sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Uusi Suomi: Raju ryöpytys Maria Lohelalle: ”Kuinka tällainen henkilö soveltuu edustamaan Suomea?”

Uusi Suomi: Raju ryöpytys Maria Lohelalle: ”Kuinka tällainen henkilö soveltuu edustamaan Suomea?” 31.5.2015
Muhis Azizi: Mörköfobiasta eduskunnan puhemieheksi
Maria Lohela: Ovatko muslimit sittenkin vain mörköjä? 10.2.2008

Kohu eduskunnan uuden puhemiehen Maria Lohelan (ps.) takavuosien blogikirjoituksista jatkuu. Nyt Turun kaupunginvaltuutettu ja Turun nuorisolautakunnan puheenjohtaja Muhis Azizi kysyy, onko Lohela sopiva edustamaan Suomea kansainvälisesti.

-Mikäli ajatellaan Lohelan tavoin, että nimenomaan islamtaustaiset maahanmuuttajat eivät sovellu asumaan Suomessa, niin herää kysymys, kuinka tällainen henkilö soveltuu edustamaan Suomea kansainvälisesti esimerkiksi niissä maissa, joissa valtauskonto on islam, tai edes maallistunut islam? Miten se voi vaikuttaa maailmalla suhtautumiseen Suomeen? Minä itse uskon demokratiaan, mutta syvästi ajattelen, onko tällaisen arvomaailman omaava eduskunnan puhemies sopiva edustaja muun muassa maamme arvovallan ja kauppasuhteiden edistämisen kannalta, Azizi kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.

Hän viittaa erityisesti Lohelan vuonna 2008 julkaistuun blogikirjoitukseen, jonka otsikko oli ”Ovatko muslimit sittenkin vain mörköjä?”. Lohela oli blogissaan huolissaan islamtaustaisten maahanmuuttajien asumisesta Suomessa.

-Monissa Suomen yhteistyömaissa on hallituksissa jopa hallitsijana islamin uskoinen henkilö. On varmaa, että Lohelan islamvastainen blogikirjoitus hyvin suurella todennäköisyydellä tulee leviämään maailmalle kulovalkean tavoin, Azizi sanoo.

Lohela sanoi Uuden Suomen haastattelussa perjantaina, että hänellä ei ole mitään lisättävää teksteihinsä, mutta kaikkia samoja asioita hän ei enää julkaisisi.

–Ei elämää voi sillä tavalla elää, että kun vuodet vierii ja tulee erilaisia tehtäviä ja vastuita niin sitten ruvetaan elämäänsä kirjoittamaan myös menneisyyden osalta uusiksi. Ihminenhän kehittyy ja jalostuu ja oppii, että jos se jostain aiheesta, oli se ihan mikä tahansa, se todennäköisesti kirjoittaisi siitä sen tiedon ja kokemuksen perusteella, mikä sillä tällä hetkellä on, eikä välttämättä kirjaimellisesti samoin kuin olisi tehnyt aikaisemmin, Lohela sanoi Uudelle Suomelle.

Kansanedustajista sekä SDP:n Nasima Razmyar että vihreiden Ozan Yanar kertoivat perjantaina Uudelle Suomelle, että Lohelan uusi tehtävä puhemiehenä on pettymys.

-Kaipaisin häneltä jotain kannanottoa, ulostuloa, jossa hän vaikka sanoutuisi näistä irti tai pyytäisi anteeksi, Razmyar sanoi.

Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini puolusti Lohelaa lauantaina blogissaan. Soinin mukaan eduskunta on valintansa tehnyt ja sitä pitää kunnioittaa niin kuin mitä tahansa vaalin tulosta.

-Puhemies Maria Lohela on aloittanut hienosti. On ajalle hyvin tyypillistä, että kun perussuomalaisten edustaja tulee valituksi, ryhdytään kuurnimaan jotakin vanhoja tekstejä. Pukinsorkka paistaa, hän kirjoitti.

