Vihreä Lanka: Jussi Förbom: Onko vierasvihaa mahdoton vastustaa?

Vihreä Lanka: Jussi Förbom: Onko vierasvihaa mahdoton vastustaa? 1.10.2010

Suurten puolueiden edustajat saavat rauhassa esittää kantoja, joista perussuomalaisille älähdetään.

Ruotsidemokraatit saavuttivat hämmentävän voiton Ruotsin valtiopäivävaaleissa toissa viikolla. Runsaat 300 000 ruotsalaista antoi äänensä puolueelle, jonka juuret ovat uusnatsismissa.

Vielä useammilla ruotsalaisilla on kuitenkin ollut voimakas tarve vakuuttaa, että he eivät kannata eivätkä siedä rasismia. Vanhat valtapuolueet kieltäytyvät yhteistyöstä ruotsidemokraattien kanssa, ja tuhannet ihmiset kokoontuvat rasismin vastaisiin mielenosoituksiin myös vaalien jälkeen.

Tämä on pelon torjuntaa: sen tähdentämistä, että toisiin, vieraisiinkin ihmisiin tulee suhtautua rikkautena, ei uhkana tai vihan kohteena.


Mitä tapahtuu Suomessa? Luin kesän aikana eduskunnan turvapaikkapolitiikkaa koskevien keskustelujen pöytäkirjoja reilun kymmenen vuoden ajalta ja jäljitin valtavirran politiikan puhetapoja maahanmuutosta.

Yksi päätelmistäni on se, että hallituspuolueen kansanedustaja saa lausua rauhassa muukalaisvastaisia näkemyksiä, eikä puheilla ole vakavia seuraamuksia.

Toinen huomioni on, että vierasvihaa ei suinkaan ole vasta viime vuosina nostettu poliittisen debatin agendalle. Valtakunnan arvovaltaisimmassa keskustelukerhossa on jo ainakin yli kymmenen vuoden ajan sanottu ääneen, että olisi parasta, ettei Suomeen tulisi enää turvapaikanhakijoita, koska he kuitenkin tahtovat vain käyttää väärin vieraanvaraisuutta.

Ei ole kyse vain niistä, joiden poliittinen identiteetti on kaiken "epäsuomalaisen" vastustaminen, vaan myös niistä, joiden olettaisi ulottavan liberaaliutensa myös maailman vähäosaisiin.

Puheet ovat kovia kaikissa kolmessa pääpuolueessa. Perussuomalaisten puheisiin takerrutaan, ja niistä ainakin muodon vuoksi älähdetään, mutta kokoomuksen Ben Zyskowicz tai sdp:n Kari Rajamäki eivät kuitenkaan jää perussuomalaisista piiruakaan jälkeen pelon doktriinin juurruttamisessa yhteiskunnan alitajuntaan.

Eduskunnan turvapaikkapoliittisten keskustelujen perusteella juuri kukan täällä ei näytä pelkäävän valistuneen ja ihmisten yhdenvertaisin oikeuksiin perustuvan keskustelun ja päätöksenteon puolesta.

Uskotaan johonkin imaginääriseen, pohjimmaiseen käsitykseen oikeasta ja väärästä, joka näkymättömän käden tavoin ohjaa päättäjät "rohkeista" puheista huolimatta moraalisesti kestävään lopputulokseen.

Mutta ei moraalia voi jättää hyvän uskon kannattelemaksi. On sanottava, että tässä kulkee raja, tästä eteenpäin emme enää siedä sitä, että niin monet päättäjät alentuvat epäinhimilliseen ja älyllisesti epärehelliseen suunpieksentään.



Asian ydin ei ole se, samastetaanko ruotsalaisen vihapuolueen agenda suomalaisten hallituspuolueiden kansanedustajien ilmaisemiin nurinkurisiin asenteisiin. Voidaan sopia, että ei samasteta.

Ydin on, että eduskunnassa yhtä kaikki käytetään muukalaisvastaisia puheenvuoroja, ja olisi hyvin vaikea kuvitella, että tämä johtuisi vain huomionkipeydestä.

