torstai 19. toukokuuta 2011

Uusi Suomi: Halla-aho selvitti bussikuskien hakkaamista: ”Yllätyin itsekin”

Uusi Suomi: Halla-aho selvitti bussikuskien hakkaamista: ”Yllätyin itsekin” 19.5.2011

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho kertoo blogissaan selvittäneensä hieman pääkaupunkiseudun bussinkuljettajiin kohdistunutta väkivaltaa. Keskusteltuaan poliisihallituksen tarkastajan kanssa Halla-aho toteaa yllättyneensä itsekin, että kuljettajiin kohdistuvan väkivallan trendi on viime vuosina ollut pikemminkin laskeva.

- Vuonna 2009 kirjattiin pääkaupunkiseudulla 78 tapausta, jossa linja-autonkuljettaja joutui pahoinpitelyn tai lievän pahoinpitelyn uhriksi. Näistä noin 10 oli ulkomaalaistaustaisia. Yhdessä (1) tapauksessa voitiin todeta rasistinen motiivi. Vuonna 2010 hyökkäyksiä oli noin 50, uhreista jälleen noin 10 ulkomaalaistaustaisia, ja rasistisia tekoja yksi kappale.

Halla-ahon tietojen mukaan tämän vuoden toukokuuhun mennessä bussikuskeihin kohdistuneita väkivaltarikoksia on kirjattu 18, joista yhdessäkään ei ole ilmennyt rasistista motiivia.

- Bussikuskeihin kohdistuu melko paljon väkivaltarikoksia, mutta muutaman viime vuoden trendi on pikemminkin laskeva kuin nouseva. Tämä tuli itsellenikin yllätyksenä, Halla-aho kirjoittaa.

Uusi Suomi ei saanut poliisilta vahvistusta Halla-ahon esittämiin rikostilastoihin.