__________________________________________

Muhis Azizi: Mörköfobiasta eduskunnan puhemieheksi

Minua, kuten varmasti montaa muutakin politiikkaa seuraavaa on hämmentänyt mediassa esiin noussut Perussuomalaisten Maria Lohelan blogikirjoitus "Ovatko muslimit sittenkin vain mörköjä?". Blogikirjoituksessa Lohela on erittäin huolissaan islamtaustaisten maahanmuuttajien asumisesta Suomessa. Islamtaustaisten humanitäärinen maahanmuutto on hänen mukaansa jo nyt ja tulevaisuudessakin sellainen asia, joka on suurimpia tätä maata koettelevia haasteita, ellei jopa ongelma. Perusteluksi Lohela mainitsee islamuskoisten "ahdasmieliset näkemykset elämästä"sekä aikamoisen kirjon erilaisia uhkakuvia ja pelkoja muslimien lisääntymisestä ja sen seuraamuksista. Pitänee vielä mainita, että kyseinen henkilö valittiin hiljattain eduskunnan puhemieheksi.

Mikäli ajatellaan Lohelan tavoin, että nimenomaan islamtaustaiset maahanmuuttajat eivät sovellu asumaan Suomessa, niin herää kysymys, kuinka tällainen henkilö soveltuu edustamaan Suomea kansainvälisesti esimerkiksi niissä maissa, joissa valtauskonto on islam, tai edes maallistunut islam? Miten se voi vaikuttaa maailmalla suhtautumisesta Suomeen? Minä itse uskon demokratiaan, mutta syvästi ajattelen, onko tällaisen arvomaailman omaava eduskunnan puhemies sopiva edustaja mm. maamme arvovallan ja kauppasuhteiden edistämisen kannalta. Monissa Suomen yhteistyömaissa on hallituksissa jopa hallitsijana islamin uskoinen henkilö. On varmaa, että Lohelan islamvastainen blogikirjoitus hyvin suurella todennäköisyydellä tulee leviämään maailmalle kulovalkean tavoin.

On pöyristyttävää havaita, kuinka rajoittunut maailmankatsomus voi Valtiomme edustajalla olla. Lähes joka välistä kuulee mainittavan, kuinka kyseisellä henkilöllä on oikeus ilmaista mielipiteensä ja vedotaan sananvapauslakiin, mikä toki sallittakoon senkin uhalla, että joku saattaa siitä loukkaantua. Onko se sitten sivistynyt tapa ilmaista jokin asia, joka Lohelan mielestä maassamme kaipaa muutosta, ehkä ei. Ja toki minulla kuten muillakin on valinnan vapaus päättää luenko toisten mielipidekirjoituksia vaiko en. Mutta jos kyseessä on henkilö, joka edustaa maata jossa asun ja jonka lakia seuraan, odotan vähintään, että tämä henkilö kunnioittaa muitakin lakisäädöksiä jotka kuuluvat jokaisen täällä asuvan ihmisen perusoikeuksiin olla yhdenvertaisia. Edustaja, joka edustaa maata, jonka lakiin on kirjoitu vapaudesta harjoittaa omaa uskontoaan, mikä se lienee sitten onkin. Ja vähintään jos henkilö itse peräänkuuluttaa sivistyneisyyden perään, olisi kaikkien kannalta hyödyllisintä aloittaa omalla esimerkillään ja paneutua asiaan sivistyneesti.

En voi myöskään olla huomioimatta sitä, että samantyylinen ja samaa aihetta koskeva blogikirjoittelu vaikuttaa olevan yhdellä jos toisellakin eduskuntaan päässeellä blogiarkistossaan, ja toinen yhdistävä tekijä on ollut perussuomalaisuus. Mutta mainittakoon kuitenkin, että ystäväpiiriini kuuluu moni "perussuomalainen", joten voi todeta että ahdasmielinen arvomaailma ei välttämättä ole puoluesidonnainen seikka.

Maria Lohelan blogikirjoituksen luettuani aloin kyllä vakavasti pohtimaan, että miten näillä eväillä nyt lähdetään integroittamaan maahanmuuttajia Suomeen, kun eduskunnan puhemieheksi valittu henkilö kantaa tällaisia aatteita. Eteenkin kun Lohela väittää pyrkivänsä aikaansaamaan Suomesta tasa-arvoisen ja sivistyneen maan? Tällaisella maahanmuuttajaryhmien "salkuttamisella" ei taaskaan päästä kuin ojasta allikkoon, ja se on erittäin huolestuttavaa. Ja jos asiaa lähdetään ajattelemaan vielä laaja-alaisemmin, niin maailman globalisoituminen on asia joka on todellisuutta, tahdoimme sitä tai emme. Sen vuoksi jokaisen meistä tulisi pyrkiä rakentamaan siltoja, eikä hajoittamaan niitä ja kansamme edustajien tulisi olla niitä, jotka toimivat tässä asiassa esimerkkeinä.