Vastavoiman puutetta ei voi selittää sillä, että täällä kaihdettaisiin voimakkaiden kantojen esittämistä tai kärjekkäitä vasta-argumentteja. Täällähän saa päinvastoin helliä voimakkaita vierasvihaan perustuvia kantoja ja moittia järjestelmää epäonnistuneeksi vain sen perusteella, että siirtolaisia on "liikaa".

Vastakkaisen mielipiteen ilmaiseminen yhtä voimakkaasti ei silti ole hyväksyttävää, sillä sitä pidettäisiin riidanhaastamisena.



Onko vierasviha siis liian vaikea vastustaja? Vetoaako se niin pelkistettyyn maailmankatsomukseen, ettei siitä voi enää saada otetta, ja pelkäävätkö toisinajattelevat itse yksinkertaistavansa liikaa maailmaa, jos väittävät vastaan?

Vai onko kyse poliittisen moukkuuden sosiaalisesta paineesta? Uskovatko ihmiset liian monen muun ajattelevan, että ksenofoobikoilla on pointti tai että heidän pelossa marinoidut väitteensä sittenkin ovat merkityksellisiä ja perusteltuja - eivätkä siksi rohkene väittää vastaan?

Jos kokee, ettei ole työkaluja irtisanoutua tietyistä perusväittämistä, on niitä varmasti helpompi myötäillä kuin tuskailla vaikean vasta-argumentin muodostamista.

Mutta silloin on vaarana, että muukalaisvihaajien argumentteja aletaan pitää rationaalisina ja kuvitella, että niihin on vaikea vastata siksi, että ne on muotoiltu niin älykkäästi. Ehkä juuri siksi arvovallasta ja kunnioituksesta nauttiva pitkän linjan poliitikko saa sanoa eduskunnassa mitä tahansa, eikä juuri kukaan reagoi.

"Vaikutusvaltaiset mielipiteenmuodostajat näyttävät todella uskoneen, että ruotsidemokraatit voidaan vaieta kuoliaaksi", kirjoittaa Aftonbladetin päätoimittaja Jan Helin intohimoisen antirasistisessa blogissaan vaalipäivänä 19. syyskuuta.

Kokoomuksen Jyrki Katainen sen sijaan kirjoitti Helsingin Sanomissa 22. maaliskuuta, että poliitikot ja media ovat olleet "neuvottomia sen suhteen, kuinka [maahanmuutosta] tulisi keskustella, vai pitäisikö keskustella lainkaan. Luulen, että syy tälle neuvottomuudelle lähtee hyvästä tarkoituksesta: emme ole halunneet antaa tilaa maahanmuuttajavihamielisille asenteille. Olemme halunneet vaientaa keskustelun. jotta voisimme lähettää yhdenmukaisen ja vahvan viestin siitä, että Suomessa ei sallita rasismia."



Suomessa ei tarvitse kuulua ääriryhmään tai koko muun yhteiskunnan hylkiöksi julistamaan vastapuolueeseen voidakseen sanoa ääneen, ettei näe turvapaikanhakijoita yhdenvertaisina lähimmäisinä, eikä halua, että heitä saapuisi maahan lisää.

Täällä riittää, että kuuluu hallituspuolueeseen eikä juuri kukaan sano, että puhujan asenteessa olisi mitään vikaa.

Ja vaikka tämä puhuja todella tarkoittaisi, mitä sanoo, ja olisi tarkoittanut jo usean vuoden ajan, meidän on ehkä silti syytä olla huolissamme tulevien kuukausien kehityksestä.

Jos avoimen rasistinen Muutos 2011 esimerkiksi sittenkin onnistuu suoristamaan rivinsä ja haastamaan vaaleissa pahimman vastustajansa, työläisprotestipuolue perussuomalaiset, on meidän viimeinkin otettava kapista härkää sarvista ja sanottava ääneen, että tämä ei käy: on noustava vihaa ja pelkoa vastaan.

Mutta silloin myös vanhojen kellokkaiden on tajuttava, miten tässä maailmassa on suhtauduttava lähimmäisiin, ja korjattava asenteensa 2010-luvulle.