torstai 7. huhtikuuta 2011

Iltalehti: Katon kautta tehty Prisma-ryöstö selvisi

Iltalehti: Katon kautta tehty Prisma-ryöstö selvisi 7.4.2011

Keski-Uudenmaan poliisi on selvittänyt Järvenpään Prismaan kattoikkunan kautta tehdyn ryöstön.

Poliisi on ottanut teosta epäiltynä kiinni nuorehkon romanialaisen miehen, joka on alustavissa kuulusteluissa tunnustanut teon. Miehellä on vammoja alavartalossa ja kasvoissa, ja ne tukevat poliisin näkemystä murron kulusta. Poliisi uskoo miehellä olevan myös kaksi rikoskumppania. Heidän henkilötietoja ja olinpaikkaa selvitellään vielä kiinniottoa ja kuulusteluja varten.

Murtautujat kiipesivät lauantaina aamuyöstä rakennuksen katolle, jossa he rikkoivat ikkunan. Sisälle Prismaan ryöstäjät laskeutuivat köysien avulla.

Osa anastetusta omaisuudesta on saatu takaisin, sillä kiinnotetulla miehellä oli hallussaan huomattava summa rahaa.

Mies on oleskellut turistina Suomessa jo jonkin aikaan. Omien sanojensa mukaan hän on ollut majoittuneena muun muassa Helsingin Kalasatamaan.

Poliisi selvittelee myös miesten mahdollista osuutta muihin Prisma-tavarataloihin kuluvan vuoden aikana tapahtuneisiin rikoksiin. Samalla köysitaktiikalla murtauduttiin helmikuussa Iisalmen Prismaan.

Poliisin kiittää kaikki vihjeitä antaneita henkilöitä, sillä vihjeistä oli paljon hyötyä, ja ne nopeuttivat tapauksen selvittämistä.

________________________________________________

Keski-Uudenmaan poliisilaitoksen päivittäistiedote

Keski-Uudenmaan poliisi on selvittänyt Järvenpään Prismaan kattoikkunan kautta viime viikonlopun aikaan tehdyn tehdyn murtovarkauden. Poliisi on ottanut kiinni yhden tekijöistä, nuorehkon romanialaisen miehen, joka on alustavissa kuulusteluissa tunnustanut teon. Miehellä olevat vammat alavartalossa ja kasvoissa tukevat myös poliisin näkemystä tapahtuneesta. Anastetusta omaisuudesta on saatu osa takaisin, eli miehen hallusta otettiin takavarikkoon käteistä rahaa huomattava summa. Mies on oleskellut Suomessa jo jonkin aikaa turistina ja hän on ollut oman kertoman mukaan majoittuneena mm. Helsingin Kalasatamassa. Poliisilla on tiedot kiinniotetun miehen kahdesta rikoskumppanista. Heidän tarkempia henkilötietoja ja olinpaikkaa vielä selvitellään kiinniottoja ja kuulusteluja varten.

Miesten mahdollista osuutta muihin viimeisen vuoden aikana Prisma tavarataloihin kohdistuneisiin rikoksiin selvitellään. Poliisi kiittää kaikkia tämän rikoksen selvittämiseksi vihjeitä antaneita henkilöitä. Vihjeistä oli paljon hyötyä ja ne nopeuttivat osaltaan rikoksen selviämistä.