Muhis Azizi,
Turun kaupunginvaltuutettu (kok.),
Turun nuorisolautakunnan puheenjohtaja

__________________________________________

Maria Lohela: Ovatko muslimit sittenkin vain mörköjä?

Olen blogini lyhyen olemassa olon aikana saanut iskuja vasten kasvoja muutamalta ahkeralta kansalaiselta, jotka löytävät minusta ja kirjoituksistani runsaasti huonoja puolia, jotka näyttäytyvät lukijalle esimerkiksi yksipuolisena aihevalikoimana sekä älyllisesti rajoittuneina näkökulmina.

Ensimmäinen syy miksi kirjoitan siten kuin kirjoitan on itsestäänselvyys: tämä on minun ikoma blogini, joten voin kirjoittaa siihen vaikka märistä lapasista, jos haluan. Jos et halua lukea märistä lapasista tai muista tähän asti suosimistani aiheista, älä tee niin. Jos näkökulmani ja aiheeni tuntuvat yksipuolisilta, pitkästyttäviltä ja samaa mantraa säälittävästä sudenkuopastaan toistavilta, älä lue blogiani. Minäkään en lue muuta kuin pakon edessä mitään sellaista, joka on tylsää ja ykstoikkoista. Pakon edessä olen ollut käytännössä vain silloin, kun on ollut pakko päästä läpi joku äärimmäisen tylsää aihetta käsittelevä koe tai tentti.

Toiseksi, kirjoitan blogiini sellaisista asioista, jotka kiinnostavat minua ja joihin olen perehtynyt enemmän tai vähemmän. Paljon parjattua populismia olisi mielestäni ennen kaikkea se, jos alkaisin tarinoida henkilökohtaiseen EVVK-kategoriaani kuuluvista asioista, joista en tiedä tai tajua mitään, vain miellyttääkseni niitä, joiden sydäntä lähellä kyseiset asiat ovat. En minä rupea esittämään jotain sellaista mitä en ole.

Maahanmuutto tai maahanmuuttajat eivät suinkaan ole ainoita aiheita, jotka kiinnostavat minua. Olen pyrkinyt tuomaan tämän kannan esille. Humanitäärinen maahanmuutto ja erityisesti islaminuskoisten humanitäärinen maahanmuutto ovat kuitenkin mielestäni suurimpia tätä yhteiskuntaa tulevaisuudessa (ja jo nyt) koettelevia haasteita, ellen sanoisi ongelmia, minkä takia kirjoitan eniten maahanmuutosta painottaen islaminuskoisten maahanmuuttoa. Islaminuskoisilla, toisin kuin monien muiden uskontojen edustajilla, on verrattain hyvin ahdasmieliset näkemykset elämästä ja siitä mitä elämässä saa ja pitää tehdä. Heidän uskontonsa ohjaa elämää enemmän kuin mikään tutkittu ja tieteellisesti todistettu fakta. Kukin muslimi varmasti noudattaa uskontonsa määräyksiä miten parhaaksi näkee, mutta väittäisin heidän yleisesti ottaen olevan uskossaan säntillisempiä ja ehdottomampia kuin kukaan valistusatteen myötä sivistyneiden kulttuurien nykypäivän edustaja.

