sunnuntai 10. toukokuuta 2015

HS: EU saattaa velvoittaa jäsenmaat ottamaan pakolaisia

Helsingin Sanomat: EU saattaa velvoittaa jäsenmaat ottamaan pakolaisia 10.5.2015
Yle: EU ehdottaa jäsenmaille pakolaisten kiintiöjärjestelmää
Uusi Suomi: EU:n ehdotus maahanmuutosta jakaa päättäjät rajusti kahtia: ”Pidetään käytännössä sodanjulistuksena”
MTV: Entä jos meille tultaisiin ryminällä rajan yli?

Mikäli Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker saa keskiviikkona tahtonsa läpi, EU voisi velvoittaa jäsenmaat jakamaan pakolaisten auttamisesta syntyvää taakkaa entistä tasaisemmin.

Uutistoimisto AFP sai käsiinsä luonnoksen keskiviikkona julkaistavasta suunnitelmasta.

Sen mukaan unioniin on luotava pysyvä järjestelmä, jonka avulla vastuu jäsenvaltioiden alueille päätyvistä pakolaisista ja turvapaikanhakijoista jaetaan.

Tavoite olisi, että vastuu jaetaan entistä tasapuolisemmin eri maille.

AFP:n nimettömät lähteet arvioivat Junckerin aikovan ehdottaa, että jokaisen EU-maan olisi otettava vastaan pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Monet maat vastustavat pakkoa ja toivoisivat, että pakolaisten vastaanottaminen olisi vapaaehtoista. Lähteiden mukaan Juncker haluaa, että eri jäsenmaihin jaettaisiin 20 000 pakolaista vuodessa. Jako tapahtuisi muun muassa maan väkiluvun, bruttokansantuotteen ja työttömyysprosentin perusteella. Myös maan aiemmin vastaanottamien pakolaisten määrä otettaisiin huomioon.

Junckerin ehdotusta on kannattanut muun muassa Belgian entinen pääministeri, liberaalipoliitikko Guy Verhofstadt.

"Kuusi maata – Saksa, Britannia, Ranska, Ruotsi, Italia ja Belgia – ottavat vastaan 80 prosenttia turvapaikanhakijoista. 13 maata ei ota minkäänlaista vastuuta", hän sanoi AFP:n mukaan.

Vastustajien joukossa on muun muassa Unkarin pääministeri, oikeistolainen konservatiivi Viktor Orbán.

"Eurooppalainen ajatus siitä, että joku päästää pakolaisia alueelleen ja sitten jakelee heidät ympäriinsä muihin maihin on hullu ja epäreilu", hän sanoi.

Muun muassa Italia on voimakkaasti ajanut ajatusta vastuun jakamisesta. Se on vaatinut paitsi pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden, myös taloudellisista syistä EU-alueelle saapuvien ihmisten jakamista tasaisemmin ympäri jäsenmaita. Ajatus ei ole saanut juurikaan kannatusta.

Pakolaistilanne on akuutti. 5 000 ihmistä on hukkunut viimeisten puolentoista vuoden aikana pyrkiessään Eurooppaan ihmissalakuljettajien kyydissä.

Suunnitelmaa käsitellään EU-maiden johtajien tapaamisessa 25.–26. kesäkuuta.

Viiden EU-maan puolustusministerit keskustelevat tänään sunnuntaina ehdotuksesta, jonka EU esittää YK:n turvaneuvostolle huomenna maanantaina. Yksi suunnitelmista on YK:n johtama sotilasoperaatio, jossa salakuljettajien veneitä tuhottaisiin Libyan rannikolla ennen kuin nämä lähtevät kuljettamaan pakolaisia Välimeren yli.

________________________________________________

Yle: EU ehdottaa jäsenmaille pakolaisten kiintiöjärjestelmää

EU aikoo ensi viikolla esittää jäsenmailleen kiintiöjärjestelmää, joka jakaisi EU:hun pyrkivät pakolaiset nykyistä tasaisemmin jäsenmaiden kesken.

