maanantai 12. syyskuuta 2016

Helsingin Sanomat: Ulkomaalaistaustaisen naisen väitetty pahoinpitely Itäkeskuksessa: Poliisi ei epäile rikosta

Helsingin Sanomat: Ulkomaalaistaustaisen naisen väitetty pahoinpitely Itäkeskuksessa: Poliisi ei epäile rikosta 12.9.2016
Iltalehti: Poliisi ei epäile rikosta musliminaisen väitetyssä pahoinpitelyssä Helsingin Itäkeskuksessa

POLIISI ei ole löytänyt todisteita siitä, että raskaana oleva ulkomaalaistaustainen nainen olisi joutunut joukkopahoinpitelyn uhriksi Helsingin Itäkeskuksessa sunnuntaina iltapäivällä.

Julkisuudessa liikkuneiden, asianomistajan kertomaan pohjautuneiden tietojen mukaan pahoinpitelyyn olisi osallistunut Tallinnanaukiolla useita maahanmuuttovastaisen Suomi ensin -mielenosoituksen osallistujia. Poliisi alkoi tutkia tapausta sunnuntaina.

TAPAUKSEN tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Seppälä kertoi maanantaina HS:lle, että asiasta on tehty rikosilmoitus, mutta asianomistajalla itsellään ei ole mitään vaatimuksia asian suhteen.

”Nainen ei ole esittänyt poliisille mitään rangaistusvaatimusta. Tai jos on esittänyt, niin hän on peruuttanut ne”, Seppälä kertoo.

HS tavoitti naisen sunnuntaina. Hän kertoi tuolloin, että noin kymmenen Suomi ensin -mielenosoittajaa oli lyönyt häntä, tallonut hänen varpailleen sekä repinyt hänen kasvot peittävää niqab-vaatettaan.

”Tämänhetkisten tietojen mukaan tällainen teonkuvaus ei näyttäisi pitävän paikkansa”, Seppälä sanoo.

Nainen on Seppälän mukaan kertonut poliisille, että hän ei saanut mitään vammoja tilanteessa.

POLIISIN TIETOJEN mukaan naista kyllä esteltiin menemästä rahanvaihto-, rahanlähetys- ja soittopalveluliikkeeseen, mutta videotallenteista tai muista lähteistä ei ole löytynyt vahvistusta sille, että samassa yhteydessä olisi käytetty väkivaltaa.

”Näyttäisi, että siellä on seisty jalkakäytävällä enemmän tai vähemmän passiivisesti. Ikään kuin vaikeutettu ihmisten kulkua.”

Poliisi ei ole toistaiseksi aloittanut varsinaista esitutkintaa tapauksesta. Käynnissä on kuitenkin Seppälän mukaan yhä selvityksiä, joissa varmistetaan, mitä Itäkeskuksessa todella tapahtui sunnuntaina.

Tapahtumankulkua selvitetään Seppälän mukaan muun muassa uusia videotallenteita katsomalla.

Tämänhetkisten tietojen valossa poliisi ei epäile, että Tallinnanaukiolla olisi tapahtunut rikosta.

_________________________________


Iltalehti: Poliisi ei epäile rikosta musliminaisen väitetyssä pahoinpitelyssä Helsingin Itäkeskuksessa

Poliisi ei ole löytänyt todisteita, jonka perusteella olisi syytä aloittaa esitutkintaa Helsingin Itäkeskuksessa väitetystä pahoinpitelystä.

Julkisuudessa kerrottiin sunnuntaina Helsingin Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla tapahtuneesta epäillystä joukkopahoinpitelystä, jossa raskaana olevaa ulkomaalaistaustaista naista olisi "tönitty ja revitty". Nainen yritti mennä aukiolla sijaitsevaan liikkeeseen. Samaan aikaan paikalla oli käynnissä maahanmuuttovastainen "Suomi ensin" -mielenosoitus.

Naisen mukaan pahoinpitelijöitä oli kymmenkunta. Poliisit tulivat paikalle muutaman minuutin päästä ja päästivät naisen kauppaan sisälle. Myös Iltalehti kertoi tapahtuneesta.

- Poliisille nainen kertoi, että häntä on tönitty, läpsitty ja hänen huiviaan on revitty, tutkinnanjohtaja Pekka Seppälä Helsingin poliisista sanoo.

Julkisuudessa puhuttiin myös pahoinpitelystä, joka olisi tapahtunut Itäkeskuksen metroaseman lippuhallissa. Poliisista oikaistaan, että väitetystä rikoksesta on tehty rikosilmoitus, jonka tapahtumapaikkana on nimenomaan Tallinnanaukio.

Helsingin poliisi on tutkinut asiaa ja todennut, ettei kuvatun kaltaista tapahtumaa ole käynyt.

- Tässä vaiheessa ainakin voidaan todeta, että väitetyt teon kuvaukset eivät pidä paikkaansa, toteaa Seppälä.

Poliisin mukaan tilanteessa on ollut jonkinasteista mahdollista kulkemisen estämistä sekä tönimistä.

Video

Internetissä on levinnyt tapahtuneesta video, jossa nainen pyrkii kulkemaan kohti liikettä. Videolla tönimistä tapahtuu puolin ja toisin.

- Olemme puhuttaneet kahta asianosaista ja sen lisäksi meillä on tapahtumista videotallenne, Seppälä sanoo.

Poliisin mukaan rikosilmoituksessa väitteitä on kaksi: Nainen olisi joutunut pahoinpidellyksi Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla mennessään liikkeeseen. Lisäksi häntä olisi pahoinpidelty, kun hän tuli liikkeestä ulos. Tämä kertomus on silminnäkijöiden kertomaa.

- Ensimmäinen väite ei pidä paikkaansa. Videotallenne sekä todistajien lausunnot osoittavat tämän. Toista osaa väitetystä asiasta selvitetään.

Ei vaatimuksia

Tapahtumista on tehty rikosilmoitus mutta asianomistajalla ei ole vaatimuksia tapahtumaan liittyen.

- Lopputulos on se, että nainen on vetänyt kaikki vaatimukset pois, eikä hänellä ole tilanteesta aiheutunut vammoja, joiden taustalla olisi tahallinen rikos, Seppälä kertoo.

Esitutkintaa ei ole toistaiseksi aloitettu. Poliisi jatkaa asian selvittämistä ja kuulee vielä paikalla olleita todistajia sekä katsoo videotallenteita.