Kristiina Kouros: Ihmisoikeudet: lakia ja moraalia

Kristiina Kouros: Ihmisoikeudet: lakia ja moraalia 19.5.2011

Tuoreen kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen puheet ”neekeri-ukoista” ja minaareetista kantautuvan rukouskutsun imitointi, Suomen kansallis-sosialistisen puolueen perustaminen, Osama bin Ladenin tappaminen, Jokelan kouluampujan ihmisviha… kaikki nämä tapahtuvat liittyvät ilmiselvästi ihmisoikeuksiin, mutta miten?

Ihmisoikeuksia lähestytään perinteisesti oikeudellisesta tai poliittisesta tulokulmasta. Valtioiden väliset ihmisoikeuksia suojaavat sopimukset ja niiden valvontamekanismit ovat osa kansainvälistä oikeutta. Kansainvälinen oikeus puolestaan syntyy vahvasti poliittisissa prosesseissa. Ihmisoikeudet ”valuvat” kansalliseen oikeuteen enemmän tai vähemmän tarkkarajaisena lainsäädäntönä. Nämä tulokulmat ihmisoikeuksiin ovat tuttuja. Ne mielletään usein ”todellisiksi” ja ”oikeiksi”. Niihin voi tutkijankammiossa turvallista tuudittautua, mutta elävä elämä ei rajaudu juristien, edes parhaiden sellaisten, aivoitusten mukaan.

Käytännön ihmisoikeustyössä törmää jatkuvasti erilaisiin käsityksiin siitä, mitä ihmisoikeudet tarkoittavat. Kutsun tätä hieman kömpelösti sosiologiseksi tulokulmaksi ihmisoikeuksiin ja tarkoitan ennen kaikkea niitä moninaisia merkityksiä, joita ihmisoikeuksille sosiaalisessa vuorovaikutuksessa erilaisissa yhteisöissä syntyy.

Nämä merkitykset saattavat olla paljon oikeudellista merkitystä kapeampia tai laveampia, ne voivat olla progressiivisia, säilyttäviä tai peräti regressiivisiä. Ne ovat otsikoita sanomalehdissä, mainoslauseita (”kaikilla on oikeus kiinteistövälittäjään”), ne ovat perusteltuja vaatimuksia status quon muuttamiselle (vaatimukset naisten tasa-arvosta) tai kaipuuta vaikkapa tiettyyn uskonnolliseen oppiin perustuvaan käsitykseen ihmisarvosta (”ihmisarvoa alentavien homoseksuaalisten tekojen tuomitseminen). Sosiologiset merkitykset eivät välttämättä lainkaan vastaa ihmisoikeuksien kansainvälisiä normeja. Ne saattavat siis ihmisoikeusasiantuntijoiden mielestä osua oikeaan tai mennä täysin metsään. Yhtä kaikki, ne ovat osa todellisuutta.

Henkilökohtaisena, mutta aivan välttämättömänä tulokulmana ihmisoikeuksiin pidän moraalista lähestymistapaa. Kun ihmisoikeuksien ytimessä on ajatus kaikkien ihmisten vapaudesta ja tasavertaisuudesta mitä heidän arvoonsa ja oikeuksiinsa tulee, on mahdotonta ohittaa kysymyksiä oikeasta ja väärästä, hyvästä elämästä sekä arvoista. Tästä kaikesta ei saada muotoiltua kansainvälisen oikeuden pykäliä eikä artikloita, joiden tarvittaessa voitaisiin vedota tai joiden taakse pelkuruuden hetkellä piiloutua.

Sosiologisella ja moraalisella tulokulmalla on merkitystä, kun pohditaan, kenen vastuulla ihmisoikeudet ovat. Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen johdantotekstin mukaan julistus on annettu, jotta ”kukin yksilö ja kukin yhteiskuntaelin pyrkisi” sen toteutumista edistämään. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset velvoittavat valtioita, mutta ihmisen vapauden ja yhtäläisen ihmisarvon toteutumisen tavoite velvoittaa jokaista.

Kirjoituksen alun listassa asioista, joilla on tekemistä ihmisoikeuksien kanssa, on useampi teko, jonka on katsottu olevan oikeudellisesti sallittu. Osama bin Ladenin sai kansainvälisen oikeuden näkökulmasta ilmeisesti tappaa (ainakin olettaen, että hänelle oli annettu mahdollisuus antautua), Teuvo Hakkarainen sai sanoa mitä sanoi Suomen lain puitteissa, vaikka se oikeudellisesti arvioiden ”sisälsi vihapuheen piirteitä”. Suomen kansallissosialistisen puolueen rekisteröinnille ei ulkoasiainministeriö nähnyt Suomen kansainvälisistä velvoitteista johtuvia esteitä, eikä edes Jokelan kouluampumiseen syyllistyneen nuoren miehen misantropiaa voida ideologiana suitsia (rikolliset teot tietenkin, mutta se ei taasen näissä tapauksissa tuo oikeutta uhreille tai heidän omaisilleen).

Oikeudellisten seuraamusten ulkopuolelle jäävät ihmisoikeusloukkaukset on torjuttava muilla keinoin. Inhimillisen toiminnan ja käyttäytymisen seurauksia voi arvioida muillakin kuin oikeudellisilla mittareilla. Itse kullakin voi – ja ihmisoikeusjulistuksen hengessä kai voisi edellyttää – olla näihin asioihin ihmisoikeuksiin perustuva moraalinen kanta. Sitä voi hakea vaikkapa sellaisilla kysymyksillä kuten: ”Miltä Hakkaraisen puhe kuulostaa heidän korvissaan, keistä hän puhuu ja mitä puheista seuraa? Onko hän puheillaan vahvistanut vai heikentänyt käsitystä siitä, että jokaisen ihmisen ihmisarvo on yhtä suuri?”