EU-komissio aikoo ehdottaa keskiviikkona jäsenmaille pakolaisten kiintiöjärjestelmää. Kiintiöjärjestelmän tarkoitus on jakaa Välimeren yli saapuvat pakolaiset entistä tasaisemmin EU:n jäsenmaiden kesken. Ilmeisesti EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on ehdottamassa 20 000 vuotuisen kiintiöpakolaisen järjestelmää.

Nämä 20 000 pakolaista jaettaisiin kaikkien EU:n jäsenmaiden kesken. Jako perustuisi maiden väkilukuun, bruttokansantuotteeseen, työttömyyteen ja jäsenmaiden ennestään ottamien pakolaisten määrään.

Italia, Saksa ja Itävalta tukevat ehdotusta. Ehdotuksen hyväksyminen ei ole varmaa, sillä Iso-Britannia ja erityisesti Itä-Euroopan maat vastustavat ehdotusta. EU-maista eniten turvapaikkahakemuksia vastaanottavat Saksa, Ruotsi ja Italia. Pelkästään Saksa ja Ruotsi vastaanottavat vajaat puolet EU-maiden pakolaisista.

Laivojen tuhoamiseen YK:n lupa

Siirtolaiskiistaa käydään Brysselin lisäksi myös YK:n päämajassa New Yorkissa. YK:n turvallisuusneuvostossa istuvat EU:n jäsenmaat yrittävät hankkia neuvoston valtuutuksen estää pakolaisten pääsy salakuljettajien aluksiin Libyan rannikon edustalla.

EU haluaisi tuhota salakuljettajien laivat Libyan rannikolla ennen, kun pakolaiset on lastattu laivoihin. Venäjä on kuitenkin sanonut, että salakuljettajien laivojen upottaminen on liioittelua.

The Guardianin mukaan EU:n kaavailema sotilasoperaatio Libyan rannikolla voi vetää myös sotilasliitto Naton mukaan. Libyasta Välimeren kautta Eurooppaan pakolaisia kuljettavat ihmissalakuljettajat ovat todennäköisesti kytköksissä Libyaa hallitseviin puolisotilaallisiin joukkoihin ja terroristiryhmiin. Näillä puolestaan on Libyan rannikolla raskasta aseistusta, jota voidaan käyttää salakuljettajien laivojen puolustamiseen.

EU:n kaavailema sotilasoperaatio Libyan rannikolla vaikuttaa epätodennäköiseltä myös siksi, että se vaatisi virallista pyyntöä Libyalta. Tällaista tuskin tulee. Sekasortoon luisuneessa Libyassa on kaksi kilpailevaa hallitusta, ja lisäksi Libyan on yrittänyt tiristää EU:lta myönnytyksiä juuri siirtolaisten avulla.

______________________________________________________

Uusi Suomi: EU:n ehdotus maahanmuutosta jakaa päättäjät rajusti kahtia: ”Pidetään käytännössä sodanjulistuksena”

Euroopan unionin sisällä on syntymässä lihava riita turvapaikanhakijoista. Ruotsalaisen uutistoimisto TT:n siteeraamien EU-lähteiden mukaan useat EU-maat vastustavat kiivaasti Euroopan komission suunnitelmaa uusista kiintiöistä, joiden mukaan jäsenmaiden olisi pakko ottaa vastaan turvapaikanhakijoita.

Esimerkiksi Unkarin pääministeri Viktor Orbán on TT:n mukaan kommentoinut suunnitelmaa jo sanalla ”hullu”.

-Eurooppalainen ajattelu, jonka mukaan yksi maa sallii pakolaisten tulemisen ja sitten jakaa heitä muihin maihin, on hullu ja epäoikeudenmukainen, hän sanoi.

Komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin odotetaan esittävän 20 000 turvapaikanhakijan kiintiötä, joka jaettaisiin jäsenmaiden kesken. Jako perustuisi kunkin maahan bkt:hen, työttömyysasteeseen ja siihen, kuinka paljon turvapaikanhakijoita maa on vastaanottanut aikaisemmin.

