lauantai 30. toukokuuta 2015

Yle: Uusi puhemies Lohela: Paljon olisi tehtävissä joissakin muslimivaltioissa

Yle: Uusi puhemies Lohela: Paljon olisi tehtävissä joissakin muslimivaltioissa 30.5.2015
Ilta-Sanomat: Puhemies Lohela vanhoista islam-kirjoituksistaan: ”Minua ei kaduta”

Perussuomalainen Maria Lohela ei halua ottaa vanhoihin kirjoituksiinsa kantaa puhemiehen roolissa, mutta kertoi kuitenkin mielipiteensä tasa-arvokysymyksistä ja maahanmuuttajataustaisista kansanedustajista Ylen aamu-tv:ssä.

Eduskunnan uusi puhemies Maria Lohela (ps.) kommentoi Ylen aamu-tv:ssä lyhyesti nykyisiä näkemyksiään islaminuskosta.

– Jos me katsomme muualle maailmaan – vaikkapa joihinkin islaminuskoisiin maihin – emme voi sanoa, että siellä olisi kehitytty ja edistytty sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyvissä asioissa samalla tavalla kuin meillä. Paljon on niissä maissa tehtävissä, että kaikki ihmiset voisivat sielläkin vapaasti sanoa, mitä mieltä ovat, ja osallistua yhteiskuntaan ja demokratiaan, Lohela sanoi.

Puhemies Lohelan (ps.) vanhat blogikirjoitukset veivät huomion eduskunnan puhemiehistön tiedotustilaisuudessa eilen perjantaina. Lohelalta kysyttiin moneen otteeseen hänen vanhoista maahanmuuttokriittisistä blogikirjoituksistaan, joissa hän on kritisoinut erityisesti muslimien maahanmuuttoa länsimaihin.

– Nyt puhemiehen roolissa en halua ottaa kantaa tällaisiin kysymyksiin. Tarkoitukseni on nyt edustaa Suomea ja eduskuntaa, tasapuolisesti kaikki puolueita ajatellen, Lohela kertasi aamu-tv:ssä.

Lohela myös onnitteli kahta maahanmuuttotaustaista kansanedustajaa, jotka historiallisesti nousivat eduskuntaan huhtikuun eduskuntavaaleissa.

– On iso juttu laittaa itsensä peliin vaaleissa. Olen onnellinen, että he ovat onnistuneet sellaisessa, mitä moni muukin tavoittelee ja mihin pyrkii.

Eduskunnan puhemies on valtakunnan hierarkiassa toinen heti tasavallan presidentin jälkeen.

_________________________________________

Ilta-Sanomat: Puhemies Lohela vanhoista islam-kirjoituksistaan: ”Minua ei kaduta”

Eduskunnan uuden puhemiehen Maria Lohelan vanhat maahanmuuttovastaiset blogikirjoitukset nostattivat some-myrskyn.

Maria Lohelalla, 36, on ollut dramaattinen viikko – eikä vain poliittisesti.

Perjantaina perussuomalaisten toisen kauden kansanedustaja äänestettiin eduskunnan uudeksi puhemieheksi. Se oli ilon päivä. Lohela oli toki kuullut ehdokkuudestaan perussuomalaisten puheenjohtajalta Timo Soinilta jo aiemmin.

– Kun ehdokkuuteni eduskuntaryhmässä varmistui, jäi varmaan se kuuluisa yksi sydämenlyönti väliin, jos se on mahdollista. Kyllä se oli koskettava hetki. En itkenyt, mutta ei se kaukanakaan ollut.

Muutama päivä aiemmin hänen isoäitinsä oli saanut aivoinfarktin. Tuleva puhemies vietti maanantain ja tiistain Oulussa sairaalassa.

– Viikko alkoi huolestuneissa ja surullisissakin tunnelmissa, mutta vaihtui huojennukseksi, koska mummon tilanne ei ollut niin paha kuin se aluksi vaikutti, Lohela kertoo.

– Sen jälkeen on menty kohti iloa. Valintani puhemieheksi ilahduttaa mummoa äärettömästi.


DRAAMAN aineksia riittää silti. Uuden puhemiehen vanhat blogikirjoitukset on kaivettu esille. Maahanmuuttokriittisistä mielipiteistään tunnettu kansanedustaja on saanut viime päivinä sosiaalisessa mediassa paljon kritiikkiä.

Vuonna 2008 Lohela kirjoitti: ”Minun mielestäni islam on pelottava uskonto. Minä pelkään sitä”.

