maanantai 25. toukokuuta 2015

Ilta-Sanomat: EU komissio: Liki 700 turvapaikanhakijaa Suomeen

Ilta-Sanomat/STT: EU komissio: Liki 700 turvapaikanhakijaa Suomeen 25.5.2015
Iltalehti/STT: Komissio kaavailee liki 700 turvapaikanhakijan ohjaamista Suomeen
Yle: Kaavailu turvapaikanhakijoista ei esillä Smolnassa – Soini: "Tässä vaiheessa turha vouhottaa"
Hbl: 700 båtflyktingar till Finland?

EU-komissio suunnittelee esitystä, joka ohjaisi liki 700 turvapaikanhakijaa Suomeen.
Komission on määrä julkistaa asiaa koskeva esitys keskiviikkona. Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan komissio haluaa ohjata yhteensä 40 000 turvapaikanhakijaa tasaisemmin jäsenmaihin.

Suomen hallitusneuvottelijat vastustavat pakollisia kiintiöitä. Komission suunnitelmat ovat herättäneet vastarintaa myös useissa muissa jäsenmaissa. Kiintiöiden läpimeno edellyttää jäsenmaiden määräenemmistön hyväksyntää.

_________________________________________

Iltalehti: Komissio kaavailee liki 700 turvapaikanhakijan ohjaamista Suomeen

EU-komissio suunnittelee esitystä, joka ohjaisi liki 700 turvapaikanhakijaa Suomeen.

Komission on määrä julkistaa asiaa koskeva esitys keskiviikkona.

Muun muassa uutistoimisto Reutersin mukaan komissio haluaa ohjata yhteensä 40 000 Italiaan ja Kreikkaan saapunutta turvapaikanhakijaa tasaisemmin jäsenmaihin.

Kyseessä on vain murto-osa Eurooppaan pyrkivistä turvapaikanhakijoista. Viime vuonna Eurooppaan saapui yli 600 000 turvapaikanhakijaa.

Komission esittämiin maakohtaisiin kiintiöihin vaikuttaa jäsenmaan asukasluku, bruttokansantuote, työttömyysaste sekä aiempien turvapaikkahakemusten ja vastaanotettujen pakolaisten määrä.

Komission kaavailemasta määrästä kohdistuisi Suomeen 688 turvapaikanhakijaa. Hallitusneuvottelijat vastustavat komission esitystä. Tulevan hallituksen mukaan turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanoton pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen.

Suomeen kohdistuu painetta, koska muihin EU-maihin verrattuna Suomeen tulee varsin vähän turvapaikanhakijoita. Viime vuonna Suomi sai reilut 3 600 turvapaikkahakemusta. Saksa, Ruotsi ja Välimeren maat kantavat isoimman taakan.

Esitys vastatuulessa

Komission esityksen läpimeno edellyttää jäsenmaiden määräenemmistön hyväksyntää. Esitys on jo kohdannut monissa jäsenmaissa rajua vastarintaa. Suomen lisäksi muun muassa Unkari, Puola, Tshekki, Slovakia ja Baltian maat vastustavat pakollisia kiintiöitä.

Britannia, Tanska ja Irlanti voivat jäsenyysehtojensa mukaan jättäytyä kiintiöiden ulkopuolelle. Kiintiöt ovat osa komission laajempaa muuttoliikepakettia, jolla pyritään vastaamaan Välimerellä kärjistyneeseen siirtolaiskriisiin. Pari viikkoa sitten julkistettu paketti sisälsi esityksen myös pakolaisia koskevasta taakanjaosta.

Esityksen mukaan Suomeen ohjattaisiin liki 300 kiintiöpakolaista EU:n ulkopuolelta. Suomi pyrkii siihen, että määrä voitaisiin sisällyttää Suomen nykyiseen pakolaiskiintiöön.

___________________________________________________

Yle: Kaavailu turvapaikanhakijoista ei esillä Smolnassa – Soini: "Tässä vaiheessa turha vouhottaa"

Uutistoimistotietojen mukaan EU-komissio aikoo esittää 40 000 Välimeren turvapaikanhakijan siirtoja toisiin EU-maihin. Läpimennessään komission kaavailu toisi Suomeen lähes 700 turvapaikanhakijaa esimerkiksi Kreikasta tai Italiasta.