-Juncker haluaa pakottavat kiintiöt, mutta sitä pidetään käytännössä sodanjulistuksena, eräs EU-lähde kommentoi.

Turvapaikanhakijoiden jakautuminen epätasaisesti EU-maihin on puhuttanut unionissa jo pitkään erityisesti Välimeren laittomien siirtolaisten vuoksi.

-Kuusi maata, Saksa, Britannia, Ranska, Ruotsi, Italia ja Belgia, vastaanottavat 80 prosenttia turvapaikanhakijoista EU:ssa. 13 maata ei tee mitään, ei kanna minkäänlaista vastuuta, Belgian pääministeri Guy Verhofstadt sanoo TT:n mukaan.

Italian pääministeri Matteo Renzi arvioi italialaiselle uutistoimisto Ansalle, että komission esitys etenee Euroopan neuvoston käsittelyyn kesäkuussa. Renzi pitää suunnitelmaa hyvänä, sillä Italia vastaanottaa suurimaan osan Afrikasta Välimeren yli tulevista turvapaikanhakijoista.

-Eurooppalainen strategia on avainasia ja siitä on nyt tullut rohkaisevia signaaleja. Me toivomme paitsi kaikkien Italian maakuntien, myös koko Euroopan alkavan ottaa vastaan siirtolaisia, Renzi sanoi.

Euroopan parlamentti äänesti kuun vaihteessa esityksestä, joka vaatii sitovia kiintiöitä turvapaikanhakijoiden jakamiseksi kaikkien EU-maiden kesken. Parlamentti kannatti esitystä äänin 449-130.

______________________________________________________

MTV: Entä jos meille tultaisiin ryminällä rajan yli?

Ei, tämä ei ole kommentti Suomen turvallisuuspolitiikasta Venäjän pullistelevien voitonpäivän juhlallisuuksien jälkeen. Tämä on kommentti Välimeren karusta arjesta.

Kuluvana vuonna Välimeren aaltoihin on hukkunut kohta jo 2000 ihmistä. Libyasta ja Tunisiasta matkaan lähtevät, usein täysin merikelvottomat alukset, suuntaavat nokkansa kohti Eurooppaa. Mukana aluksissa on monesti useita satoja matkustajia.

Yhä useammin alukset ovat löydettäessä merihädässä. Oman onnensa nojaan merelle jätettäviä siirtolaisia etsitään monikansallisella EU-vetoisella operaatiolla. Osan luokse ehditään avuksi, osan ei. Pelastettuja aluksia kuljetetaan turvaan Italian rannikolle nyt päivittäin.

Etelä-Euroopassa vastaanottokeskukset täyttyvät eri puolilta Afrikkaa ja Lähi-itää lähteneistä tulijoista. Viime vuonna Italiaan saapui yli 170 000 siirtolaista, tänä vuonna luvun uskotaan olevan vielä paljon suurempi.

Välimeren ongelma on vielä liian kaukana meiltä Suomessa. Uutiskuvat saattavat harmittaa ja luoda sympatiaa mieliimme, mutta sille tasolle se monesti jää. Entä jos ongelma olisikin meillä?

Mitä jos vaikkapa itänaapurissa koettaisiin suuri mullistus ja kansa alkaisi pelätä henkensä puolesta. Mitä jos rajan yli juostaisiin meille turvaan niin, että lepikko heiluisi ja aitaa kaatuisi? Mitä jos Baltiasta yritettäisiin Suomenlahden yli soutuveneillä yön pimeinä tunteina harva se päivä? Mitä jos vaikka Kuhmon kirkonkylälle jouduttaisiin perustamaan vastaanottokeskus, jossa olisi 10 000 siirtolaista?

Niin kauan kuin ongelma ei osu pahasti omalle kohdalle, jää huoli vain huolen asteelle. Yhteisen Euroopan eteen ja hätää kärsivien puolesta tulisi kyetä myös toimimaan ja jakamaan vastuuta.

Heidän asiansa on myös meidän asiaamme.