Minun mielestäni muslimit voivat lukea ohjeitaan juuri siitä kirjasta mistä parhaaksi näkevät, rukoilla matoillaan vaikka 50 kertaa päivässä ja noudattaa Sharia-lakiaan kaikkia sen äärimmäisyyksiä myöten, mutta heidän tulee tehdä se omissa islaminuskoisissa maissaan, joissa eletään kyseisen uskonnon ja sen luoman kulttuurin mukaan. Mikä minä olen tuomitsemaan mitä muslimit tekevät vaikkapa Pakistanissa tai Egyptissä, koska he itse ovat yhteiskuntansa ja elämäntyylinsä sinne muovanneet. Heillä on demokraattisesti ajatellen täysi oikeus toimia omissa maissaan juuri siten kuin parhaaksi näkevät, mistä samasta syystä mielestäni eurooppalaisilla on täysin yhtäläinen oikeus kristilliseen arvomaailmaan, tapakulttuuriin ja maallisiin lakeihin. Islamilaiset paheksuvat eurooppalaisen vapaamielisen elämäntavan syntejä, jolloin he samalla paheksuvat eurooppalaisia ihmisiä. Minä paheksun heidän tapaansa käyttää järkyttävää väkivaltaa rangaistuksina, naisten alistettua asemaa islamilaisessa maailmassa ja uskonnon puitteissa toteutettavaa eläinten julmaa kohtelua. Koska muslimeiden mielestä eurooppalaisten elämäntyyli on väärä ja paha, miksi he tulevat tänne? Miksi he eivät jää elämään uskontonsa mukaista elämää omiin maihinsa? Vai onko islaminuskon tarkoitus ja kaikkien muslimien yhteinen tavoite kenties alistaa koko maailma saman aatteen alle eikä se onnistu muuten kuin levittäytymälle kaikkialle maailman kolkkiin?

Islaminusko on ongelma eurooppalaisen demokratian ja esimerkiksi sukupuolten välisen tasa-arvon kannalta, koska sillä on niin monia rajoitteita. Rajoitteidensa takia islaminuskoiset esittävät erinäisiä vaatimuksia, joiden puitteissa he saavat erityiskohtelua ja erityisjärjestelyitä osakseen terveydenhuollossa, päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla − kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Kaikki erityisjärjestelyt ja poikkeukset maksavat rahaa ja asettavat yhteiskunnan ihmiset epätasa-arvoiseen asemaan. Kun keskiverto suomalainen matkustaa ulkomaille lomalle tai vaikkapa pidemmälle työkomennukselle, hän sivistää itseään tai häntä sivistetään työnantajan puolesta kohdemaan kulttuurin erityispiirteistä, joihin tulee suhtautua kunnioituksella ongelmien välttämiseksi. Jos minä matkustaisin Saudi-Arabiaan, muistaisin verhota itseni vähintäänkin kolmeen mustaan säkkiin, aurinkolaseihin ja mustiin nokialaisiin, jotta välttyisin saamasta raippaa tai menettämästä päätäni. Miksi tänne tulevat muslimit eivät kykene samanlaiseen kunnioitukseen heidät vastaanottavaa maata kohtaan? Miksi he eivät, näin yleistäen unohtamatta siltikään täysin maallistuneita ja liberaaleja yksilöjä, voi kunnioittaa meidän elämäntapaamme? Miksi esimerkiksi Britannian tai Suomen pitäisi muslimien takia ottaa käyttöön Sharia-laki, koska molemmilla mailla on jo omat, kaikille yhteiset lait? On mahdollista, että tässä vaiheessa joku nokkela keksii muistuttaa, että meneväthän suomalaiset lomailemaan Kanariansaarille tai Tallinnaan, jossa he ryyppäävät itseltään jalat alta joka ilta, jonka jälkeen tappelevat keskenään ja oksentelevat pitkin poikin. Tämäkö on sitä toisen maan tapakulttuurin kunnioittamista? No ei varmaankaan ole, mutta espanjalaiset ja virolaiset ilmeisesti näkevät suomalaisista kännikaloista saatavat hyödyt suuremmiksi kuin heistä aiheutuvat haitat. Toisin sanoen, suomalaiset jättävät jälkeensä niin paljon rahaa, että heidän aiheuttamansa ylimääräinen työ tai henkinen haitta ovat verrattain pieni paha. Toimiiko sama ajatus Eurooppaan ja Suomeen pyrkivien muslimien kanssa, joista suurin osa on kouluttamatonta ja ammattitaidotonta?

