Humanisti: Jussi K. Niemelä: Humanismi ja politiikka

Humanisti 3/2010: Jussi K. Niemelä: Humanismi ja politiikka

Demokratiaan kuuluu oikeus esittää eri näkemyksiä asioista ja arvoista. Sananvapaus on sen kulmakivi. Ilman vapautta sanoa mielipidettään demokraattinen prosessi ei ole mahdollinen.

Nyky-yhteiskunnassa on kuitenkin havaittavissa aivan uusi poliittinen kulttuuri, tai oikeastaan hyvin vanha. Poliitikoille esitetään tappouhkauksia. Moni demokratia on kaatunut väkivallalla uhkailun ja väkivallan myötä. Tilalle on noussut totalitaarinen hirviö. Uhkailun tavoite on aina rajoittaa sanan- ja mielipiteen vapautta.

Ministeri Astrid Thors on joutunut toistuvasti vihakampanjoinnin kohteeksi ja hiljattain eräs tunnettu uusnatsi perusti Facebook-verkkoyhteisöön viharyhmän, jossa uhattiin Thorsin henkeä. KRP tutkii asiaa. Thors teki aivan oikein ryhmästä tutkintapyynnön. Häntä vihaavat erityisesti niin sanotut maahanmuuttokriittiset, joista osa tosin on sanoutunut jyrkästi irti mainitusta viharyhmästä ja muistakin tappouhkauksista.

Suomeen on kuitenkin jo rantautunut pelkästään vihaan ja katkeruuteen perustuva poliittinen kulttuuri, josta nämä uhkaukset ja erilaiset ryhmät nousevat. Thorsia vihataan sen vuoksi, että hän on maahanmuuttoasioista vastaava ministeri, jonka näkemykset eivät miellytä rasisteja, uusnatseja, hommafoorumilaisia ja muita Afrikan maista tai muslimimaista tulevien pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vihaajia. Thors on siis vihalle sopiva kohde, symboli. Kun ministeristä tulee pelkkä pahan symboli, hänen ihmisyytensä unohtuu. Sama mekanismi toimii tietenkin myös maahanmuuttajien, turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kohdalla. Heidät epäinhimillistetään byrokraattisiksi tilastoiksi, kulueriksi, raiskaajiksi ja fanaatikoiksi, jolloin heitä on oikeamielisyyden palolla äärimmäisen helppo vihata.

Mekanismi on tuttu, osa ihmisluontoa. Mekanismi on kuitenkin myös vaarallinen, koska dehumanisaation verbaalisista ilmentymistä on hyvin lyhyt matka aggressiiviseen käyttäytymiseen. Kun kohde ensin epäinhimillistetään, hänet on helppo kokea esineeksi tai vastenmieliseksi viholliseksi, pahan symboliksi, joka oikeastaan pitääkin tappaa.

Juuri näin kävi Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa. Vähitellen ne luisuivat johtajiensa viha- ja kiihotuspuheista totalitaarisiksi tuhoajavaltioiksi. Oikeastaan tämä kävi hämmästyttävän nopeasti. Katumellakoinnista ja uhkailusta on suora yhteys vanki- ja keskitysleireihin. Ja toisinajattelijoiden ja ”kansanvihollisten” systemaattiseen tuhoamiseen.

Kuitenkin kasvatuksen, kriittisrationaalisen harkinnan ja mielikuvituksen mahdollistaman empatian myötä tuntematonkin ihminen voi avautua meille ihmisenä, lähimmäisenä, jolla on omat tarpeet, toiveet, huolet ja oma, ainutlaatuinen kohtalonsa. Tämä mahdollistaa humaanin asenteen niin ministerin päätösten ja näkemysten tarkasteluun kuin turvapaikanhakijoihin, pakolaisiin ja maahanmuuttajiin.

Nykyään vihasta nouseva kansankiihotus on keskittynyt internetiin, verkkoyhteisöihin, blogeille, foorumeille ja keskustelupalstoille. Tämä on sekä hyvä että huono asia. Verkkoyhteisön vertaistuki saattaa tarjota vihaavalle, katkeroituneelle yksilölle turvallisen väylän kanavoida irrationaalinen aggressionsa. Mutta huono puoli asiassa on se, että internet tavoittaa erittäin suuria massoja ja on vain ajan kysymys, kun joku uhoamisen ja uhkailun asemesta ryhtyy tositoimiin. Kouluammuskelussa oli jo taustalla jonkinlaista ”maahanmuuttokriittisyyttä”, ainakin Pekka-Eric Auvisella. On myös tunnettu tosiasia, että moni maahanmuuttokriittinen harrastaa ammuntaa ja omistaa aseita. Halla-aho on kirjoittanut suorastaan palvovasti aseharrastuksestaan ja ampumisfantasioistaan.

Humanismin tehtävä on muistuttaa ihmisiä siitä, että puheista tekoihin on hyvin lyhyt matka. Näin ollen politiikkaan ei missään nimessä saa päästää pesiytymään pelon ilmapiiriä, uhkailun ja väkivallan kulttuuria. Kun uhkailu samaan aikaan kohdistuu kaikkein heikoimmassa ja korkeimmassa asemassa oleviin, on kyse vallankumouksellisesta vihakulttuurista, jonka tavoite on tuhota epäinhimilliseksi koetut ihmisryhmät. Ministeriin kohdistuva uhkailu on osoitus siitä, että vihakulttuurin edustajat eivät lainkaan välitä demokratiasta vaan haluavat väkivalloin kaapata vallan ja tuhota demokraattisesti valitun valtiojohdon. He siis vihaavat turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten ohella myös syntyperäisiä Suomen kansalaisia, jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä. Samaan aikaan he kutsuvat itseään isänmaallisiksi ja perustavat retoriikkansa alhaisimpien etnisnationalististen vaistojen ruokkimiseen.

Humanismin pitää tässä tilanteessa osoittaa, miten ja miksi kyseinen retoriikka on kaikkein epäisänmaallisinta toimintaa mitä kuvitella saattaa. Sen ohella se on tietenkin myös demokratianvastaista toimintaa pahimmillaan. Tästä syystä vihakulttuurin pienintäkään osaa ei tule suvaita vaan päinvastoin. Ellei vihakampanjoinnille sanota jyrkästi ei heti kättelyssä, suvaitsemattomuudesta tulee nopeasti salonkikelpoista. Isompien puolueiden retoriikassa onkin eduskuntavaalien lähestyessä alkanut ilmetä maahanmuuttokriittisten äänien myötäilyä ja kalastelua. Tämä on mielestäni suurin virhe, minkä demokraattiseen prosessiin sitoutunut puolue voi tehdä. Maahanmuuttokriittisten äänien kalastelu on näet viime kädessä humanismin ja demokratian uhka. Vihasta ja katkeruudesta nouseva poliittinen kulttuuri on jo lähtökohtaisesti tuhon kulttuuri.