torstai 13. lokakuuta 2011
Rajkumar Sabanadesan: Turvapaikanhakijoista pitäisi järjestää kansanäänestys
Turvapaikanhakijat tulevat vaikeista oloista. Monet ovat menettäneet kotinsa, perheensä, kokeneet kidutusta ja kohdanneet kuolemaa, sekä mahdollisesti tulleet raiskatuksi. Heidän ongelmansa ovat erityislaatuisia.
Yleinen käsitys on, että Suomi on turvapaikanhakijoiden paratiisi. Viranomaiset hehkuttavat, että kaikki turvapaikanhakijat haluavat tulla Suomeen käyttämään verovarojamme, mutta mikä on totuus?
Suomesta hakee turvapaikkaa suhteellisen pieni määrä ulkomaalaisia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana turvapaikkaa on hakenut 1 500-9 000 henkilöä vuodessa. Vastaavat luvut Ruotsissa ovat 20 000-40 000 henkilöä vuodessa.
Maahanmuuttokeskusteluissa ei ole mitään uutta. Kautta aikojen on ollut turhamaisia, ahneita ja manipuloivia poliitikkoja ja virkamiehiä, jotka luulevat liikoja itsestään ja vähät välittävät hädässä olevista.
Huolestuttavaa on, miten laajalti nämä luonneviat Suomessa nykyään hyväksytään. Itsekästä käyttäytymistä ei pelkästään siedetä vaan sitä ihannoidaan - siitä todistaa viime eduskuntavaalien tulos. Raja terveen ja epäterveen välillä on hämärtynyt. Jos sananvapauden nimessä halutaan sallia mitä tahansa, on turha ajatella, että Norjan tapahtumat eivät koskisi meitä.
Sopeutumisesta ja turvapaikanhakijoista kantansa on ilmaissut myös valtiovarainministeri Jutta Urpilainen, joka on puhunut siitä, että maassa tulisi elää maan tavalla. Mutta eivät turvapaikanhakijat voi elää maan tavalla, jos heille ei tarjota siihen mahdollisuutta.
Vastaanottokeskukset perustetaan usein keskelle metsää. Turvapaikanhakijat eristetään normaalista yhteiskunnasta. Turvapaikanhakijoita kohdellaan lisäksi vaarallisina ja välillä jopa sairaina. Jatkuvasti annetaan ymmärtää, että turvapaikanhakijat tulevat kalliiksi yhteiskunnalle ja veronmaksajille. Poliisit suhtautuvat turvapaikanhakuprosesseihin kuin rikostutkintaan.
Turvapaikanhakijat eivät ole pyytäneet muuta kuin turvapaikkaa maasta. Suurimmat kulut syntyvät turvapaikanhakuprosessista. Turvapaikanhakuprosessien pitkittyminen on seurausta viranomaisten ja poliitikkojen kyvyttömyydestä hoitaa turvapaikanhakuprosesseja tehokkaasti.
Maassa maan tavalla -hokema edellyttäisi, että turvapaikanhakijat opiskelisivat ja tekisivät töitä. Suomessa käytössä olevat systeemit eivät edistä turvapaikanhakijoiden sopeutumista, vaan tukevat eristämistä, syrjintää ja halventamista.
Minä olen tullut Suomeen 19-vuotiaana turvapaikanhakijana vuonna 1994. Tiedän, millaista on tulla Suomeen ja yrittää aloittaa elämä nollasta. Olen myös työskennellyt pakolaiskeskuksen johtajana. Tiedän, millaista elämä vastaanottokeskuksissa on. Siellä asuminen ja epävarmassa turvapaikkaprosessissa oleminen ei ole ruusuilla tansimista. Suomi ei tunnu paratiisilta.
Mielestäni suhtautumisesta turvapaikanhakijoihin pitäisi järjestää kansanäänestys. Suomen kansa voisi tällöin äänestää, haluavatko he olla mukana kansainvälisessä humanitäärisessä vastuunkannossa vai haluavatko ajaa itsekkäästi vain omia etujaan.
Jos haluamme olla mukana kansainvälisessä humanitäärisessä työssä, meidän tulee antaa turvapaikanhakijoille mahdollisuus rakentaa elämäänsä täällä. Viranomaisten tulisi lopettaa veronmaksajien rahojen tuhlaaminen ja niillä pelleily.
Jos tahdomme pelastaa itsemme ja tulevat sukupolvemme, meidän on taisteltava itsetuntemuksen, itsehillinnän, todellisuudentajun, selkeiden rajojen ja vastavuoroisuuden puolesta aina, kun kohtaamme itsekeskeistä omaan napaan tuijottamista.
Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä tekemisestä ja olemisesta.
Rajkumar Sabanadesan
Kirjoittaja on konsultti, joka haki turvapaikkaa Suomesta 1994
Tekstit