Samoin hän on julkaissut islamia arvostelevassa blogikirjoituksessaan (”Ovatko muslimit sittenkin vain mörköjä”) kuvan Muumien Mörkö-hahmosta kommentilla: ”Mörkö näyttää tältä – Jos oikein etsimällä etsii, on mahdollista nähdä jonkinlaisia häivähdyksiä erään tietyn kulttuurisuuntauksen ominaispiirteistä”.
Kritiikki ei uutta puhemiestä pelota. Pahempaakin on nähty. Selvisihän hänen 87-vuotias mummonsakin aikoinaan sotavuosista.

– Kun istuin sairaalassa ja pidin mummua kädestä, mietin, mitä vastoinkäymisiä mummo on käynyt läpi. Kyllä minunkin pitää ihan samalla rohkeudella uskaltaa tarttua tällaiseen isoon haasteeseen.


LOHELA pitää ”vähän hassuna”, että hänen blogikirjoituksensa kiinnostavat ihmisiä vasta nyt. Blogi on ollut pystyssä vuodesta 2007. Hän ihmettelee, miksi kukaan ei ole ennen puuttunut teksteihin.

– Minua ei kaduta yksikään kirjoitus. En tiedä, onko ihmisen mahdollista elää elämäänsä niin, että hän muodostaa yhden mielipiteen, ja sitten näkee sen aina samalla tavalla.

– Tällaisissa asioissa on kyse oppimisesta ja tiedon lisääntymisestä. Sen jälkeen pystyy jäsentelemään asioita eri tavalla. Pitäisin aika surullisena sitä, että jos jonain päivänä jonkun asian kirjoittaa, ettei voi koskaan mitään muuta lausua tai olla muuta mieltä.

Lohela on myös ehdottanut vapaata kielivalintaa kouluissa. Perjantaina pitämässään lehdistötilaisuudessa uusi puhemies vastasi aluksi ruotsiksi esitettyyn kysymykseen ruotsiksi, mutta vaihtoi nopeasti suomeksi.

– Lupaan puhua enemmän ruotsia syksyllä, Lohela sanoi ja kertoi opiskelevansa ruotsia kesällä.

Nyt puhemiehenä ei voi ottaa kantaa kuten aiemmin, Lohela myöntää. Ehkä siksi hänen mielipiteensä ruotsin kielen tarpeellisuudestakin on loiventunut.

– Vapaan kielivalinnan suhteen olisi voinut edetä, mutta tämä ei ole puhemiehistön käsissä millään tavalla, ja hallitus tekee sitten sen asian suhteen linjauksia ja päätöksiä, joihin en puutu.


HUMANISTISTEN tieteiden kandidaatti Maria Lohela on kotoisin kaksilapsisesta perheestä Nivalasta Pohjanmaalta. Äiti on erikoissairaanhoitaja, isä on kaivinkoneenkuljettaja.

Eduskunnassa Lohela pitää tärkeänä vanhusten, vammaisten ja sotaveteraanien asioiden ajamista sekä suomalaisen työn ja yrittämisen puolustamista.

– Se on se arvomaailma, mihin minut on kasvatettu. Olen aina kantanut huolta läheisistä ja vienyt naapurin mummon kauppaan. Siksi olen politiikassa. Täällä auttamista tehdään laajemmassa mittakaavassa.

Helmikuussa diplomi-insinöörimiehensä kanssa naimisiin mennyt Lohela on asunut nuorena kolme vuotta ulkomailla. Hän on ollut Yhdysvalloissa Oregonissa vaihto-oppilaana ja pari vuotta töissä Irlannissa.

– Opiskelin tradenomiksi, mutta ajattelin, ettei se ole alani. Siihen aikaan mol.fi-sivuilta löytyi vielä työpaikkojakin. Menin Irlantiin kalatehtaalle kausityöntekijäksi. Se on paras hyppy, minkä olen tehnyt. Se oli huiman opettavainen kokemus. Olin myös kassana ja tarjoilijana ja puhelinpalvelussa.


ELÄMÄ on näyttänyt uudelle puhemiehelle myös varjoisan puolen.

– Kun äitini sairastui 45-vuotiaana aivoninfarktiin, se on ollut kaikkein vaikein asia elämässäni. Hän oli vajaat kolme vuotta kotona sairauslomalla, ja sen jälkeen on voinut olla töissä osa-aikaisesti.

– Totta kai se oli hirveä suru, mutta sen taistelun jälkeen luulen, että perheemme elämä on muuttunut. Tartutaan hetkeen ja tehdään asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Olen aina ollut hyväntuulinen, mutta sen jälkeen olen ollut vielä enemmän. Jokainen päivä on tärkeä.

Kaipuu kotiseudulle on kova, mutta työ pitää etelässä.

– Ehkä ilman pohjalaista tahtoa minun ei olisi ollut helppo päätyä istumaan tähän puhemiehen tuoliin.