. Perjantaiksi on kokoontumisesta ilmoittanut Support Soldier of Odin Kajaani.

Otanmäessä vallitsee pelon ilmapiiri. Toiset sanovat, etteivät uskalla enää illalla liikkua ulkona, eivätkä etenkään yksin. Polisiisit vartoivat vastaanottokeskusta ja kiertävät kyläraittia yötä päivää.

- Ihan sen takia, että ihmisillä olisi turvallisempi olo, sanoo toinen konstaapeleista.

- Ja sen takia, ettei kenellekään tule mieleen hyökätä kostoretkelle vastaanottokeskukseen.