Savon Sanomat: Ulkomaalaisten koulutus ei ole Suomen velvollisuus

Savon Sanomat, pääkirjoitus: Ulkomaalaisten koulutus ei ole Suomen velvollisuus 20.5.2015

Näinä päivinä kevään ylioppilaat ja välivuoden pitäneet nuoret urakoivat yliopistojen pääsykokeissa. Karsinta on ankaraa, ja alasta riippuen joitakin onnistaa todennäköisemmin kuin toisia.

Korkeakoulutuksen opiskelupaikoista on lähtökohtaisesti niukkuutta, kuten kuuluu ollakin. On yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaista valikoida kalliiseen koulutukseen vain uutterimpia sen verran, kuin työelämän voidaan olettaa lähivuosina tarvitsevan.

Julkisen talouden matokuurin, yliopistojen yt-neuvottelujen ja suomalaisten koulutuspudokkaiden yhtälö pakottaa kysymään, miksi Suomi edelleen tarjoaa ilmaista korkeakoulutusta ulkomaalaisille. Vaikka koulutus on opiskelijalle ilmaista, ei se ole sitä veronmaksajalle.

Lukukausimaksuista EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville on kiistelty pitkään, ja ideologinen rintamalinja on piirtynyt selväksi. Vasemmisto, vihreät ja opiskelijajärjestöt vastustavat maksuja kun taas oikeisto, opetusviranomaiset ja yliopistot kannattavat niitä.

Tuleva hallitus sopi ensimmäisissä askelmerkeissään, että lukukausimaksut otetaan käyttöön. Asiasta on olemassa valmis lakiesitys, joka valmisteltiin väistyvän opetusministerin Krista Kiurun (sd.) aloitteesta mutta jonka riitainen hallitus lykkäsi muiden rakenneuudistusten tavoin tuonnemmaksi.

Lukukausimaksujen esittäminen maahanmuuttopoliittisten linjausten yhteydessä ei ollut viestinnällisesti paras ratkaisu perusporvarihallitukselta. Näkökulma on väistämättä ulkomaalaisvirran patoamisessa, kun maksuja on tähän asti perusteltu kansainvälisyyden lisäämisellä. Päätös näyttää nyt perussuomalaisten puumerkiltä työperäisen maahanmuuton hillitsemiseen, vaikka sen takana on muukin kolmikko mutta päinvastaisella perusteella.

Maksut on tuotu julkiseen keskusteluun ennen muuta keinona koulutusviennin käynnistämiseen. Uskottava vientituote ei voi olla ilmainen, sillä ilmaisesta ei synny tuloja eikä kansainvälinen akateeminen maailma myöskään ymmärrä sitä. Amerikkalaisesta tai aasialaisesta näkökulmasta ilmaisuus on viesti siitä, etteivät suomalaiset arvosta koulutustaan kovin korkealle.

Suomessa valmistuneista kansainvälisistä opiskelijoista noin puolet on valmistuttuaan työllistynyt Suomeen. Onko suhdeluku hyvä, riippuu siitä, näkeekö lasin puolityhjänä vai puolitäytenä.

Lukukausimaksujen vastustajat ajattelevat, että kaikki kansainvälisyys on hyvästä eikä sitä saa rajoittaa. Kokonaisharkinta kuitenkin puoltaa maksuja. Kyse ei ole ainakaan alkuvaiheessa yliopistoille mittavista lisätuloista vaan kulujen kasvun hillitsemisestä.

Lukukausimaksut ovat yliopistoille sekä keppi että porkkana. Ilmaisen koulutuksen todellisesta sisällöllisestä houkuttelevuudesta puuttuvat ulkoiset mittarit. Lukukausimaksujen myötä yliopistojen on otettava vakavasti tämäkin puoli globaalista kilpailusta ja panostettava opetuksen laatuun. Toisaalta maksut tuovat tuon laadun kehittämiseen taloudellisia resursseja.