Hallituksen muodostaja, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo, ettei Smolnassa ole keskusteltu esiin nousseesta EU-komission suunnittelemasta esityksestä. Uutistoimistojen mukaan EU-komissio aikoo esittää 40 000 Välimeren turvapaikanhakijan siirtoja toisiin EU-maihin. Läpimennessään komission kaavailu toisi Suomeen lähes 700 turvapaikanhakijaa.

– Muodostetaan kanta sitten kun asia tiedetään ja pyyntöjä tulee, Sipilä sanoi.

Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb sanoo, että seuraava hallitus ottaa asiaan aikanaan kantaa.

– Tässä on varmaan kyse aivan normaalista tavasta toimia eli komission esityksestä, johon Suomen seuraava hallitus yhdessä eduskunnan kanssa ottaa kannan, kun asia tulee pöydälle.

Hän totesi, että edellisessä hallituksessa Suomen kanta on pohjautunut vapaaehtoisuuteen.

– Tokkopa se siitä muuttuu.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi, ettei hän halua ennakoida "huhuja komissiosta".

– Tässä vaiheessa on ihan turha vouhottaa asiasta.

___________________________________________________

Hbl: 700 båtflyktingar till Finland?

EU vill fördela Medelhavets båtflyktingar jämnare, Finlands kvot 700.

Om EU-kommissionens förslag att fördela båtflyktingarna jämnare mellan medlemsländerna går igenom har Finland god beredskap att ta emot 688 extra flyktingar, försäkrar chefen för mottagningsenheten på Migrationsverket Jorma Kuuluvainen.

– 700 låter inte mycket, vår nuvarande kapacitet räcker till för det. I fjol kom sammanlagt 3 650 asylflyktingar. Ökningen under årets första fyra månader är på 30 procent. Fortsätter den utvecklingen kommer i år över 5 000 flyktingar att ansöka om asyl hos oss. 700 extra som kommissionen föreslår spelar då ingen större roll, vi utökar redan nu kapaciteten.

EU-kommissionens förslag går ut på att EU med hänsyn till medlemsländernas invånarantal, bruttonationalprodukt, arbetslöshetsgrad och tidigare flyktingpolitik beslutar om kvoter för alla länder så att Italiens, Tysklands och Sveriges stora börda lindras.

För att förslaget ska gå igenom krävs kvalificerad majoritet. Den blivande finska regeringen har inte tillträtt, men trots det redan hunnit ta avstånd från förslaget och krävt att varje land fattar sina egna flyktingbeslut och att mottagandet måste bygga på frivillighet.

Europaparlamentariker Jussi Halla-aho (Sannf) tror inte att förslaget kommer att godkännas.

– Av de stora länderna röstar åtminstone Frankrike och Storbritannien emot. Och nästan hela Östeuropa är emot. De som drivit frågan är Tyskland, Sverige, Österrike och förstås Italien som drabbas hårdast. Men det räcker inte för att få kvalificerad majoritet.

Halla-aho berättar att kommissionens förslag är tudelat.

– Det första förslaget som går ut på att fördela 40 000 flyktingarn jämnare är en mindre sak. Det allvarliga är förslaget att införa inre förflyttningar av flyktingar som redan finns i till exempel Sverige och Tyskland och som redan ansökt om asyl.

– Enligt förslaget ska en del av de här flyktingarna kunna flyttas till ett annat EU-land som sedan ärver asylärendet och avgör det. Om det här genomförs talar vi om 300 000 flyktingar som ska fördelas på nytt. I fjol kom sammanlagt 600 000 flyktingar till Europa. Och det är en så stor sak så att ärendet med största sannolikhet aldrig godkänns.

Jussi Halla-aho påminner om att Finland hör till de få länder som fortfarande tar emot kvotflyktingar. I andra länder tar man främst emot dem som kommer spontant.

– Finlands kvot på tusen flyktingar är en femtedel av alla EU-länders sammanlagda kvot. Det tycker jag räcker. Jämför man de olika EU-ländernas flyktingpolitik tar fjorton länder i proportion emot mera flyktingar än vi, medan tretton länder ligger efter. Det tycker jag är en bra position som vi inte behöver ändra på.