Joissakin blogimerkintöihini jätetyissä kommenteissa minun on vihjailtu lietsovan pelkoa muslimeja tai islaminuskoa kohtaan. Tässä seuraa paljastus: minun mielestäni islam on pelottava uskonto. Minä pelkään sitä. Minä olen eurooppalainen, tasa-arvoisessa Suomessa kasvanut nainen ja minun mielestäni islam vastustaa kaikkea sitä vapautta ja itsenäisyyttä, niitä oikeuksia ja mahdollisuuksia mitä eurooppalaisella ja suomalaisella naisella on. Minun mielestäni minulla on täysi syy pelätä islamia ja erityisesti islaminuskoisten määrän kasvua. Eurooppalaiset naiset ja miehet pystyvät toimimaan tasa-arvoisessa yhteiskunnassa yhdessä, koska molemmat hyötyvät vapaasta ja avoimesta toiminnasta. Miehet, joissa varmasti on vanhoillisesti ajatteleviakin, hyötyvät siitä että naiset työskentelevät yhteiskunnassa heidän rinnallaan ja tulokset näkyvät tehokkaissa, moderneissa ja teknologisesti edistyneissä eurooppalaisissa valtioissa. Ajattelevatko muslimimiehet näin? Tukeeko islam ja siihen perustuva yhteiskuntajärjestelmä tätä samaa ajatusta? Yhteiskunta käyttäytyy jäsentensä tavoin. Jos suuri määrä tai enemmistö yhteiskunnan jäsenistä kannattaa ajatusta, jonka mukaan raiskattu nainen on aiheuttanut yhteisölleen häpeän ja pitää siitä syystä tappaa, näin tullaan toimimaan. Tällainen tapahtumaketju on mahdollinen sitten, kun ajatuksen kannattajia on tarpeeksi. Minä en ehkä elinaikanani joudu kokemaan ja näkemään sen seurauksia, mutta entä sinun tyttäresi? Tai sinun poikasi tai tyttäresi tytär?

Eurooppalaistenkin muslimien parissa tapahtuva naisiin kohdistuva kunniaväkivalta, jopa kunniamurhat sekä tyttöjen ympärileikkaukset ovat saaneet jonkin verran huomiota mediassa siitäkin huolimatta, että nuo ovat kulttuuriin kuuluvia ominaispiirteitä, joihin puuttuminen on juuri siitä syystä meille valtaväestön edustajille niin kovin vaikeaa ja kiusallista. Vaikenemalla me tietyllä tapaa hyväksymme äärimmäisen väkivallan ja naisen itsemääräämisoikeuden rajoittamisen. Vaikka näenkin lainsäädännön ja rangaistuksien tiukentamisen välttämättömänä toimenpiteenä myös kulttuurisidonnaisia vääryyksiä käsiteltäessä, en silti usko että mikään muuttuu näiden kielteisten kulttuuripiirteiden suhteen ennen kuin itse muslimit lakkaavat olemasta hiljaa. Yhteisön itsensä on tuomittava sen sisällä tapahtuvat vääryydet. Jos kunniamurhat ja tyttöjen ympärileikkaukset eivät ole islaminuskon tai muslimien kulttuurin mukaisia asioita, yhteisöjen johtohahmojen tai muuten yhteiskunnassa näkyvissä rooleissa olevien on tuomittava teot julkisuudessa. Ei riitä, että Astrid Thors tai vaikkapa Matti Vanhanen paheksuvat paheksumistaan tai vaativat lisää resursseja maahanmuuttajien koulutukseen ja kotouttamiseen, jos yhteisön sisällä ei ole tahtoa muuttaa vanhasta maasta omaksuttuja kivikautisia perinteitä. Sen sijaan, että Tampereen muslimiyhteisön johtaja televisiohaastattelu painottaisi, että tyttöjen ympärileikkaus on brutaalia, tarpeetonta ja laitonta ja että hän korostaa tätä myös yhteisönsä jäsenille, hän toteaa ettei ole veljensä vartija. Estääkö vai mahdollistaako tällainen ajattelu yhteisön sisällä tapahtuvaa perinteiden, kuten tyttöjen ympärileikkauksen, jatkuvuutta?

Näistä näkökulmista katsoen islaminuskoon vannovat eivät ole pelkkiä mörköjä, mielikuvituksen tuotteita, joita lymyilee sängyn alla ja metsän siimeksessä. Islam ei ole pelkkä uskonto, vaan se on politiikkaa, elämäntapa ja lain kirjain. Euroopan tulee pohtia minkä verran sijaa se haluaa antaa uskontoon perustuvalle maailmankatsomukselle. Me olemme omat sotamme uskonnon kahleita vastaan käyneet keskiajan pimeinä vuosina. Islam tarvitsee oman valistusaikansa.

Sitä paitsi, oikea Mörkö näyttää tältä:

morko.jpg

(Lähde)

Jos oikein etsimällä etsii, on mahdollista nähdä jonkinlaisia häivähdyksiä erään tietyn kulttuurisuuntauksen ominaispiirteistä.