maanantai 1. maaliskuuta 2010

YLE: Kiinalaishoitajien koulutusta epäillään lainvastaiseksi

YLE Keski-Pohjanmaa: Kiinalaishoitajien koulutusta epäillään lainvastaiseksi 1.3.2010

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden etujärjestö SAMOK pitää Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun kiinalaisille antamaa tilauskoulutusta lainvastaisena. Korkeakoulussa alkoi tammikuussa sairaanhoitajakoulutus, jossa opiskelijat maksavat koulutuksestaan 14 000 euroa.

Opiskelijajärjestön tulkinnan mukaan laki ei salli opintomaksujen perimistä opiskelijoilta, kustannukset pitää periä koulutuksen tilaajalta. SAMOK vaatii opetusministeriöltä nopeasti ohjeistusta tilauskoulutusta koskevan lain tulkinnasta.

- Keski-Pohjanmaan tapauksessa lakia sovelletaan täysin vastuuttomasti, bulvaanien käyttäminen on täysin lain hengen vastaista, kummeksuu SAMOKin puheenjohtaja Simo Takanen.

Tilauskoulutusta koskeva lakimuutos astui voimaan vuonna 2008. Muutos antoi korkeakouluille mahdollisuuden tilauskoulutuksen tarjoamiseen EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijaryhmille. Tilauskoulutuksen järjestämisestä aiheutuvat kustannukset ovat lain mukaan tilaajan vastuulla.

Yksikönjohtaja Hannele Teir Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulusta kiistää SAMOKin tiedot. Hänen mukaansa koulu ei peri maksuja opiskelijoilta. Koulutuksen maksaa ammattikorkeakoulun kiinalainen yhteistyökumppani Shanghai Insttitute of Health Sciences.

- On ehdottoman tärkeää, että tilauskoulutus toteutetaan läpinäkyvästi ja selkein pelisäännöin. Muutoin on uhkana todella sekava tilauskoulutusviidakko, jossa opiskelijan oikeusturvaa poljetaan säälimättä ja kustannuksista vastaavatkin koulutukseen osallistujat, vastaa SAMOKin puheenjohtaja Simo Takanen

Yksikönjohtaja Hannele Teir myöntää tietävänsä, että yhteistyökoulu perii puolestaan opiskelijoilta korkean koulutusmaksun. Hän mukaansa opetusministeriö on saanut tarkan selonteon koulutuksen järjestelyistä eikä ole pitänyt sitä lain vastaisena.